Kirjoittaja Herännyt » 03.10.2019 06:58
Katsoin sopivaksi kirjoittaa tämän tänne, koska tilanteeni on nyt jossain määrin samanlainen kuin Syväkurkulla noin vuosi sitten. Olen tässä nyt itsekin kuukausia pohtinut asioita tarkasti joka kantilta ja miettinyt mitä pitäisi elämälläni tehdä. Uskon löytäneeni jonkinlaisen henkisen tasapainon ja tullut siihen päätökseen, että elämäni jatkukoon Jehovan todistajana, vaikkakin joudun tekemään sen osittain PIMOna. Osittain siksi, että uskon monien Jehovan todistajien opetusten olevan juuri niin kuin Raamattu opettaa, erityisesti niissä kristinuskon perusopetuksessa, joissa lähes kaikki muut kristityt opettavat mielestäni väärin. Lisäksi järjestössä on paljon hienoja asioita ja ennen kaikkea ihmisiä, joiden ystävyydestä nautin mitä suurimmassa määrin. Tuntuu mahtavalta ajatukselta, että voi matkustaa lukuisiin eri maihin ja aina löytyy ihmisiä, jotka ovat läheisiä ystäviä jo ensitapaamisesta lähtien. Myös kokoukset ovat olleet todella virkistäviä juttuja elämässä, vaikka välillä joutuukin suodattamaan joitain asioita, mitä siellä puhutaan.
Mutta kuten tiedetään, kaiken tämän taustalla on se synkkä puoli, joka tätä kaikkea varjostaa. Oikeiden oppien lisäksi on myös vääriä opetuksia, joiden kanssa sinänsä pystyisi elämään, mutta kun niiden joukossa on myös sellaisia oppeja jotka saattavat vaarantaa ihmisen mielenterveyden ja jopa elämän, niin painitaan vakavien moraalisten ristiriitojen kanssa. Voiko kuulua sellaiseen järjestöön jonka antamat toimintamallit johtavat tähän, vaikka itse ei niitä hyväksykään? Tai onko jonkinlaisessa vastuussa, vaikka itse tekee kaikkensa ettei noudata sellaisia ohjeita, jotka aiheuttavat kaiken sen pahan? Joku täällä aikaisemmin taisi mainita yksittäisen henkilön vastuusta, että kyseessä lienee jonkinlainen ikuisuuskysymys, johon ei taida löytyä oikeaa vastausta.
Jokatapauksessa oli selvää, etten voi elää näin, vaan jonkinlainen ratkaisu oli tehtävä oman henkisen terveyden kannalta. Turha sitä on kieltää, että suurin syy päätökseeni varmasti kaikkien yllätykseksi on pelko joutua kartetuksi. Lähes koko sosiaalinen elämäni on kiinni järjestöön kuuluvissa ihmisissä, joten tuo asia teki päätöksen lopulta aika helpoksi. Saattaa tosin olla että olin tämän päätöksen tehnyt jo aikaisemmin juuri ihmissuhteiden vuoksi, mutta tälle vatvomiselle piti saada loppu.
Jonkin verran taustalla oli myös se, että ehkä voin tällä tavalla omalla esimerkilläni olla vaikuttamassa niihin mahdollisiin muutoksiin, joita tämä järjestö tarvitsee. Jehovan todistajat ovat yleisesti sitä mieltä, että suhteellisen pienestä jäsenmäärästään huolimatta kyseessä on vahva ja yhtenäinen järjestö, enkä oikein osaa olla siitä eri mieltä. Olen tullut siihen tulokseen että kaikenlainen ulkoinen vastustus ja vaino ei juurikaan vaikuta siihen, vaan pikemminkin vahvistaa sitä. Muutoksen on siis tultava sisältäpäin ja se onkin paljon todennäköisempää, mitä enemmän on PIMOja järjestön sisällä.
Aika näyttää, teinkö oikean ratkaisun ja ennen kaikkea pystynkö elämään sen kanssa säilyttäen sisäisen rauhan ja tyyneyden.Ei tässä auta muuta kuin kokeilla ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jatkan siis kokouksissa käymistä ja hommaan joka kuukausi raporttiin ne muutamat tunnit kärryn luona päivystäessä. Ovityöhön en enää suostu, joten mielenkiintoista on myös nähdä miten kauan pystyn välttämään sitä, ennen kuin asiaan puututaan.
Päätin samalla että ainakin yritän lopettaa kaikille uskontoon liittyville foorumeille kirjoittamisen, joten en täälläkään siis enää kirjoita sitä vähää, mitä tähän asti olen kirjoittanut. Aktiivinen seuraaminen lukijana toki jatkuu, sillä mistä muualtakaan saa tietoa asioista, joista järjestön sisällä vaietaan. Erityiskiitos kaikille niille, jotka käyttävät aikaansa sen eteen että pysymme ajan tasalla siitä, mitä järjestössä tapahtuu.
Herännyt menee nyt takaisin nukkumaan, mutta tällä kertaa toinen silmä pysyy auki. Toivotankin kaikille tasapuolisesti hyvää jatkoa ja menestystä tuleville vuosille.
Katsoin sopivaksi kirjoittaa tämän tänne, koska tilanteeni on nyt jossain määrin samanlainen kuin Syväkurkulla noin vuosi sitten. Olen tässä nyt itsekin kuukausia pohtinut asioita tarkasti joka kantilta ja miettinyt mitä pitäisi elämälläni tehdä. Uskon löytäneeni jonkinlaisen henkisen tasapainon ja tullut siihen päätökseen, että elämäni jatkukoon Jehovan todistajana, vaikkakin joudun tekemään sen osittain PIMOna. Osittain siksi, että uskon monien Jehovan todistajien opetusten olevan juuri niin kuin Raamattu opettaa, erityisesti niissä kristinuskon perusopetuksessa, joissa lähes kaikki muut kristityt opettavat mielestäni väärin. Lisäksi järjestössä on paljon hienoja asioita ja ennen kaikkea ihmisiä, joiden ystävyydestä nautin mitä suurimmassa määrin. Tuntuu mahtavalta ajatukselta, että voi matkustaa lukuisiin eri maihin ja aina löytyy ihmisiä, jotka ovat läheisiä ystäviä jo ensitapaamisesta lähtien. Myös kokoukset ovat olleet todella virkistäviä juttuja elämässä, vaikka välillä joutuukin suodattamaan joitain asioita, mitä siellä puhutaan.
Mutta kuten tiedetään, kaiken tämän taustalla on se synkkä puoli, joka tätä kaikkea varjostaa. Oikeiden oppien lisäksi on myös vääriä opetuksia, joiden kanssa sinänsä pystyisi elämään, mutta kun niiden joukossa on myös sellaisia oppeja jotka saattavat vaarantaa ihmisen mielenterveyden ja jopa elämän, niin painitaan vakavien moraalisten ristiriitojen kanssa. Voiko kuulua sellaiseen järjestöön jonka antamat toimintamallit johtavat tähän, vaikka itse ei niitä hyväksykään? Tai onko jonkinlaisessa vastuussa, vaikka itse tekee kaikkensa ettei noudata sellaisia ohjeita, jotka aiheuttavat kaiken sen pahan? Joku täällä aikaisemmin taisi mainita yksittäisen henkilön vastuusta, että kyseessä lienee jonkinlainen ikuisuuskysymys, johon ei taida löytyä oikeaa vastausta.
Jokatapauksessa oli selvää, etten voi elää näin, vaan jonkinlainen ratkaisu oli tehtävä oman henkisen terveyden kannalta. Turha sitä on kieltää, että suurin syy päätökseeni varmasti kaikkien yllätykseksi on pelko joutua kartetuksi. Lähes koko sosiaalinen elämäni on kiinni järjestöön kuuluvissa ihmisissä, joten tuo asia teki päätöksen lopulta aika helpoksi. Saattaa tosin olla että olin tämän päätöksen tehnyt jo aikaisemmin juuri ihmissuhteiden vuoksi, mutta tälle vatvomiselle piti saada loppu.
Jonkin verran taustalla oli myös se, että ehkä voin tällä tavalla omalla esimerkilläni olla vaikuttamassa niihin mahdollisiin muutoksiin, joita tämä järjestö tarvitsee. Jehovan todistajat ovat yleisesti sitä mieltä, että suhteellisen pienestä jäsenmäärästään huolimatta kyseessä on vahva ja yhtenäinen järjestö, enkä oikein osaa olla siitä eri mieltä. Olen tullut siihen tulokseen että kaikenlainen ulkoinen vastustus ja vaino ei juurikaan vaikuta siihen, vaan pikemminkin vahvistaa sitä. Muutoksen on siis tultava sisältäpäin ja se onkin paljon todennäköisempää, mitä enemmän on PIMOja järjestön sisällä.
Aika näyttää, teinkö oikean ratkaisun ja ennen kaikkea pystynkö elämään sen kanssa säilyttäen sisäisen rauhan ja tyyneyden.Ei tässä auta muuta kuin kokeilla ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jatkan siis kokouksissa käymistä ja hommaan joka kuukausi raporttiin ne muutamat tunnit kärryn luona päivystäessä. Ovityöhön en enää suostu, joten mielenkiintoista on myös nähdä miten kauan pystyn välttämään sitä, ennen kuin asiaan puututaan.
Päätin samalla että ainakin yritän lopettaa kaikille uskontoon liittyville foorumeille kirjoittamisen, joten en täälläkään siis enää kirjoita sitä vähää, mitä tähän asti olen kirjoittanut. Aktiivinen seuraaminen lukijana toki jatkuu, sillä mistä muualtakaan saa tietoa asioista, joista järjestön sisällä vaietaan. Erityiskiitos kaikille niille, jotka käyttävät aikaansa sen eteen että pysymme ajan tasalla siitä, mitä järjestössä tapahtuu.
Herännyt menee nyt takaisin nukkumaan, mutta tällä kertaa toinen silmä pysyy auki. Toivotankin kaikille tasapuolisesti hyvää jatkoa ja menestystä tuleville vuosille.