Kirjoittaja Laodikea » 20.09.2026 21:06
Ohhoh, nyt tuli kyllä selkeästi hankala avaus. Mutta päätin kaivella muistini sopukoita, ja muistan irvaillun Rusakontiellä sijainneesta valtakunnasalista. Niin ruma nimi tielläkin! No, eihän tämä mikään paha ole:
https://maps.app.goo.gl/ttpymxhiM3ornhdw8. Siihen vaan ristikkoikkunat ja tunkkaisi sen puolisen metriä irti maasta, niin olis komea! Jo nykyisellään kyllä saa plussaa noista sisääntuloväylän kaarista.
Mutta noin laajemmin, aatehistoria todistajillahan juontaa yhdysvaltaiseen 1800-luvun adventismiin ja sieltä kun mennään taaksepäin niin päästään tähän reformoidun pelkistettyihin kirkkotiloihin, niin sikäli ei ihmekään, että eivät edusta klassista arkkitehtuuria. Ja toki, näitähän on kaiketi eniten rakennettu siellä 70-luvun nousukaudella, ja silloinhan ylipäänsä rakennettiin ajan muodin mukaan. Mietin, että eikö kukaan uskaltanut vastustaa siitä muotia, mutta Kangasalan silloisella asuntomessualueella kyllä oli jo tuoreeltaan yksi harjakattoinen talo. Se näkyi silloin otetussa ilmakuvassa, jonka Aamulehti tässä jo varmaan puoli vuotta sitten, ellei enemmänkin.
Ellei se talo sitten ollut jo aiemmin rakennettu. Kai näitä valtakunnansaleja on vanhempiakin jossain?
Ohhoh, nyt tuli kyllä selkeästi hankala avaus. Mutta päätin kaivella muistini sopukoita, ja muistan irvaillun Rusakontiellä sijainneesta valtakunnasalista. Niin ruma nimi tielläkin! No, eihän tämä mikään paha ole: https://maps.app.goo.gl/ttpymxhiM3ornhdw8. Siihen vaan ristikkoikkunat ja tunkkaisi sen puolisen metriä irti maasta, niin olis komea! Jo nykyisellään kyllä saa plussaa noista sisääntuloväylän kaarista.