Kirjoittaja Aamu » 13.01.2008 19:34
Aikuisena olen tuntenut jonkin verran katkeruutta siitä, etten tiedä luterilaisuudesta juuri mitään. Kouluaikoina olin vapautettu uskonnonopetuksesta, koska Jehovan todistajana sain jo uskonnollisen koulutukseni muualta. Erottuani todistajista olen etsinyt itselleni uskonnollista yhteisöä. Kuulun siis niihin, jotka ovat uskontomyönteisiä, ja kaipaavat uskontokunnan tuomaa yhteisöllisyyttä kaikkine riitteineen. Koska todistajien keskuudessa kaikki muut suuntaukset opetettiin yhtälailla huonoiksi, en tiennyt mistä aloittaa. Päätin aloittaa "läheltä" eli luterilaisesta opista, ja totesin, ettei ollutkaan niin helppoa löytää esim. kirjastosta teosta, jossa olisi selitetty "evankelisluterilaisuutta aloittelevalle aikuiselle". Aivopesun estäminen on toki suotavaa, mutta mielestäni kasvavalta lapselta ei tule myöskään riistää mahdollisuutta saada jo peruskoulussa perustiedot siitä uskonnosta, joka on vallitseva ympäröivässä yhteiskunnassa. Mitenkään tunnustuksellista opetuksen ei tietenkään tarvitseisi olla, ja uskonnonopetuksen koulussa tulisi sisältää myös tutustumista muihin uskontoihin (mitä se kai tekeekin, en tiedä, kun en ole osallistunut). Tätä voisi verrata vaikkapa evoluution/kreationismin opetukseen kouluissa. Molemmat teoriat puutteineen ja vahvuuksineen on hyvä tuntea, mutta kumpaakaan ei ole syytä opettaa ainoana ehdottomana totuutena. Mitä vanhempien rooliin tulee, vaikka olen katkera siitä, että minut kasvatettiin todistajaksi, en voi syyttää vanhempiani siitä että he tekivät niinkuin heidän mielestään on parasta. Kun ilmoitin lähteväni todistajista ja halustani tutustua muihin suuntauksiin he hyväksyivät sen ja tukivat minua. Yhteenvetona oman kokemukseni pohjalta: yhteiskunnan pitäisi opettaa enemmän kriittistä ja vapaata ajattelua ja asioiden tutkimista.
Aikuisena olen tuntenut jonkin verran katkeruutta siitä, etten tiedä luterilaisuudesta juuri mitään. Kouluaikoina olin vapautettu uskonnonopetuksesta, koska Jehovan todistajana sain jo uskonnollisen koulutukseni muualta. Erottuani todistajista olen etsinyt itselleni uskonnollista yhteisöä. Kuulun siis niihin, jotka ovat uskontomyönteisiä, ja kaipaavat uskontokunnan tuomaa yhteisöllisyyttä kaikkine riitteineen. Koska todistajien keskuudessa kaikki muut suuntaukset opetettiin yhtälailla huonoiksi, en tiennyt mistä aloittaa. Päätin aloittaa "läheltä" eli luterilaisesta opista, ja totesin, ettei ollutkaan niin helppoa löytää esim. kirjastosta teosta, jossa olisi selitetty "evankelisluterilaisuutta aloittelevalle aikuiselle". Aivopesun estäminen on toki suotavaa, mutta mielestäni kasvavalta lapselta ei tule myöskään riistää mahdollisuutta saada jo peruskoulussa perustiedot siitä uskonnosta, joka on vallitseva ympäröivässä yhteiskunnassa. Mitenkään tunnustuksellista opetuksen ei tietenkään tarvitseisi olla, ja uskonnonopetuksen koulussa tulisi sisältää myös tutustumista muihin uskontoihin (mitä se kai tekeekin, en tiedä, kun en ole osallistunut). Tätä voisi verrata vaikkapa evoluution/kreationismin opetukseen kouluissa. Molemmat teoriat puutteineen ja vahvuuksineen on hyvä tuntea, mutta kumpaakaan ei ole syytä opettaa ainoana ehdottomana totuutena. Mitä vanhempien rooliin tulee, vaikka olen katkera siitä, että minut kasvatettiin todistajaksi, en voi syyttää vanhempiani siitä että he tekivät niinkuin heidän mielestään on parasta. Kun ilmoitin lähteväni todistajista ja halustani tutustua muihin suuntauksiin he hyväksyivät sen ja tukivat minua. Yhteenvetona oman kokemukseni pohjalta: yhteiskunnan pitäisi opettaa enemmän kriittistä ja vapaata ajattelua ja asioiden tutkimista.