Hyvin menee, mutta menköön

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) :( :o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: :geek: :ugeek: :angel: :clap: :crazy: :eh: :problem: :shh: :shifty: :sick: :silent: :think: :thumbdown: :thumbup: :wave: :wtf:

BBCode on Käytössä
[img] on käytössä
[url] on käytössä
Hymiöt ovat käytössä

Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: Hyvin menee, mutta menköön

kiitos

Kirjoittaja sorbet » 24.12.2007 08:17

kiitos sirpa-leena :D

Re: Hyvin menee, mutta menköön

Kirjoittaja AchanBeroean » 23.12.2007 23:41

sorbet kirjoitti:Äitini soitti minulle viikonloppuna ja otti kuinkas ollakkaan puheeksi lopunajan merkit. Pyysi edes ajattelemaan takaisin tulemista, kun kaikki merkit viittaavat järjestelmän päättymiseen. Sanoin, että asiani ja läheisteni asiat ovat tällä hetkellä erittäin mallillaan, että miksi palaisin läpimätään järjestöön, jossa voin koko ajan huonosti.
Nuo jehovantodistajalahkon maailmanlopun merkit ovat sellaisia yleisiä kielteisiä asioita, joita aina on ollut ja aina tulee olemaan. Nälänhätä, maanjäristykset, sodat jne.

Lahkolaisten opit ovat sellaisia, että myös myönteiset asiat kuten rauha ovat maailmanlopun merkkejä.
*** w04 1/2 s. 21 ”Tämän maailman näyttämö vaihtuu” ***

Apostoli Paavali ennusti huomionarvoisen tavan, jolla Saatanan propaganda ilmenisi juuri ennen tämän asiainjärjestelmän tuhoa. Hän kirjoitti: ”Kun he sanovat: ’Rauha ja turvallisuus!’, silloin äkillinen tuho samassa kohtaa heidät niin kuin ahdingon tuska raskaana olevan naisen.” (1. Tessalonikalaisille 5:3; Ilmestys 16:13.)

12 Poliitikot ovat viime vuosina käyttäneet usein ilmausta ”rauha ja turvallisuus” kuvailemaan erilaisia hankkeita. He jopa nimittivät vuoden 1986 kansainväliseksi rauhanvuodeksi, vaikka tuo vuosi ei osoittautunutkaan nimensä mukaiseksi. Toteuttavatko tällaiset maailman johtajien pyrkimykset täysin 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:3:n ennustuksen, vai viittasiko Paavali johonkin niin dramaattiseen tapahtumaan, että se saa osakseen koko maailman huomion?

13 Koska Raamatun ennustuksia ymmärretään usein täysin vasta sen jälkeen, kun ne ovat toteutuneet tai ovat toteutumassa, meidän täytyy odottaa ja katsoa. On kuitenkin kiinnostavaa, että Paavali vertasi ”Rauha ja turvallisuus!” -huudon jälkeen seuraavaa äkillistä tuhoa raskaana olevan naisen synnytyskipuihin. Noin yhdeksän kuukauden kuluessa odottava äiti tulee yhä tietoisemmaksi lapsesta, joka kasvaa hänen sisällään. Hän pystyy ehkä kuulemaan lapsensa sydämenlyönnit tai tuntee sen liikkeitä kohdussaan. Se voi jopa potkia häntä. Merkit tulevat usein yhä selvemmiksi, kunnes jonakin päivänä äiti tuntee kipua: synnytyspolttojen alkaminen osoittaa, että odotettu tapahtuma – lapsen syntymä – on käsillä. Toteutuupa ennustettu huuto ”Rauha ja turvallisuus!” millä tavalla tahansa, se johtaa kuitenkin äkilliseen, tuskalliseen, mutta lopulta onnelliseen tapahtumaan: pahuuden tuhoamiseen ja uuden maailmanjärjestelmän alkamiseen.
Jos uskoo lahkon oppeja, näkee lopunajanmerkkejä niin sodassa kuin rauhassakin.

On vapauttavaa, kun voi katsoa tyynin mielin ilman maailmanlopunajatuksia uutisia ja tietää, että sodat tulevat ja menevät, mutta rauha on hyvä asia.

Jo se, että on vapautunut lahkon maailmanlopunpeloista ja turhasta pessimistisestä maailmankuvasta on ihana asia.

Lahkosta vapautuminen vapauttaa myös rakastamaan lähimmäisiä, joita ei tarvitse punnita uskonnollisten vakaumusten suhteen.

Lahkosta vapautuminen avaa monia väyliä parempaan ja menestyksellisempään elämään; voi opiskella ja voi panostaa ammatilliseen kehitykseen, voi osallistua yhteiskuntaan täysin eikä eristäytyä lahkoliikkeeseen.

Kirjoittaja sirpa-leena » 23.12.2007 22:33

Paljon onnea hammaskeiju-morsiammelle!
toivoo
Sirpa-Leena :D

Kirjoittaja hijt » 23.12.2007 14:45

rippeli kirjoitti: Jos sinua epäröittää jättää kaikki niin odota muutama vuosi. Muista kuitenkin että nuoruuttaan ei saa takaisin. Vanhempana kadut lahkossa viettämiäsi vuosia.
Näin on. Minullakin kesti 4 vuotta ennen kuin sain riuhtaistua itseni irti. Eka vuosi sen jälkeen oli rankahko, mutta kovapäisenä selvisin traumoitta. Toki minulla oli lähelläni ihmisiä, jotka minut pahimman yli auttoivat. Tänään minulla menee paremmin kuin ikinä, enkä todellakaan muistele jt-aikoja kaiholla!

Kirjoittaja Jaakob » 23.12.2007 09:20

Tämä keskustelu liittyy aika vahvasti elämään todistajana ja ex-todistajana joten siirretään sopivammalle alueelle :)

Kirjoittaja rippeli » 22.12.2007 23:44

Istuva Härkä kirjoitti:Itse toivon kovin että jotenkin onnistuisin pääsemään järjestöstä vielä ulos sillaila aallon viemänä, kun kaikki on niin vaikeaa ja raskasta nuorena todistajana kun vain itse näkee totuuden totuudesta ja pitää elää siinä valheessa ja teatterissa; toisaalta kaikesta irti lähteminen pelkän oman tahdon voimin tuntuu äärettömän raskaalta, mahdottomalta. Siksi toivon että asiat menisi itsestään irroituksen suuntaan..

Tiedän ettei elämäni kääntyisi automaattisesti hyväksi jos lähtisin, koska sillä voi olla helposti varmaan jopa raskaampi vaikutus psyykkeeseen kun yhtäkkiä välit katkeavat totaalisesti perheeseen ja vanhaan tuttavapiiriin ja muuttuu vihatuksi henkilöksi, ilman että varsinaisesti on elämää siellä ulkopuolellakaan, valmiiksi. Pelkään kovin että putoaisin tyhjyyteen enkä osaisi koota itseäni ja jatkaa vain elämää ollen kykenevä sanomaan että hyvin menee mutta menköön.. Olen iloinen siitä että moni on onnistunutkin siinä, silti, mutta toisaalta tiedän kuinka moni meikäläinen on elänyt maailmassa (eläen 'kaksois'elämää) ja kaikki on mennyt huonosti lopulta ja ovat tulleet takaisin järjestöön kun eivät muuten pärjää, siellä on kuitenkin aina tietyllä tavalla valmis 'ystävä'piiri tai yleensä ottaen se yhteisöelämä joka antaa niin paljon turvantunnetta, että moni unohtaa kaiken negatiivisen suhtautumiseen järjestöelämään kun sinne palaa (ja siis alkaa 'tsemppaamaan'). Niin vaan tuntuu usein käyvän, ja pelottaa että pystyykö elämään luonnollisesti järjestöstä ja suvustaan lähteneenä, tietyllä tavalla kerta kuitenkin on vieras suhde 'maailmaankin'. Tietysti se auttaisi että saisi ennalta rakennettua elämää maailman puolella, ja jotenkin sitäkin sitten vain toivoo, että eiköhän se kaikki siitä sitten..

No, hienoa aina kuulla kun joku voi todeta että menee todella hyvin järjestöstä lähteneenä, toivon loppujen lopuksi vain että olisin tulevaisuudessa jotenkin onnellisempi, kävi miten hyvänsä. Jos järjestössä kiltisti eläen vain pitää mut kasassa ja jotenkin elämääni tyytyväisenä niin enpä noin vain uskalla turhaan ottaa riskiä ja tehdä suuria muutoksia.. Ongelma todella vain etten ole varsinaisesti onnellinen järjestössäkään, miten sitä täysin voisikaan kun tuntee elävänsä salaisine ajatuksineen jotenkin ulkopuolisena jatkuvasti seurakunnassa..

No tsemppiä kaikille jotka edelleen kamppailevat samojen tunteiden ja elämänrakenteen kanssa, kuin myös minulle itselleni. Tämä on jotenkin taas niitä iltoja kun kaikki potuttaa ja ahdistaa.
Olet todella suuren elämänmuutoksen edessä.

Kun olin ikäisesi niin suunnittelin todella vakavasti eroa lahkosta. Koska erotus tuntui kuitenkin liian pahalta ajatukselta niin jäin lahkoon. Vasta 30v pääsin kusetuksesta irti, koska 30v kriisin keskellä tajusin etten halua elää ainoaa elämääni harhoissa. Elämä on yllättävän lyhyt joten rohkeus kannattaa.

Jos sinua epäröittää jättää kaikki niin odota muutama vuosi. Muista kuitenkin että nuoruuttaan ei saa takaisin. Vanhempana kadut lahkossa viettämiäsi vuosia.

Re: putosin

Kirjoittaja Jakke » 22.12.2007 11:55

Pehmoluopio kirjoitti: Samalla heidän rakkaudellinen erottamismenettelynsä joka johtaa katumukseen on osoittautunut jälleen yhdeksi epäonnistuneeksi ennustukseksi minun kohdallani.

En minä kanna kuitenkaan kaunaa.
Erottamisjärjestelyn rakkaudellisuuteen voi melkein uskoakin. Ajattele, miten paljon huonommin asiat olisivat jos olisit edelleen Brooklynin vanhojen setien talutusnuorassa!

Kiittäkäämme jehovalaisia erotusjärjestelystä. Hallelujah!

Re: putosin

Kirjoittaja Pehmoluopio » 22.12.2007 09:34

sorbet kirjoitti:kun itse lähdin järjestöstä putosin aivan tyhjän päälle.

Niin minäkin. Meni työ ja jouduin kodittomaksi. Kymmenessä vuodessa olen kuitekin onnistunut pääsemään jaloilleni ja olen omilla jaloillani paremmin kuin koskaan. Jehovan todistajat eivät ole pystyneet satuttamaan minua millään tavalla.
Samalla heidän rakkaudellinen erottamismenettelynsä joka johtaa katumukseen on osoittautunut jälleen yhdeksi epäonnistuneeksi ennustukseksi minun kohdallani.

En minä kanna kuitenkaan kaunaa.

putosin

Kirjoittaja sorbet » 22.12.2007 06:55

kun itse lähdin järjestöstä putosin aivan tyhjän päälle. Ei ollut ystäviä eikä oikeen harrastuksiakaan. Muutin helsinkiin, luulin, että paikkakuntaa vaihtamalla kaikki vanha jää taakse. Eipä jäänyt. Kävin terapiassa ja söin masennuslääkkeitä, kun totesivat ,että kärsin keskivaikeasta masennuksesta. Vaikka tuntui, että elämä oli yhtä alamäkeä, en silti katunut, että lähdin järjestöstä. Kaikesta huolimatta opintoni sujuivat hyvin ja se toi paljon iloa. Pikku hiljaa huomasi, että asiat alkavat olla menossa hyvään suuntaa. Lopetin masennuslääkkeet,oli ystäviä ja harrastuksia. Pääsin eroon väkivaltaisesta alkoholisoituneesta poikakaveristani ja löysin sattuman kautta ihanan miehen, jonka kanssa menen naimisiin ensi syksynä. Aikaa tähän kaikkeen on mennyt kaksi vuotta, mutta nyt tuntuu niin hyvältä, että päivääkään en vaihtaisi pois.

Kirjoittaja Istuva Härkä » 21.12.2007 22:12

Itse toivon kovin että jotenkin onnistuisin pääsemään järjestöstä vielä ulos sillaila aallon viemänä, kun kaikki on niin vaikeaa ja raskasta nuorena todistajana kun vain itse näkee totuuden totuudesta ja pitää elää siinä valheessa ja teatterissa; toisaalta kaikesta irti lähteminen pelkän oman tahdon voimin tuntuu äärettömän raskaalta, mahdottomalta. Siksi toivon että asiat menisi itsestään irroituksen suuntaan..

Tiedän ettei elämäni kääntyisi automaattisesti hyväksi jos lähtisin, koska sillä voi olla helposti varmaan jopa raskaampi vaikutus psyykkeeseen kun yhtäkkiä välit katkeavat totaalisesti perheeseen ja vanhaan tuttavapiiriin ja muuttuu vihatuksi henkilöksi, ilman että varsinaisesti on elämää siellä ulkopuolellakaan, valmiiksi. Pelkään kovin että putoaisin tyhjyyteen enkä osaisi koota itseäni ja jatkaa vain elämää ollen kykenevä sanomaan että hyvin menee mutta menköön.. Olen iloinen siitä että moni on onnistunutkin siinä, silti, mutta toisaalta tiedän kuinka moni meikäläinen on elänyt maailmassa (eläen 'kaksois'elämää) ja kaikki on mennyt huonosti lopulta ja ovat tulleet takaisin järjestöön kun eivät muuten pärjää, siellä on kuitenkin aina tietyllä tavalla valmis 'ystävä'piiri tai yleensä ottaen se yhteisöelämä joka antaa niin paljon turvantunnetta, että moni unohtaa kaiken negatiivisen suhtautumiseen järjestöelämään kun sinne palaa (ja siis alkaa 'tsemppaamaan'). Niin vaan tuntuu usein käyvän, ja pelottaa että pystyykö elämään luonnollisesti järjestöstä ja suvustaan lähteneenä, tietyllä tavalla kerta kuitenkin on vieras suhde 'maailmaankin'. Tietysti se auttaisi että saisi ennalta rakennettua elämää maailman puolella, ja jotenkin sitäkin sitten vain toivoo, että eiköhän se kaikki siitä sitten..

No, hienoa aina kuulla kun joku voi todeta että menee todella hyvin järjestöstä lähteneenä, toivon loppujen lopuksi vain että olisin tulevaisuudessa jotenkin onnellisempi, kävi miten hyvänsä. Jos järjestössä kiltisti eläen vain pitää mut kasassa ja jotenkin elämääni tyytyväisenä niin enpä noin vain uskalla turhaan ottaa riskiä ja tehdä suuria muutoksia.. Ongelma todella vain etten ole varsinaisesti onnellinen järjestössäkään, miten sitä täysin voisikaan kun tuntee elävänsä salaisine ajatuksineen jotenkin ulkopuolisena jatkuvasti seurakunnassa..

No tsemppiä kaikille jotka edelleen kamppailevat samojen tunteiden ja elämänrakenteen kanssa, kuin myös minulle itselleni. Tämä on jotenkin taas niitä iltoja kun kaikki potuttaa ja ahdistaa.

kiitos

Kirjoittaja sorbet » 21.12.2007 17:37

opiskelin helsingin sosiaali ja terveysalan oppilaitoksessa, laakson koulutus yksikkö. Sain juuri todistuksen ja nyt ei voi muuta kuin hymyillä :D oli takkuinen vuosi, mutta selvisin maaliin asti :D itse en ole vielä keksinyt repliikkiä, että millä saisin äitini lopettamaan käännytys puheet. Toisaalta en raaskikkaan, antaa sen puhua ne mitä puhuu, josko hänelle tulee siitä parempi mieli :D kiitos onnitteluista. Naiminen kannattaa, heh :D

Re: En ymmärrä

Kirjoittaja rippeli » 21.12.2007 08:54

sorbet kirjoitti:Äitini puhui pitkään siitä, että kuinka pahalta hänestä tuntuu kun kaikki lapset ovat tuhoutumassa harmagedonissa. Oli erittäin ylpeä, siitä, että itse vielä mukana kaikista vaikeuksista huolimatta. Olen hänen mielestään, jostain syystä meistä kolmesta siskoksesta se ,joka on hänen mielestään potentiaalinen järjestöön palaaja....omasta mielestäni en ole antanut hänelle aihetta moisiin toiveisiin. Kehoitti "onnestani" huolimatta avaamaan silmäni lopunajan merkeille...Ihmettelin, että kuinka pysyin erittäin tyynenä koko puhelun ajan, hänen sanansa tuntuivat menevän toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos...kuitenkin harmittaa, että miten äitini on antanut aivopestä itsensä uskomaan moisiin asioihin...
Hienoa Sorbet että olet laittanut elämäsi hienoon kuntoon.

Ei ole helppoa ponnistella elämässä eteenpäin jos edes oma äiti ei ole tukemassa pyrkimyksiä.

Äitisi lienee menetetty tapaus, niinkuin minunkin. Kannattaa ollakin siksi napakkana puhelimessa ja muissa keskusteluissa, niin ei joudu kärsimään liiasta lahkohuuhaasta. Minun ei yleensä tarvitse sanoa muuta kuin se, että jehovalaiset on lahko ja sitten siirrymmekin vikkelästi muihin aiheisiin.

Onnea valmistumisesi johdosta! Missä muuten kävit koulusi? Minä olen opiskellut hammaslaborantiksi Helsingin 4. terveydenhoito-oppilaitos Herttoniemen yksikössä. Siellä näkyi aina välillä hammashoitaja-opiskelijoitakin, mutta käsittääkseni moinen hajaannus oli väliaikainen järjestely.

Ja vielä onnea tuleviin häihin! Naiminen kannattaa.

En ymmärrä

Kirjoittaja sorbet » 21.12.2007 03:25

Äitini puhui pitkään siitä, että kuinka pahalta hänestä tuntuu kun kaikki lapset ovat tuhoutumassa harmagedonissa. Oli erittäin ylpeä, siitä, että itse vielä mukana kaikista vaikeuksista huolimatta. Olen hänen mielestään, jostain syystä meistä kolmesta siskoksesta se ,joka on hänen mielestään potentiaalinen järjestöön palaaja....omasta mielestäni en ole antanut hänelle aihetta moisiin toiveisiin. Kehoitti "onnestani" huolimatta avaamaan silmäni lopunajan merkeille...Ihmettelin, että kuinka pysyin erittäin tyynenä koko puhelun ajan, hänen sanansa tuntuivat menevän toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos...kuitenkin harmittaa, että miten äitini on antanut aivopestä itsensä uskomaan moisiin asioihin...

Re: Hyvin menee, mutta menköön

Kirjoittaja Kaarmis » 20.12.2007 21:49

sorbet kirjoitti:Elämä on tällä hetkellä erittäin mallillaan, ------otti kuinkas ollakkaan puheeksi lopunajan merkit. Pyysi edes ajattelemaan takaisin tulemista, kun kaikki merkit viittaavat järjestelmän päättymiseen. ------. Tälläistä täällä...
Mitäh, onko Harma taas tulossa?!? Johan sen kenttäpalveluksen lopun piti tulla ennen vuosituhannen vaihdetta, eikös harman pitäny tulla siinä samalla?

Kirjoittaja RaM » 20.12.2007 21:29

Kerro äidillesi, että kun tähdet alkavat taivaalta ropisemaan niskaasi, niin kipität heti salille turvaan. :twisted:

Ylös