Kirjoittaja Tony » 11.08.2019 16:30
On se mahtava järjestö. Tekee kyllä kaikkensa pedofiilien puolesta, mutta heidän uhrinsa saavat kärsiä, ja jos nämä kehtaavat hakea oikeutta, heidät leimataan oman pesän likaajiksi. Oikeasti vaikea edes käsittää miksi järjestöstä on tullut niinkin kiihkeä pedofiilien puolesta taistelija. Yksi asia on tietenkin sen oma maine, mutta se on mennyt aikaa sitten. Siinä ei ole enää mitään menetettävää tai voitettavaa. En keksi muuta kuin että järjestön ylläpitämä pedofiilirekisteri pitää sisällään tietoja siitä, että pedofiileja on tai on ollut järjestön ylemmilläkin tasoilla (asiasta on toki olemassa viitteitä).
Järjestön käsitys pedofiliasta on myös täysin käsittämättömällä tasolla. Se käsittelee pedofiliaa kuin jotain satunnaista avioliiton ulkopuolista seksuaalista kanssakäymistä - ikään kuin sellainen teko johtuisi jostain ihan tavallisesta heikosta hetkestä. Ei johdu. Pedofilia on sairaus josta ei parannuta julkisella ojennuksella tai edes erottamisella. Asia, jonka järjestön kuvittelisi tunnistavan lukemattomien pedofiilien tapausten perusteella, jotka ovat uusineet tekonsa ja saaneet järjestön totaaliseen kuseen oikeuslaitoksissa. Mutta ei.