Kirjoittaja Vieras » 04.11.2007 19:04
Vartiotorni 15.6.1961 s. 285, 286
LUKIJAIN KYSYMYKSIÄ
Silloin tällöin saamme kirjeitä, joissa kysytään, oikeuttaisiko jokin tietty tilanne kristityn tekemään poikkeuksen totuuden puhumisen suhteen. Vastaukseksi näihin mainitsemme seuraavaa:
Jumalan sana käskee: "Puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa." (Ef.4:25) Tämä käsky ei kuitenkaan merkitse sitä, että meidän tulisi puhua jokaiselle, joka meiltä jotakin kysyy, kaiken mitä hän haluaa tietää. Meidän täytyy sanoa totuus sille, joka on oikeutettu tietämään sen, mutta sille, jolla ei ole oikeutta tietää sitä, me voimme olla vastaamatta. Mutta me emme saa valehdella. …
On olemassa kuitenkin yksi poikkeus, mikä kristityn soturin täytyy pitää aina mielessään. Kristuksen soturina hän osallistuu teokraattiseen sodankäyntiin ja hänen täytyy olla erittäin varovainen ollessaan tekemisissä Jumalan vihollisten kanssa. Niinpä Raamattu osoittaa, että Jumalan valtakunnan etujen suojelemiseksi on oikein kätkeä totuus Jumalan vihollisilta.
Tätä voitaisiin nimittää "taidolliseksi menettelyksi", niin kuin vuoden 1956 huhtikuun 15. päivän Vartiotornissa selitetään, ja se on sopusoinnussa Jeesuksen neuvon kanssa, että kun me olemme susien keskellä, meidän täytyy olla "älykkäitä kuin käärmeet". Jos olosuhteet vaatisivat kristittyä esiintymään todistajana ja vannomaan puhuvansa totuuden, niin mikäli hän silloin puhuu ollenkaan, hänen on lausuttava totuus. Kun kypsä kristitty joutuu vaihtoehdon eteen, joko puhua ja antaa ilmi veljensä tai kieltäytyä puhumasta ja joutua syytetyksi oikeuden halveksimisesta, hän panee veljiensä hyvinvoinnin oman etunsa edelle muistaen Jeesuksen sanat: "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." - Matt.10:16; Joh.15:13.
Vartiotorni 15.6.1961 s. 285, 286
LUKIJAIN KYSYMYKSIÄ
Silloin tällöin saamme kirjeitä, joissa kysytään, [u]oikeuttaisiko jokin tietty tilanne kristityn tekemään poikkeuksen totuuden puhumisen suhteen[/u]. Vastaukseksi näihin mainitsemme seuraavaa:
Jumalan sana käskee: "Puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa." (Ef.4:25) Tämä käsky ei kuitenkaan merkitse sitä, että meidän tulisi puhua jokaiselle, joka meiltä jotakin kysyy, kaiken mitä hän haluaa tietää. [u]Meidän täytyy sanoa totuus sille, joka on oikeutettu tietämään sen[/u], mutta sille, jolla ei ole oikeutta tietää sitä, me voimme olla vastaamatta. [u]Mutta me emme saa valehdella[/u]. …
[u]On olemassa kuitenkin yksi poikkeus[/u], mikä kristityn soturin täytyy pitää aina mielessään. Kristuksen soturina hän osallistuu teokraattiseen sodankäyntiin ja hänen täytyy olla erittäin varovainen ollessaan tekemisissä Jumalan vihollisten kanssa. Niinpä Raamattu osoittaa, että [u]Jumalan valtakunnan etujen suojelemiseksi on oikein kätkeä totuus Jumalan vihollisilta[/u].
Tätä voitaisiin nimittää "taidolliseksi menettelyksi", niin kuin vuoden 1956 huhtikuun 15. päivän Vartiotornissa selitetään, ja se on sopusoinnussa Jeesuksen neuvon kanssa, että kun me olemme susien keskellä, meidän täytyy olla "älykkäitä kuin käärmeet". Jos olosuhteet vaatisivat kristittyä esiintymään todistajana ja vannomaan puhuvansa totuuden, niin mikäli hän silloin puhuu ollenkaan, hänen on lausuttava totuus. [u]Kun kypsä kristitty joutuu vaihtoehdon eteen, joko puhua ja antaa ilmi veljensä tai kieltäytyä puhumasta ja joutua syytetyksi oikeuden halveksimisesta, hän panee veljiensä hyvinvoinnin oman etunsa edelle[/u] muistaen Jeesuksen sanat: "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." - Matt.10:16; Joh.15:13.