Kirjoittaja Murunen » 13.10.2008 14:08
Narsismin syntymekanismit ovat lapsuudessa. Joten jos uskonnon pilaamat aikuiset kasvattavat lastaan, eivätkä pysty tarjoamaan tälle hyvää perusturvallisuutta (ja ovat itse vajaita jossain määrin tunne-elämältään) ja lapselle kehittyy narsistinen persoonallisuushäiriö, niin veikkaisinpa, että niitä narskuja on enemmän lapsesta asti mukanaolleiden joukossa... Uskonto sinänsä nostattaa juurikin sitä ylivertaisuuden mielikuvaa, ruokkii harhakuvitelmia siinä suhteessa.
Edellinen suhteeni ja todennäköisesti myös ex-aviomieheni ovat narsisteja (persoonallisuushäiriöön asti siis). Tämä viimeisin tapaus on kuin oppikirjasta kaikkine omituisuuksineen. Maallikkona ei tietenkään voi mennä tekemään diagnoosia, mutta ei siinä paljon psykan tutkintoa ja papereita tarvita nähdäkseen selvät oireet ja kohtelun, kun on asunut yhdessä.
Luulen, että narsisteja on yleensäkin uskontoryhmissä paljon. Tai en tiedä... Naamiona terve mieli, kirj. Raimo Mäkelä, kertoo kirjassaan myös näiden uskonnollisten ryhmittymien näkökulmasta narsistien olemassaolosta. Kirkon piireissä niitä ainakin on taatusti enemmän kuin muualla. Tottakai uskonto, mihin narsku uskoo (tai siis näyttelee uskovansa) vahvistaa hänen ylivertaisuuskuvitelmiaan. Onhan hän melkein jumala, ellei jumalasta seuraava. Narsitit ovat oman kokemukseni (ja varsinkin vertaistukiryhmän kertomuksien mukaan) piruja ilman näkyviä sarvia. Oma exäni oikein hekumoi kertoessaan miten hän on paha ja musta. Taitavat saada voimansa suoraan alakerrasta. Mutta koska ovat sosiaalisen näyttelemisen mestareita, niin tottakai ne pystyvät etenemään seurakunnassakin miten pitkälle tahansa. Tämä viimeisin exä siis oli ihan tavis ja vihasi uskontoja, mutta on niistä silti äärettömän kiinnostunut. Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, eli siihen miten narsistit monesti ovat joko todella uskontoa vastaan tai sitten tajuavat sen, että siellä voi saada valtaa ja ovat sen vuoksi siitä kiinnostuneita. Tai siis edelleen näyttelevät kiinnostusta. Oikeasti he eivät ole kiinnostuneita mistään muusta kuin siitä miltä se peilikuva näyttää. Eli millainen heijastus itsestä heijastuu muista ihmisistä. Ja voi miten loistava temmellyskenttä uskonnollinen yhteisö näille on, kun siellä on paljon "heikkoja" ihmisiä, joita paimentamalla se oma kuva taas on ihanampi.
Mun mutsi taas on jokseenkin selvä tapaus rajatilapersoonasta. Ja itsellä on tunnistettavissa jossain määrin huomionhakuista häiriötä ja läheisyysriippuvaisuutta. Johtuen juurikin mutsini kasvatuksesta, joka ei ollut terve. Hänen ongelmansa taas johtuvat omasta lapsuudesta ja näiden veli mahtavien johtaman järjestön alaspainamisesta. Ei siis ole ihme, että narsistin kanssa olen lyönyt hynttyyt yhteen. Kaksikin kertaa. Normikaveri kun on tylsä. Ei voi analysoida ja ihmetellä luonteen syvyyttä...
Jaa, a. summa summarum, epäilen, että ylipäänsä persoonallisuushäiriöitä esiintyy tässäkin järjestössä tavanomaista enemmän. Mutta niitäpä ei kannusteta tunnistamaan, vaan olemaan vaan nöyrä ja hyväksymään kaikkien "epätäydellisyys". Toiset ovat sitä vaan kuitenkin rutkasti paljon enemmän, kuin toiset...
Narsismin syntymekanismit ovat lapsuudessa. Joten jos uskonnon pilaamat aikuiset kasvattavat lastaan, eivätkä pysty tarjoamaan tälle hyvää perusturvallisuutta (ja ovat itse vajaita jossain määrin tunne-elämältään) ja lapselle kehittyy narsistinen persoonallisuushäiriö, niin veikkaisinpa, että niitä narskuja on enemmän lapsesta asti mukanaolleiden joukossa... Uskonto sinänsä nostattaa juurikin sitä ylivertaisuuden mielikuvaa, ruokkii harhakuvitelmia siinä suhteessa.
Edellinen suhteeni ja todennäköisesti myös ex-aviomieheni ovat narsisteja (persoonallisuushäiriöön asti siis). Tämä viimeisin tapaus on kuin oppikirjasta kaikkine omituisuuksineen. Maallikkona ei tietenkään voi mennä tekemään diagnoosia, mutta ei siinä paljon psykan tutkintoa ja papereita tarvita nähdäkseen selvät oireet ja kohtelun, kun on asunut yhdessä.
Luulen, että narsisteja on yleensäkin uskontoryhmissä paljon. Tai en tiedä... Naamiona terve mieli, kirj. Raimo Mäkelä, kertoo kirjassaan myös näiden uskonnollisten ryhmittymien näkökulmasta narsistien olemassaolosta. Kirkon piireissä niitä ainakin on taatusti enemmän kuin muualla. Tottakai uskonto, mihin narsku uskoo (tai siis näyttelee uskovansa) vahvistaa hänen ylivertaisuuskuvitelmiaan. Onhan hän melkein jumala, ellei jumalasta seuraava. Narsitit ovat oman kokemukseni (ja varsinkin vertaistukiryhmän kertomuksien mukaan) piruja ilman näkyviä sarvia. Oma exäni oikein hekumoi kertoessaan miten hän on paha ja musta. Taitavat saada voimansa suoraan alakerrasta. Mutta koska ovat sosiaalisen näyttelemisen mestareita, niin tottakai ne pystyvät etenemään seurakunnassakin miten pitkälle tahansa. Tämä viimeisin exä siis oli ihan tavis ja vihasi uskontoja, mutta on niistä silti äärettömän kiinnostunut. Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, eli siihen miten narsistit monesti ovat joko todella uskontoa vastaan tai sitten tajuavat sen, että siellä voi saada valtaa ja ovat sen vuoksi siitä kiinnostuneita. Tai siis edelleen näyttelevät kiinnostusta. Oikeasti he eivät ole kiinnostuneita mistään muusta kuin siitä miltä se peilikuva näyttää. Eli millainen heijastus itsestä heijastuu muista ihmisistä. Ja voi miten loistava temmellyskenttä uskonnollinen yhteisö näille on, kun siellä on paljon "heikkoja" ihmisiä, joita paimentamalla se oma kuva taas on ihanampi.
Mun mutsi taas on jokseenkin selvä tapaus rajatilapersoonasta. Ja itsellä on tunnistettavissa jossain määrin huomionhakuista häiriötä ja läheisyysriippuvaisuutta. Johtuen juurikin mutsini kasvatuksesta, joka ei ollut terve. Hänen ongelmansa taas johtuvat omasta lapsuudesta ja näiden veli mahtavien johtaman järjestön alaspainamisesta. Ei siis ole ihme, että narsistin kanssa olen lyönyt hynttyyt yhteen. Kaksikin kertaa. Normikaveri kun on tylsä. Ei voi analysoida ja ihmetellä luonteen syvyyttä...
Jaa, a. summa summarum, epäilen, että ylipäänsä persoonallisuushäiriöitä esiintyy tässäkin järjestössä tavanomaista enemmän. Mutta niitäpä ei kannusteta tunnistamaan, vaan olemaan vaan nöyrä ja hyväksymään kaikkien "epätäydellisyys". Toiset ovat sitä vaan kuitenkin rutkasti paljon enemmän, kuin toiset...