Kenttäilystä iloa?

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) :( :o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: :geek: :ugeek: :angel: :clap: :crazy: :eh: :problem: :shh: :shifty: :sick: :silent: :think: :thumbdown: :thumbup: :wave: :wtf:

BBCode on Käytössä
[img] on käytössä
[url] on käytössä
Hymiöt ovat käytössä

Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: Kenttäilystä iloa?

Re: Kenttäilystä iloa?

Kirjoittaja Vieras » 19.08.2008 10:35

Siinähän on raporttilaskenta paljon vankemmalla pohjalla kuin taivaspaikkalaisten laskenta ilmenee olevan.

Re: Kenttäilystä iloa?

Kirjoittaja Vieras » 18.08.2008 22:11

Kenttäilyintoni lopahti heti alkuunsa veljien ja vanhimpien omaan kummalliseen haluttomuuteen kentällä. Aika kulumalla kulutettiin ajelemalla ympäriinsä tai käymässä paikoissa, joissa tiedettiin vanhastaan olevan joku, joka jaarittelee pitkään, mutta jolle ei ole vaaraa joutua pitämään tutkistelua. Sain kerran yhden kiinnostuneen, joka jäi, kun ei kukaan ollut kiinnostunut tulemaan kanssani sinne tutkimaan. Sitten aloin huomata, että vanhin joskus antoi minun puhua, mutta itse antoi lehdet taustalta ja sai ne näin omaan raporttiinsa. Tienraivaaja, jolla oli tapana jäädä sovituista kenttäsopimuksistaan ilmoittamatta pois, ei kuulemani mukaan ollut koskaan tehnyt tuntejaan: vanhimman mukaan vain raportoi itsensä näin tienraivaajaksi. Aloin tuntea niljakemaisuutta, kun laskin tunteja omista ei-jt -sukulaisitani. Se tuntui varsinaiselta hyväksikäytöltä.

Mutta olen kaikesta tästä haluttomuudesta kiitollinen, koska se sai minut ajatelemaan asioita ja pois tuosta kenttäilyn autuaaksi tekevästä oravanpyörästä. Suosittelen samaa kaikille muille, jotka tuntikausia laahustavat ympäriinsä ja kärsivät mainitsemieni kaltaisista lieveilmiöistä kentällä.

Re: Kenttäilystä iloa?

Kirjoittaja Natsku » 18.08.2008 18:47

Yritin välttää kenttäilyä viimeiseen asti. Se oli kammottavaa pakkopullaa, enkä ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanoivat nauttivansa siitä... :shock:

Kirjoittaja tikaram » 24.04.2008 16:43

Ajattelin aluksi, että kyllä, minä nautin kenttäilystä.

Aamun tekstin luettuani huomasin, että enemmän olen juuri nauttinut kenttäilystä samoista motiiveista: olen tuntenut itseni tärkeäksi ja esimerkilliseksi kenttäkalenteri kourassa sopimassa ravareiden ja epäsäännöllisten julistajien kanssa kenttää. Yleensä siihen on myös liittynyt jokin palkinto: pullakahvit jossain, ajanvietto kavereiden kanssa, "kevytkenttäily"...

Kirjoittaja Vieras » 18.04.2008 10:27

Ahvenjaska


Kysymys oli siitä, että kun lahkojulkaisussa on sitaatti, ja pappi voi todeta tutkintovaatimuksiinsa kuuluneen kirjan, josta sitaatti on otettu niin

Papin voi arvioida tämän sitaatin osalta olevan perillä laajemmin kirjoittajansa tarkoituksesta ja mielestä. Kun taas jehovantodistaja ei saa pappia uskoa, ja on kyseinen kirja jehovantodistajalta kiellettyä kirjallisuutta.

Ja jos todistajat puhuvatkin keskuudessaan väittelevänsä pappeja paremmin, niin he eivät saisi siihen oman lahkonsa siteeraamaan kirjaan tutustua eivätkä siis uskoa pappia. Vaikka he puhuvat väittelemisestä, niin he eivät sanan varsinaisessa merkityksessä väittele, koska johdonmukaisuuden säännöt eivät koske heitä, jos heille osoitetaan lahko-opinkappale vääräksi, he eivät saa tästä osoittamisesta kuitenkaan välittää, se on kiellettävä.

jehovantodistajalle lahko määrää mitä saa käyttää perusteluna, mihin saa uskoa, mikä on oikea tapa ajatella. Silloin ei ole mahdollista väitellä. Todistajalle on vain varattu mahdollisuus yrittää värvätä ja keinojen loppuessa tulee lähteä lipettiin ennenkuin oma usko joutuu koetukselle.

Vaikka oma ryhtymispäätös ei riittäisi papiksi pääsemiseen, niin kuin ei oma päätös useinkaan tavoitteisiin asti kanna, niin on se välttämätön asia, väkisin ei pappia tehdä, eikä edes painostamalla, vaikka lahkossa painostamalla tehdään hierarkiassa nousuja.

Kirjoittaja ex-jehu » 17.04.2008 23:51

Siis se hommahan oli aivan perseestä. Koitin viimeiseen asti vältellä sitä, mutta viekkaat avustavat tai vanhimmat onnistuivat aina toisinaan saamaan sovittua kenttää jollekin lauantaille. Ei ollut juhlaa herätä aikaisin aamulla ja lähteä jakamaan lehtiä joita ei koskaan ollut lukenut. Jos joutui esittämään lehtiä luki etusivun tekstin ja kysyi, että kiinnostaisiko lukea. Vielä joidenkin mukavien veljien kanssa pääsi alueelle jossa asui omia koulukavereita. JIPPII! :D

Iloa kenttäilystä!

Kirjoittaja Vieras » 17.04.2008 23:07

Minä olen saanut iloa "kenttäilystä". Kristilliseen uskoon tultuani olen kiertänyt välillä säännöllisestikin "jehovantodistajien" tapaan ovilla eri kokoonpanoilla, yleensä kahdestaan. Joskus olemme tehneet tutkimuksia ihmisten uskonkäsityksistä..ja tarvittaessa keskustelleet, rukoilleet tai antaneet muuta apua..vaikkapa ruokaa.
Monesti meitä aluksi luultiin jehovantodistajiksi, mutta oli moni ihmeissään kun kerrottiin että oltii luterilaisia tai helluntailaisia..siitä sitten päästiin oikomaan valtavasti harhaluuloja kristinuskosta ja myyteistä ja ylipäätä valistamaan eri uskontojen eroavaisuuksista...Ja toki jouduttiin myös paljon kohtaamaan jehovantodistajien käännytyksenkohteita...Paljon voisi aiheesta kirjoittaa..

Kirjoittaja Turhapuro » 17.04.2008 22:08

Ihan viiminen kenttä reissuni oli yhden vanhimman kanssa, joka ehdotti uusintakäyntipaikkojaan. Ajeltiin tunti ristiinrastiin ja siihen se aika menikin. Vaikutti sillekin aika tervanjuonnilta. Yksi sen uk oli sellanen spuge joka kalsari kännissä otti mielellään la aamuna lehdet =) Itselläni taisi olla silloin myös kankkunen.

Häpeäkseni tunnustan olleeni osaaikainen yhden kerran... nuoruuden täpinöissä natsoja tavoitellen =) Ihan sairaan kamala kuukausi!

Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 17.04.2008 20:00

Anonymous kirjoitti:Papiksi tullaan teologian yliopisto-opintojen kautta ja alalle ryhtymällä.
Totta toinen puoli, joten oikaisen: tietyt teologiset korkeakouluopinnot vaaditaan, mutta alalle ei voi "ryhtyä". Luterilaisesta näkökulmasta pappisvirkaan tarvitaan aina kutsu eli vokaatio. Ts. papiksi vihittävälle tulee osoittaa seurakunta tai muu kristillinen yhteisö, missä voi pappisvirkaansa hoitaa.

Ainahan sitä voi verukkeita keksiä, pappikin, mutta tuskinpa Vartiotorniseuran kirjallisuus tentittäviin kuuluu, pikemminki laajempi yleisteos, jossa luodaan katsaus eri uskontoihin ja uskomuksiin. Asia on eri, jos erikoistutaan esim. itämaisiin kieliin tms, jolloin islamin kulttuuri ja Koraani voivat hyvinkin olla opiskelun kohteina. Tavallisen seurakuntapapin tuskin tarvitsee näillä paljoakaan päätään vaivata - mutta, voinhan olla väärässäkin. En ole jostakin syystä ollut kovin kiinnostunut nykyisistä tutkintovaatimuksista.

Kirjoittaja Vieras » 17.04.2008 15:48

Papiksi tullaan teologian yliopisto-opintojen kautta ja alalle ryhtymällä.

Arvelen että missään vaiheessa ei ole kysymys väittelyvalmiuden kehittämisestä.

Tokihan asian perusteellinen osaaminen tuo valmiuden myös väittelyyn.

Muutama tapaamiseni papin kanssa on tuonut sellaisen tunteen, että he eivät olisi halukkaitakaan väittelyyn yleensä ottaen, mikä saattaisi perustua käsitykseen että väittelyn voittamisella ei kuitenkaan saisi "uskoon tuloa" eikä kirkon jäsenyyttäkään, uskoon tulo olisi kai Raamatun kannalta ensisijainen tavoite, ja että väittelyssä on kullakin omat sääntönsä, jotka elävät väittelyn kuluessa. Tosin papit eivät yleensä tietäne että jt:t käyttävät aika yhtenäistäkin väittelytekniikka muuten kuin että teokraattisen sodankäynnin osalta yhtenäisyys leviää kuin jokisen eväät.

Kysymyksen asettelu on vain mieletön, kuten yleensä jt:n kanssa. Jos jt ottaa esiin kirjallisuutensa, ja pappi ottaa siihen osaa, hän saattaa hyvin kohta sanoa, että tuon sitaatin sisältävä kirja on ollut opintovaatimuksissani tms

Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 17.04.2008 12:52

Bergerac kirjoitti:E: Vrt jehovien urbaanilegendat joiden mukaan papit ovat hätää kärsimässä kun keskustelevat jeppuloiden kanssa.
Sanoisin totuuden olevan, etteivät jaksa kuunnella höpötystä, mutta totta tietenkin on, etteivät papit välttämättä tiedä todistajien kaikkia nyansseja. Yleensä todistajien jäädessä hätää kärsimään, nykäistään hihasta kolminaisuus - eivätkä papit välttämättä hiffaa napata esiin Jerusalemin hävitystä tai vuoden 1975 maailmanloppua, pyramidioppia tai muita namipaloja.

Mutta onhan se arvostettavaa, että "työnantaja" huolehtii ainakin kerran viikossa liikunnasta -se terveellistä on.

Kirjoittaja wolframium » 17.04.2008 10:45

Jos Kaikkeuden Suuri Torni-Suvereeni sanoo, että sinä saat kenttäilystä iloa, niin silloinhan sinä saat siitä iloa, tai sitten itket ja saat iloa.

Randimaisesti voisin maksaa 100 euroa jokaiselle, joka pystyy todistamaan saaneensa kenttäilystä iloa. Tosin palkinnon voittaminen on siinä mielessä mahdotonta, että ilon saaminen täytyy olla toistettavissa (=ylitsekäymätön este luopiolle) ja puolueettomasti mitattavissa (=pelkkä oma ilmoitus ei tosiaankaan riitä). Ne harvat omituiset ihmiset, jotka hommasta iloa repivät, eivät taasen ole täällä haastetta lukemassa.

Kirjoittaja Aamu » 16.04.2008 23:32

Taskulamppu kirjoitti:Tykkäsin kuitenkin kokouksissa sopia kenttää, koska kalenteri kädessä hilluessani tunsin itseni tärkeäksi ja sain tilaisuuden jutella seurakuntalaisten kanssa.
Sama homma täällä. Siinä 10-15 vuoden iässä kenttäily oli ihan must juurikin siksi että tunsin itseni niin pirun tärkeäksi, en niinkään ovenavaajien tai Jumalan kuin muiden todistajien silmissä. Kaikki se virallisuus mitä kenttäilyyn liittyi oli minusta ihanaa: kalenteri kädessä hilluminen, tälläytyminen virallisiin kenttävaatteisiin (ehdottomasti eri vaatteet kuin kokousta varten), virallisen kenttälaukun (eri kuin kokouslaukku) järjestely ja inventointi, aluekorttien näyttävä plärääminen ja säilyttäminen sievässä pikku kansiossa yhdessä muistiinpanolapukkeiden kanssa, muistiinpanojen tekeminen kauniilla käsialalla ja virallisella kynällä XD eikä vähiten kentällä muodostuneiden inside-juttujen kuuluva kertaaminen salilla.

Yleensä toivoin, ettei kukaan avaisi ovea, se oli se ikävä pakollinen juttu tässä kenttäilyssä että pystyisi pitämään kaikkea sitä muuta ihanuutta yllä. Ovenavaajat olivat yleensä vain niin shokissa nenäkkäästä ja itsevarmasta pikkutytön esiintymisestä ("haluaisin kertoa teille harmagedonista"), että ottivat vain lehdet mitään kyselemättä ja sehän sopi minulle. Näillä motiiveilla tein pikkutyttönä joskus monta kymmentä tuntia kuussa, eikä tarvinnut väärentää tunteja. Ja kyllä aikuiset sitten kehuivat. Tosin iso osa tunneista oli myös matkustelua paikasta toiseen; yleensä kenttäpäivä aloitettiin naapurissa että saatiin tunnit juoksemaan, ja sitten vaan ajelemaan pitkin mahdollisimman harvaan asuttua maaseutua. Nykyään olisin varmaan aika hyvä kentällä, jos sellaista harrastaisin. :shock: Luulisinpa osaavani jutustella ihmisten kanssa ja muiluttaa heille lukemista. Tunnen joitain todistajia, jotka pelkäävät oikeasti kuollakseen lehtien esittämistä, he hikoilevat ja saattavat mennä ovella täysin lukkoon, siis eivät saa sanaakaan suustaan. Hirveä tilanne! Jotkut lukevat esityksen suoraan vp:sta, jotkut ovat siirtyneet tiputtamaan lehdet postilaatikkoon ystävällisen kirjeen kera. He ovat lohduttomia sen takia, etteivät pysty saarnaamaan iloiten hyvää uutista. Minusta on kamalaa että sitä vaaditaan ja siihen pakotetaan. :cry:

Kirjoittaja Kaarmis » 16.04.2008 20:47

Taskulamppu kirjoitti:Lapsena kenttäily oli hirveää pakkopullaa. Se, että olin ujo, vain pahensi asiaa. Kävin toki kentällä, koska uskoin että se oli oikein ja koska minun odotettiin tekevän niin, mutta aina ovikelloa soittaessani toivoin, ettei kukaan avaisi. -------

Kynäilin myös silloin tällöin raporttiin tunteja hatusta. Tavallaan tunsin siitä suurta syyllisyyttä -------.
Tuosta tulikin mieleeni yksi käyttämäni konsti. Kun joku esim. vanhin oli kanssani kentällä, kierrätin häntä mieluusti sellaisien ovien takana joista ei koskaan aikaisemminkaan ollut kukaan avannut. Samalla annoin ymmärtää niiden olevan uk-paikkoja! :lol:

Taisin olla aika kovettunut tapaus, kun mulla ei tehnyt ollenkaan vaikeaa keksiä tunteja raporttiin... :roll:

Kirjoittaja Polyester » 16.04.2008 19:51

Lähinnä kenttäpalveluksesta sai samaa iloa ja helpotuksen tunnetta kuin mistä tahansa itsensä rääkkäämisestä, jonka kuitenkin kokee velvollisuudekseen tai muuten hyödylliseksi.

Sisarten kanssa oli kyllä joskus aidosti mukava käydä kentällä 8)

Ylös