Kirjoittaja Polyester » 29.05.2018 22:26
Kävelimme ympäri kaupunkia, joskus parikin tuntia esittämättä kertaakaan. Olimme ”katutyössä” (eli teimme saarnaamistyötä tavoitteena esittää asiamme vastaantulijoille), mutta kuljimme syrjäisiä pikkuteitä joita kukaan ei päiväsaikaan kulje ja juttelimme. Olimme varmasti molemmat vilpittömiä uskossamme ja sisar varmasti vilpittömästi rakkaudesta luojaan tienraivaajana. Mutta kenttätyö on vaan loppujen lopuksi melkoista tervanjuontia, siksi kumpikin sitä vältteli. Ne harvat ohikulkijatkin kulkivat monesti ohitsemme ilman että esitimme heille – ”no hups, jotenkin hän vaikutti kiireiseltä” tai vastaavaa selitin kun olimme kävelleet ohi esittämättä. Eikä siinä juuri selityksiä kaivattu, ei hänkään vuorollaan esittänyt muuta kuin ehkäpä sille hitaasti vastaanvaappuvalle vanhukselle. Saatoimme myös yrittää tavoittaa jotakin jomman kumman uusintakäyntipaikkaa (eli paikkaa, jonne oli aiemmin jätetty kirjallisuutta tai jossa oli käyty hyviä keskusteluja), mutta mikä järki on lähteä päiväsaikaan tavoittamaan jotakin työikäistä ihmistä, jos hän ei ole vuorotyössä.
Toisen tienraivaajasiskon kanssa kävimme lähes aina hänen uusintakäyntipaikkojaan. Sisar oli ollut jo vuosikausia tienraivaajana, joten hänellä paikkoja riitti. Paikat olivat sikin sokin ympäri kaupunkia, joten saatoimme kävellä kaikessa rauhasta kaupungin toiselta laidalta toiselle, jättää lehdet uusintakäyntipaikkaan ja kävellä taas seuraavaan paikkaan. Taas saimme pari tuntia raportoitavaa aikaa muutamalla esittämisellä. Hänenkään vilpittömyyttään tienraivaukseen en kyseenalaista hetkeäkään.
Tässä on hyvä esimerkki, millaiseen vilpittömyyteen lakihenkinen järjestelmä johtaa. Pykälät kyllä täytetään, mutta kun ajattelu ja omatunto eivät kehity, kukaan ei näe nokkaansa pidemmälle. Ei ajattelusta "makseta", vaan tunneista, joten tehdään niitä sitten. Ihmismieli on keinojen suhteen kekseliäs ja joustava, kun tunneperäinen tarve johonkin asiaan on olemassa. Tervanjuontiahan se kenttäpalvelus useimmille taitaa olla, eikä huomaa ehkä itsekään, kuinka asian suhteen pyrkii luistamaan kaikin mahdollisin tavoin.
(Psst! Jehova on vähän yksinkertainen. Laitetaan traktaatti postiluukusta, ajellaan pari tuntia ympäriinsä ja sitten taas traktaatti jonnekin.)
[quote="Ex-kenttäilijä"]Tätä pohdin tänään blogissani:
https://totuustotuudesta.blogspot.fi/2018/05/kokemukseni-kenttapalveluksesta.html[/quote]
[quote]Kävelimme ympäri kaupunkia, joskus parikin tuntia esittämättä kertaakaan. Olimme ”katutyössä” (eli teimme saarnaamistyötä tavoitteena esittää asiamme vastaantulijoille), mutta kuljimme syrjäisiä pikkuteitä joita kukaan ei päiväsaikaan kulje ja juttelimme. Olimme varmasti molemmat vilpittömiä uskossamme ja sisar varmasti vilpittömästi rakkaudesta luojaan tienraivaajana. Mutta kenttätyö on vaan loppujen lopuksi melkoista tervanjuontia, siksi kumpikin sitä vältteli. Ne harvat ohikulkijatkin kulkivat monesti ohitsemme ilman että esitimme heille – ”no hups, jotenkin hän vaikutti kiireiseltä” tai vastaavaa selitin kun olimme kävelleet ohi esittämättä. Eikä siinä juuri selityksiä kaivattu, ei hänkään vuorollaan esittänyt muuta kuin ehkäpä sille hitaasti vastaanvaappuvalle vanhukselle. Saatoimme myös yrittää tavoittaa jotakin jomman kumman uusintakäyntipaikkaa (eli paikkaa, jonne oli aiemmin jätetty kirjallisuutta tai jossa oli käyty hyviä keskusteluja), mutta mikä järki on lähteä päiväsaikaan tavoittamaan jotakin työikäistä ihmistä, jos hän ei ole vuorotyössä.
Toisen tienraivaajasiskon kanssa kävimme lähes aina hänen uusintakäyntipaikkojaan. Sisar oli ollut jo vuosikausia tienraivaajana, joten hänellä paikkoja riitti. Paikat olivat sikin sokin ympäri kaupunkia, joten saatoimme kävellä kaikessa rauhasta kaupungin toiselta laidalta toiselle, jättää lehdet uusintakäyntipaikkaan ja kävellä taas seuraavaan paikkaan. Taas saimme pari tuntia raportoitavaa aikaa muutamalla esittämisellä. Hänenkään vilpittömyyttään tienraivaukseen en kyseenalaista hetkeäkään.[/quote]
:D
Tässä on hyvä esimerkki, millaiseen vilpittömyyteen lakihenkinen järjestelmä johtaa. Pykälät kyllä täytetään, mutta kun ajattelu ja omatunto eivät kehity, kukaan ei näe nokkaansa pidemmälle. Ei ajattelusta "makseta", vaan tunneista, joten tehdään niitä sitten. Ihmismieli on keinojen suhteen kekseliäs ja joustava, kun tunneperäinen tarve johonkin asiaan on olemassa. Tervanjuontiahan se kenttäpalvelus useimmille taitaa olla, eikä huomaa ehkä itsekään, kuinka asian suhteen pyrkii luistamaan kaikin mahdollisin tavoin.
(Psst! Jehova on vähän yksinkertainen. Laitetaan traktaatti postiluukusta, ajellaan pari tuntia ympäriinsä ja sitten taas traktaatti jonnekin.)