Astrologi kirjoitti:Kolmikymppisenä on muutenkin aika luopua "bestiksistä" ja siirtyä viettämään perhe-elämää ja suuntautua sukua kohti (tämä toki on mahdotonta jos suku on hylännyt). Pidän siis normaalina sitä, että enää ei ole sellaista läheistä tosiystävää, vaan puolison kanssa tutustutaan vaikkapa pariskuntiin.
Tämä tietysti edellyttää, että on se parempi puolisko jonka kanssa viettää pariskuntaelämää.
Jos sellaisen on sattunut menettämään jeppueron kanssa samaan syssyyn, niin on hyvä omata muunlaisiakin ystäviä.
Muutenkin tuollainen W.A.S.P-tyylinen elämä on mielestäni hanurista. Lapsista huolehditaan ja puolisoa rakastetaan, mutta ei kai sen vuoksi tarvitse hymistellä joissakin vieras-käynneillä? Miehet laittelevat ruokaa keskenään (moderni mies on kokki) ja miettivät kuinka paljon uskaltaa juoda tai juottaa säilyttääkseen maineensa, samalla kun vaimot höpöttelevät olohuoneessa ja miettivät miten rankasti uskaltaa juoruta ilman leimaantumista.
Inhottavan amerikkalaista ja inhottavan jeppumaista. Todelliset ystävyydet syntyvät aivan eri lähtökohdista.
Minä ainakin koen olevani todella hyvä ystävä muutaman ihmisen kanssa vaikka en saakaan kutsuja pariskuntien luokse. Ja vaikka olen 32v niin en silti koe velvollisuudekseni arkipäiväistyä ja hankkia uutta emäntää päiviäni ilostuttamaan.
Onko pysyvä parisuhde samanlainen onnellisuuden mitta kuin oma auto tai iso asuntovelka? Minulla ei ole mitään noista, mutta koen olevani kuitenkin suhteellisen onnellinen. Autoa voi aina lainata. Naisen läheisyyttä saa aina kun mieli tekee. Talon voi heti ostaa jos sellainen tarve tulee.
10v moista perheellistä elämää kokeneena voin sanoa, että asia on ihan ylimainostettua. Hyviä ystäviä ei korvaa mikään.
[quote="Astrologi"]Kolmikymppisenä on muutenkin aika luopua "bestiksistä" ja siirtyä viettämään perhe-elämää ja suuntautua sukua kohti (tämä toki on mahdotonta jos suku on hylännyt). Pidän siis normaalina sitä, että enää ei ole sellaista läheistä tosiystävää, vaan puolison kanssa tutustutaan vaikkapa pariskuntiin.[/quote]
Tämä tietysti edellyttää, että on se parempi puolisko jonka kanssa viettää pariskuntaelämää.
Jos sellaisen on sattunut menettämään jeppueron kanssa samaan syssyyn, niin on hyvä omata muunlaisiakin ystäviä.
Muutenkin tuollainen W.A.S.P-tyylinen elämä on mielestäni hanurista. Lapsista huolehditaan ja puolisoa rakastetaan, mutta ei kai sen vuoksi tarvitse hymistellä joissakin vieras-käynneillä? Miehet laittelevat ruokaa keskenään (moderni mies on kokki) ja miettivät kuinka paljon uskaltaa juoda tai juottaa säilyttääkseen maineensa, samalla kun vaimot höpöttelevät olohuoneessa ja miettivät miten rankasti uskaltaa juoruta ilman leimaantumista.
Inhottavan amerikkalaista ja inhottavan jeppumaista. Todelliset ystävyydet syntyvät aivan eri lähtökohdista.
Minä ainakin koen olevani todella hyvä ystävä muutaman ihmisen kanssa vaikka en saakaan kutsuja pariskuntien luokse. Ja vaikka olen 32v niin en silti koe velvollisuudekseni arkipäiväistyä ja hankkia uutta emäntää päiviäni ilostuttamaan.
Onko pysyvä parisuhde samanlainen onnellisuuden mitta kuin oma auto tai iso asuntovelka? Minulla ei ole mitään noista, mutta koen olevani kuitenkin suhteellisen onnellinen. Autoa voi aina lainata. Naisen läheisyyttä saa aina kun mieli tekee. Talon voi heti ostaa jos sellainen tarve tulee.
10v moista perheellistä elämää kokeneena voin sanoa, että asia on ihan ylimainostettua. Hyviä ystäviä ei korvaa mikään.