JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:
Jehovantodistajana on ehkä mukava olla jos sattuu olemaan extrovertti. Kenttätyö voi olla sellaiselle jopa mukavaa oikean työnteon vastapainona.
Äkikseltään ei tule mieleen yhtään tehtävää todistajuudessa, jossa introvertti olisi tarpeellinen. No ehkä mikrofonin säätäjänä pärjää introverttikin.
Todistajuus on selkeästi extroverttien hommaa.
Minua moitittiin kun olin liian hiljainen. Olen kans introvertti. Todistajuudessa sitä ei oikein ymmärretty että se on luonteenpiirre. Sitä pidettiin vähän kuin se olisi asennevika, koska Jehovahan on antanut sen suun kaikille niin sitä pitäisi käyttää.
No, minua ei tuosta moitittu, ja seurakunnan esivalvoja (harvinaisen pervo kaveri, mutta ei siitä tässä yhteydessä enempää) jopa korosti kerran lavalla sitä, ettei introverttius ole mikään synti. Suosittua seuraa en kyllä ollut, mikä ei toisaalta haitannutkaan.
Kentällä käyminen oli minulle aina lähinnä lehtien tarjoamista muutamalla sanalla ja hidasta siirtymistä alueelta toiselle. Myös (ja varsinkin) toimiessani osa-aikaisena. Ainoa tutkisteluoppilaani oli kaveri, joka oli kiinnostunut siskostani ja harkitsi siksi lahkoon liittymistä.
Olin avustava ja pidin esitelmiä useassa seurakunnassa. Edellisenä iltana oli tietenkin aina pakko vetää jumalattomat kännit, että kesti jotenkin sitä ahdistusta. Itse esitelmä oli toki sitten aina sitäkin karseampi kokemus.
Puheenjohtajan ateriakutsuista kieltäydyin muistaakseni poikkeuksetta.
EDIT: Noh, nyt ehkä takaisin ketjun aiheeseen.
EDIT2: typo