Totuustotuudesta kirjoitti: ↑13.01.2019 17:23
On järkyttävää, että todistajia on jopa menettänyt henkensä puolueettomuuden tähden järjestön itse samanaikaisesti tehdessä noista periaatteista lähes naurunalaisia esimerkiksi suhteessaan Yhdistyneisiin kansakuntiin.
Jep! Jos olisin peruskoululaisena tiennyt että jehovantodistajien hallintoelimessä harrastetaan äänestämistä erilaisista oppikysymyksistä, niin en olisi välittänyt siitä että jehovantodistaja-teinejä kiellettiin osallistumasta ylä-asteen oppilaskunnan äänestyksiin.
Tuohon aikaan ei nettiä ollut vielä keksitty, joten ei ollut saatavilla tietoa jehovantodistajista muutoin kun heidän omasta kirjallisuudestaan.
Säännöt ovat todistajamassoja varten, ei johtajia varten!
Jehovantodistajien johtajat helposti ajattelevat ettei heidän tarvitse noudattaa jehovantodistajille tehtyjä sääntöjä ja tietysti rikkovat niitä ainakin silloin kun mahdollista. Heillähän on kaikki valta. Mitäs he säännöillä tekevät.
Hassua kuitenkin se että nuo todistajamassat elättävät heitä ja pitävät koko järjestöä pystössä. Mutta kuinka kauan vielä?
Maailmassa työmies ei pure kättä joka elättää häntä, vaan kunnioittaa ja nöyrästi tottelee firmaa joka elättää häntä vaatimalla vastineeksi työpanosta.
Mitä tekee jehovantodistajien johtajat hallintoelimessä? Syyttävät ja haukkuvat yksittäisiä jehovantodistajia niistä virheistä joita nuo hallintoelimen ylilihavat ukot ovat itse opeillaan saaneet aikaan.
Kuitenkin jostain kummasta syystä yksittäiset jehovantodistajat siltikin elättävät noita likaisia vanhoja moraalittomia hallintoelimen ukkoja.