Kirjoittaja SonOfJesus » 10.12.2007 13:34
Erottamisestanihan on aikaa jo lähes 20 vuotta. Mutta erottamiseni aikaan olin niin naiivi, että kävin kokouksissa ja konventeissa noin vuoden erottamiseni jälkeen. Odotin, että vanhinten tekemä virhe olisi oikaistu ja minut otettu takaisin. Vuoden aikana kuitenkin kasvoin niin paljon, että tajusin, ettei niin tule tapahtumaan. Oivalsin, että he eivät olekaan sitä, minä olin heitä pitänyt. Oivalsin lopulta, että Jehovan todistajat on vain yksi uskonto muiden joukossa. Ei sen puhtaampi kuin muutkaan, mutta ehkä ei sen pahempikaan.
Itse asiassa erottamiseni johtui tästä samasta naiiviudestani. Kirjoitin nimittäin Beeteliin ja Brooklyniin kirjeitä, joissa esitin saamastani kohtelustani selkeän ja perustellun arvostelun. Ajattelin, että veljet huomaavat virheensä ja korjaavat sen heti.
Kenellekään ei koskaan selvinnyt, miksi minut erotettiin. Seurakuntalaiset tietysti tiesivät, että olen "paha", koska minut kerran erotettiin. Kukaan ei nähnyt minua. Yksi sukulaiseni tärisi pelosta joutuessaan asioiden hoitamiseksi keskustelemaan kanssani. Ehkä pelko oli se, joka hallitsi useimpia rivijulistajia ja ehkä muutamaa vanhintakin.
En ole ensimmäisen vuoden jälkeen käynyt missään tilaisuuksissa. Joskus harvoin tuntuu, että olisi mukava mennä heitä sinne satuttamaan, mutta ajattelen, että toisten satuttaminen ei rakenna, joten en mene.
Sanotaan, että jonkin asian vastustaminen vahvistaa sitä. Minulle Jehovan todistajat ovat nykyisin melko yhden tekeviä. Minun ei tarvitse heitä vastustaa jos ei tukeakaan. Ajattelen, että yhdentekevyys on paras mittari irtautumisen asteesta.
Erottamisestanihan on aikaa jo lähes 20 vuotta. Mutta erottamiseni aikaan olin niin naiivi, että kävin kokouksissa ja konventeissa noin vuoden erottamiseni jälkeen. Odotin, että vanhinten tekemä virhe olisi oikaistu ja minut otettu takaisin. Vuoden aikana kuitenkin kasvoin niin paljon, että tajusin, ettei niin tule tapahtumaan. Oivalsin, että he eivät olekaan sitä, minä olin heitä pitänyt. Oivalsin lopulta, että Jehovan todistajat on vain yksi uskonto muiden joukossa. Ei sen puhtaampi kuin muutkaan, mutta ehkä ei sen pahempikaan.
Itse asiassa erottamiseni johtui tästä samasta naiiviudestani. Kirjoitin nimittäin Beeteliin ja Brooklyniin kirjeitä, joissa esitin saamastani kohtelustani selkeän ja perustellun arvostelun. Ajattelin, että veljet huomaavat virheensä ja korjaavat sen heti.
Kenellekään ei koskaan selvinnyt, miksi minut erotettiin. Seurakuntalaiset tietysti tiesivät, että olen "paha", koska minut kerran erotettiin. Kukaan ei nähnyt minua. Yksi sukulaiseni tärisi pelosta joutuessaan asioiden hoitamiseksi keskustelemaan kanssani. Ehkä pelko oli se, joka hallitsi useimpia rivijulistajia ja ehkä muutamaa vanhintakin.
En ole ensimmäisen vuoden jälkeen käynyt missään tilaisuuksissa. Joskus harvoin tuntuu, että olisi mukava mennä heitä sinne satuttamaan, mutta ajattelen, että toisten satuttaminen ei rakenna, joten en mene.
Sanotaan, että jonkin asian vastustaminen vahvistaa sitä. Minulle Jehovan todistajat ovat nykyisin melko yhden tekeviä. Minun ei tarvitse heitä vastustaa jos ei tukeakaan. Ajattelen, että yhdentekevyys on paras mittari irtautumisen asteesta.