Kirjoittaja J Hepatiitti » 17.02.2018 19:32
Minulla oli todella harvoin painajaisia mihinkään liittyen, kunnes sitten kolmenkympin jälkeen koin aika totaalisen hermoromahduksen ja jäin jättäydyin järjestön toiminnasta pois. Sen jälkeen laukesi paniikkihäirö ja painajaiset ovat tulleet tutuiksi.
Monissa unissa huomaan yrittäväni täydellisen epätoivon vallassa vakuuttaa järjestössä mukans oleville läheisilleni, että heitä huijataan. Välillä taas raivoan samasta asiasta. Maailmanloppu-unia näen silloin tällöin, mutta hassua kyllä, ne eivät koskaan tunnu liittyvän jehovantodistajuuteen. Edellisessä koko maailmankaikkeus hajosi liitoksistaan ja yritin pitää itseäni kasassa kosmisen rojun keskellä. Mitään jumalan- tai demonienpelkoa uneen ei liittynyt. Oli kyllä intensiivinen ja vaikuttava kokemus.
Sitten on tietysti ne kokousunet. Joku aika sitten näin unta, että olin vanhalla autonrotiskolla talvipakkasessa hakemassa Venäjällä aikoinaa palvellutta vanhinta kirjantutkisteluun. Hänellä oli mukanaan kaksi ystäväperheen tyttöä, joita en ollut ennen tavannut. Tytöt olivat venäläisiä, alle kymmenenvuotiaita ja osasivat ulkoa suunnilleen jokaisen laulukirjan laulun. Jos joku tunnistaa sen jt-piireissä mummojen palvoman ihmelapsityypin, joka osaa nätisti esittää hengellisiä lauluja soittimella tai ilman, niin nämä unen kaksi vaalea pikkutyttöä olivat sen tyypin ruummillistumia. Itsellä vitutuskäyrä kasvoi kasvamistaan, kun tytöt hoilottivat heleästi univenäjällä laulukirjan lauluja taukoamatta auton takapenkillä. Sama meno jatkui kirjiksessä ja siellä tajusi, että eihän minun edes kuulu olla täällä. Painelin ulos parkkipaikalle, pistin tupakaksi ja korkkasin oluen. Laitoin moottorin lämpiämään ja kun pääsin rattiin, niin muu porukka oli juuri valumassa pihalle. Pistin sterkoista rokin soimaan aivan vitun lujaa ja kaasutin vihaisena matkoihini.
Minulla oli todella harvoin painajaisia mihinkään liittyen, kunnes sitten kolmenkympin jälkeen koin aika totaalisen hermoromahduksen ja jäin jättäydyin järjestön toiminnasta pois. Sen jälkeen laukesi paniikkihäirö ja painajaiset ovat tulleet tutuiksi.
Monissa unissa huomaan yrittäväni täydellisen epätoivon vallassa vakuuttaa järjestössä mukans oleville läheisilleni, että heitä huijataan. Välillä taas raivoan samasta asiasta. Maailmanloppu-unia näen silloin tällöin, mutta hassua kyllä, ne eivät koskaan tunnu liittyvän jehovantodistajuuteen. Edellisessä koko maailmankaikkeus hajosi liitoksistaan ja yritin pitää itseäni kasassa kosmisen rojun keskellä. Mitään jumalan- tai demonienpelkoa uneen ei liittynyt. Oli kyllä intensiivinen ja vaikuttava kokemus.
Sitten on tietysti ne kokousunet. Joku aika sitten näin unta, että olin vanhalla autonrotiskolla talvipakkasessa hakemassa Venäjällä aikoinaa palvellutta vanhinta kirjantutkisteluun. Hänellä oli mukanaan kaksi ystäväperheen tyttöä, joita en ollut ennen tavannut. Tytöt olivat venäläisiä, alle kymmenenvuotiaita ja osasivat ulkoa suunnilleen jokaisen laulukirjan laulun. Jos joku tunnistaa sen jt-piireissä mummojen palvoman ihmelapsityypin, joka osaa nätisti esittää hengellisiä lauluja soittimella tai ilman, niin nämä unen kaksi vaalea pikkutyttöä olivat sen tyypin ruummillistumia. Itsellä vitutuskäyrä kasvoi kasvamistaan, kun tytöt hoilottivat heleästi univenäjällä laulukirjan lauluja taukoamatta auton takapenkillä. Sama meno jatkui kirjiksessä ja siellä tajusi, että eihän minun edes kuulu olla täällä. Painelin ulos parkkipaikalle, pistin tupakaksi ja korkkasin oluen. Laitoin moottorin lämpiämään ja kun pääsin rattiin, niin muu porukka oli juuri valumassa pihalle. Pistin sterkoista rokin soimaan aivan vitun lujaa ja kaasutin vihaisena matkoihini.