Kirjoittaja Isoptera » 18.05.2007 12:16
Japin kanssa vähän samanlainen kokemus. Ainoa asia muuten, mistä olen Jt-ajalleni katkera!
Olin 17 ja lukion ensimmäisellä luokalla, kun aloin tutkia Jehovan todistajien kanssa. Kun olin "omaksunut totuuden", ei opiskelu tuntunut enää tarpeelliselta, vaan keskeytin koulun ja ryhdyin tienraivaajaksi. Nyt tietysti asianosaiset nousisivat pystyyn kiljumaan, että eihän sua kukaan käskenyt koulua lopettaa. Ei kyllä käskenytkään, mutta minä uskoin siihen mitä Vartiotornissa sanottiin, joten Harmagedonin lähentyessä ei ollut mitään mieltä keskittyä lähes kymmenvuotiseen opiskeluputkeen, vaan tienraivaushan se oli päivän sana. Siksi pidän Vartiotorniliikettä syypäänä typerään päätökseeni - minut houkuteltiin siihen, ei pakotettu.
Lopettaessani lukion senhetkinen keskiarvoni oli 9.6, joten lukupäätä olisi ilmeisesti ollut. Käytännön käsityöhommissa sen sijaan olen aina ollut surkea. Päädyin kuitenkin siivoojaksi ja sitä seurakunnassa arvostettiin (!). Työ oli raskasta, huonostipalkattua (riitti vuokraan, ruokarahat hain sossusta) ja aikaa varastavaa, koska jouduin pyörällä polkemaan (autoa ei aina ollut varaa pitää) pitkin kaupunkia eri parin tunnin kohteisiin. Kun valitin tilanteestani vanhimmille, sain kuulla miten etuoikeutettu olen verrattuna esim. niihin perheellisiin, joilla ei ole mahdollisuutta toimia tienraivaajina.
Noin kolmen tienraivaus-siivous-vuoden jälkeen mittani oli täysi ja päätin jatkaa opiskelua. Luin keväällä eräät yliopiston pääsykirjat ulkoa, sillä halusin yrittää suoraan yliopistoon ei-yo-kiintiöillä. Erehdyin sitten keskustelemaan toiveestani erään vanhimman kanssa, joka suoraan myttäsi suunnitelmani ja oli sitä mieltä, että minun pitäisi jatkaa tienraivausta, vaikka olin taloudellisesti ja henkisesti täydellisessä umpikujassa. Auktoriteettiroolissaan hän teki minuun vaikutuksen enkä hakenut yliopistoon.
Tienraivauksesta ei tullut enää mitään ja osin työvoimatoimistonkin painostuksesta lopetin sen ja menin kokopäiväiseen työharjoitteluun ihanaan paikkaan - kirjastoon. Sen päätyttyä lähdin ulkomaille ja sillä reissulla olen edelleen. Lukion suoritin etänä loppuun ja nyt jatkaisin Japin tavoin yliopistoon, jos asuisin Suomessa.
Minusta on edesvastuutonta pakottaa/painostaa/suostutella joku luopumaan hyvästä koulutuksesta, sillä kaikista ei ole käytännön ammatteihin. Kyseessä ei ole vain palkka ja status, vaan myös ihmisen henkinen hyvinvointi.
Tästä olen siis syvästi katkera entiselle jehova-minälleni! Ikää on jo sen verran, ettei ammatin ja siihen tarvittavan työkokemuksen hankkiminen ole enää niin helppoa. Miten nöyryyttävää on ilmoittautua työkkäriin ja kirjoittaa papereihin "siivooja", kun oma sisäinen minä janoaisi aivan toisenlaisessa kategoriassa oleviin tehtäviin. Siksi en aio hakea työtä enää lainkaan! Tässä asiassa olen elämääni pettynyt, syvästi pettynyt. Kiitos Vartiotornin propagandalle!
Japin kanssa vähän samanlainen kokemus. Ainoa asia muuten, mistä olen Jt-ajalleni katkera!
Olin 17 ja lukion ensimmäisellä luokalla, kun aloin tutkia Jehovan todistajien kanssa. Kun olin "omaksunut totuuden", ei opiskelu tuntunut enää tarpeelliselta, vaan keskeytin koulun ja ryhdyin tienraivaajaksi. Nyt tietysti asianosaiset nousisivat pystyyn kiljumaan, että eihän sua kukaan käskenyt koulua lopettaa. Ei kyllä käskenytkään, mutta minä uskoin siihen mitä Vartiotornissa sanottiin, joten Harmagedonin lähentyessä ei ollut mitään mieltä keskittyä lähes kymmenvuotiseen opiskeluputkeen, vaan tienraivaushan se oli päivän sana. Siksi pidän Vartiotorniliikettä syypäänä typerään päätökseeni - minut [i]houkuteltiin [/i]siihen, ei [i]pakotettu[/i].
Lopettaessani lukion senhetkinen keskiarvoni oli 9.6, joten lukupäätä olisi ilmeisesti ollut. Käytännön käsityöhommissa sen sijaan olen aina ollut surkea. Päädyin kuitenkin siivoojaksi ja sitä seurakunnassa arvostettiin (!). Työ oli raskasta, huonostipalkattua (riitti vuokraan, ruokarahat hain sossusta) ja aikaa varastavaa, koska jouduin pyörällä polkemaan (autoa ei aina ollut varaa pitää) pitkin kaupunkia eri parin tunnin kohteisiin. Kun valitin tilanteestani vanhimmille, sain kuulla miten etuoikeutettu olen verrattuna esim. niihin perheellisiin, joilla ei ole mahdollisuutta toimia tienraivaajina.
Noin kolmen tienraivaus-siivous-vuoden jälkeen mittani oli täysi ja päätin jatkaa opiskelua. Luin keväällä eräät yliopiston pääsykirjat ulkoa, sillä halusin yrittää suoraan yliopistoon ei-yo-kiintiöillä. Erehdyin sitten keskustelemaan toiveestani erään vanhimman kanssa, joka suoraan myttäsi suunnitelmani ja oli sitä mieltä, että minun pitäisi jatkaa tienraivausta, vaikka olin taloudellisesti ja henkisesti täydellisessä umpikujassa. Auktoriteettiroolissaan hän teki minuun vaikutuksen enkä hakenut yliopistoon.
Tienraivauksesta ei tullut enää mitään ja osin työvoimatoimistonkin painostuksesta lopetin sen ja menin kokopäiväiseen työharjoitteluun ihanaan paikkaan - kirjastoon. Sen päätyttyä lähdin ulkomaille ja sillä reissulla olen edelleen. Lukion suoritin etänä loppuun ja nyt jatkaisin Japin tavoin yliopistoon, jos asuisin Suomessa.
Minusta on edesvastuutonta pakottaa/painostaa/suostutella joku luopumaan hyvästä koulutuksesta, sillä kaikista ei ole käytännön ammatteihin. Kyseessä ei ole vain palkka ja status, vaan myös ihmisen henkinen hyvinvointi.
Tästä olen siis syvästi katkera entiselle jehova-minälleni! Ikää on jo sen verran, ettei ammatin ja siihen tarvittavan työkokemuksen hankkiminen ole enää niin helppoa. Miten nöyryyttävää on ilmoittautua työkkäriin ja kirjoittaa papereihin "siivooja", kun oma sisäinen minä janoaisi aivan toisenlaisessa kategoriassa oleviin tehtäviin. Siksi en aio hakea työtä enää lainkaan! Tässä asiassa olen elämääni pettynyt, syvästi pettynyt. Kiitos Vartiotornin propagandalle!