Veljesseura.org

pakana kirjoitti:Kyllähän kesän konventit, varsinkin stadissa olivatten ihan siistiä vaihteluakin.
Ainakin naispuolisena jo pelkkä konventtiin valmistautuminen aikanaan oli kuin oltaisiin linnanjuhliin lähdetty. Mä olin kuitenkin sitten taas sellainen tyyppi, joka olin mukana jo konventin valmisteluista lähtien, eli kohkasin hallilla jo viikkoa ennen konvaa rapsuttamassa purkkaa irti tuoleista ja kiikuttamassa kukkia lavalle yms... Konventin aikanakin tuli tehtyä kaikenlaista... hämeenlinnassa keittiössä esim. keitettiin nakkeja lihapiirakoitten väliin.

Sitten jos sattui olemaan kuuntelemassa ohjelmaa, niin mulla oli englanninkielinen ja saksankielinen raamattu, joten kielten opiskeluun ja muistiinpanojen kirjoittamiseen se aika meni kuin siivillä. Niitä muistiinpanoja ei koskaan tullu myöhemmin luettua, niiden avulla sai vaan ajan kulumaan paremmin.

Olet viisas, kun käytit ajan järkevästi kieliä opiskellen

Kyllähän kesän konventit, varsinkin stadissa olivatten ihan siistiä vaihteluakin.
Ainakin naispuolisena jo pelkkä konventtiin valmistautuminen aikanaan oli kuin oltaisiin linnanjuhliin lähdetty. Mä olin kuitenkin sitten taas sellainen tyyppi, joka olin mukana jo konventin valmisteluista lähtien, eli kohkasin hallilla jo viikkoa ennen konvaa rapsuttamassa purkkaa irti tuoleista ja kiikuttamassa kukkia lavalle yms... Konventin aikanakin tuli tehtyä kaikenlaista... hämeenlinnassa keittiössä esim. keitettiin nakkeja lihapiirakoitten väliin.

Sitten jos sattui olemaan kuuntelemassa ohjelmaa, niin mulla oli englanninkielinen ja saksankielinen raamattu, joten kielten opiskeluun ja muistiinpanojen kirjoittamiseen se aika meni kuin siivillä. Niitä muistiinpanoja ei koskaan tullu myöhemmin luettua, niiden avulla sai vaan ajan kulumaan paremmin.

Kyllähän sen kesti laittamalla penkkiin hyvät pehmusteet

Keskenkasvuisena tulin mukaan, ekasta konvestista lähtien koko sydämestäni osallistuin KEITTIÖHÖMMIIN , parasta niistä bileistä. Sitten rupesin seurustelee, tuleva mieheni ei pitänyt keittiö ym hommista lainkaan. Se oli tylsää, piti istua ja kuunnella, huh huh. Onneksi syntyi lapsia, lastenhuoneeseen syömään, nukuttamaan, kävelemään...

Mutta kun lapset kasvoivat , sitä ei sitten jaksanutkaan kuunnella. Muistan Helsingin jäähallissa laulaun aikana itkeneeni siitä tuskasta että perheeni kanssa tälläisessä liemessä olen.

No, ei ole enään istuma pakkoa, jos ei perhettäkään. On vapaus vaikka näin ihanana talvipäivänä luistella upealla luonnonjäällä monta tuntia. Ja ihana todeta kuinka mukavia ihmiset ovat. Kun käyn ladulla tai jäällä saan lähes aina ystävällistä juttuseuraa En koskaan ole voinut hyväksyä sitä älytöntä holhoomista miten vt seura sanelee ihmisille käytös ym. määräyksiä miten pitää tehdä ja sanoa, yäk

Kun konventti toimintaa yksinkertaistettiin menetettiin myös paljon sosiaalista yhteistyötä, saattoi tehdä seura pahan virheen.
Niin se vaan on yhteinen MUKAVA toiminta sitoo ihmisiä yhteen, ja sitähän ei esim oveltaovelle työ ole.

Se vaan on harmi kun näitäkin sivuja kuitenkin seurataan, voivat vielä ottaa vinkkejä vastaan. Aina parempihan se olis ettei tuollaiseen sydeemiin ihmisiä saisikaan kiinnittymään.

Nousi kyllä muistot mieleen..
Ja aivan totta ei ohjelmasta vaan aivan muusta. Pietarisssa olin nuori mut muistan sirkuksen mihin mentiin konventin jälkeen.
Koko siitä reissusta en muuta muista sen ikäsenä oli todella vaikeeta vaan istua paikallaan ja kuunnella.
Sitte ku koitti se vapaus et sai istua yksin tuntui paljon mukavammalta mennä konventtiin koska sillon just tapas niitä
tuttuja mitä ei muuten nähny koko vuotena. Yksi niin hauska muisto oli ne vt yhteenvedot.
Siihen aikaan aina sunnuntaina käytävät oli piukassa ei kukaan vaan enää jaksanu istua paikallaan. Ja se traditio et aina ku tuli
välilaulu ni vessaan ja juomaan vettä. Kyl mä jotain ohjelmia sit jaksoinkin seurata ja niistä se morkkis sitte tuli koska usein olin
toiminut just päinvastoin kun ohjeet oli.

Yks kaveri sano hyvin kun hän oli nuori oli lavalta kuvattua peliä nimeltä doom ja miten sairas ja hirveän väkivaltainen peli se on
ja mitä siinä pitää tehdä että siinä on peli mikä pitää hankkia. Ja se jälki pettymys ku veli olikin todenut lopuksi että tällästä peliä ei todellakaan saa pelata.

Vieras kirjoitti:Koventit menivät ruumiintoimintoja tarkastellessa: kutisiko vai puutuiko takamus, nuokahteliko pää, tajusiko sanaakaan puheista, valuiko kuola ja kun uupumus iski oli tehokasta nipistellä itseään hereille toisten huomaamatta. Huolehdin siitä, näytinkö kuuntelevan. Välillä tarkkailin toisia ja bongailin tuttuja katsomosta. Ihmettelin, että olipas oman srk:n Betel-veljen puhetapa muuttunut kiihkeäksi huudoksi.

Näytelmästä katsoin puvut ja väliajalla etsin tuttuja tai keskustelukumppaneita, joita ei ikävä kyllä koskaan löytynyt. Tapasin pari innotonta tienraivaajaa.

Paheksuin erään veljen uutta digikameraa ja luopioden mielenosoitusta. Yritin näyttää kiinnostuneelta lehtipöydän antimista.

Jonotin vessaan.

Tein muistiinpanoja, joita myöhemmin kysyttäessä (tiesin, että niitä kysytään myöhemmin), en pystynyt itse tulkitsemaan.

Häpesin rintalaattaa ja ajattelin, että ihmiset kotimatkalla pitävät minua vaatteineni ja lätkineni tosi urpona.

Ihmettelin, miksi suostun viettämään aikaani näin ja nyökyttelemään veljien puheita ylistettäessä, kun en niistä edes mitään tajunnut.

Ihmisen väsyttäminen lienee yksi tapa tuputtaa propagandaa aivoihin ja alitajuntaan. Väsynyt ei jaksa sitä monta päivää vastustaa.

Toi vessassa käynti oli kyllä hyvä tekosyy päästä vähä urkkiin paikkoja

Mä aina sain ajan kulumaan kesäkonventissa sillä kun katselin Pirkkahallin kattoa kun siellä meni niitä putkia eri suuntaan. Ja myöhemmällä iällä aika kului kun veljen kanssa supistiin ja tehtiin pilaa kaikista vanhoista ämmistä ja papoista.

Olemme siis yhtä mieltä siitä, että konventit olivat helvetistä!
Itsekin olin joskus auttamassa keittiössä ja siivoamassa Hämeenlinnan jo ennestäänkin tuskallisen siistiä salia... Turhaa siivousta on muuten jeppuloiden saleilla paljon...

Koventit menivät ruumiintoimintoja tarkastellessa: kutisiko vai puutuiko takamus, nuokahteliko pää, tajusiko sanaakaan puheista, valuiko kuola ja kun uupumus iski oli tehokasta nipistellä itseään hereille toisten huomaamatta. Huolehdin siitä, näytinkö kuuntelevan. Välillä tarkkailin toisia ja bongailin tuttuja katsomosta. Ihmettelin, että olipas oman srk:n Betel-veljen puhetapa muuttunut kiihkeäksi huudoksi.

Näytelmästä katsoin puvut ja väliajalla etsin tuttuja tai keskustelukumppaneita, joita ei ikävä kyllä koskaan löytynyt. Tapasin pari innotonta tienraivaajaa.

Paheksuin erään veljen uutta digikameraa ja luopioden mielenosoitusta. Yritin näyttää kiinnostuneelta lehtipöydän antimista.

Jonotin vessaan.

Tein muistiinpanoja, joita myöhemmin kysyttäessä (tiesin, että niitä kysytään myöhemmin), en pystynyt itse tulkitsemaan.

Häpesin rintalaattaa ja ajattelin, että ihmiset kotimatkalla pitävät minua vaatteineni ja lätkineni tosi urpona.

Ihmettelin, miksi suostun viettämään aikaani näin ja nyökyttelemään veljien puheita ylistettäessä, kun en niistä edes mitään tajunnut.

Ihmisen väsyttäminen lienee yksi tapa tuputtaa propagandaa aivoihin ja alitajuntaan. Väsynyt ei jaksa sitä monta päivää vastustaa.

En kyllä tajua miten noita konventteja jaksoi kun normi kokouskin oli tuskaa. Konventissa kyllä pääsi vähän vapaammin kulkemaan. Nykysin ei kyllä jaksaisi mitenkään istua ja kuunnella sitä puppuuta.

Helsingin jäähallissa tuli katseltua niitä paperilentokoneita siinä homoisessa katossa. Miten ne olivat sinne jääneet nokastaan kiinni. Joskus tuli mentyä vessaan masturboimaan, että aika kuluisi edes jotenkin Harvoin siellä konventissa mitään erikoisia tytsyjä oli, tai ainakin näin Helsingin päässä, muissa ei tullut käytyä. Varmasti johtui myös siitä, että oli jeppulakuteet päällä ja ei kunnolla meikkiä. Varmasti siviillissä parempia olivat. Toivottavasti kukaan ei ota nokkiinsa tästä.

Itse yritin istua kiltisti, tehdä muistiinpanoja ja pysyä hereillä iltapäiväohjelman aikana. Ennen naimisiinmenoani olin kahvinkeittopuuhissa ja ruuanjakeluissa mukana ja sehän oli ihan kivaa hommaa. Hämeenlinnan lattioitakin tuli puunattua jonkun kerran. Kävin kasteella 17vuotiaana ja yritin tietysti kovasti tutkailla miesvalikoimaa noin laajemmassa mitassa.(ei tärpännyt,ei )

Joitakin vuosia myöhemmin, kun olin saanut maailmallisen miehenikin houkuteltua järjestön pauloihin, muutimme aika ahkeraan ja näinollen konventeissa näki paljon tuttuja, sekä mun sukulaisia toisilta paikkakunnilta.

Varsinainen konventti/kokoushelvetti alkoi kutakuinkin sen jälkeen, kun mieheni "yleni" avustavaksi, ja alkoi nähdä asiat melkoisen mustavalkoisina..noin lievästi sanottuna.. Hän kuunteli niin tarkkaavaisesti, ettei sietänyt minkäänlaista häiriötä tai kuiskuttelua ympärillään. Pitihän tätä hengellistä ateriaa jokaisen arvostaa, tai muuten.. Se oli tosi noloa! Olen aivan varma, että jos joku siitepölyallergikko olis niiskutellu lähistöllä, niin jos ei vielä niistä mulkaisuista olis tajunnu vaihtaa paikkaa, olis mieheni varmasti mennyt sanomaan että nyt tuli lähtö! Sillä paloi pinna todella nopeasti. Auta armias, jos joku lörpöttelevä tuttavani esim.ex-seurakunnasta halusi tulla istumaan viereeni, niin ei kyllä toiste sitä erhettä tehnyt.

Toinen "hauskuus" konventtimatkoista on pakko mainita. Kun alettiin mennä omalla autolla, niin mieheni kaahasi kuin riivattu! Muut tielläliikkujat olivat vähän niinkuin leikkuupuimuri hänen ja "hengellisen ruokapöydän" välissä - eli hänen tiellään ja liian hitaita. Se oli kamalaa. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa mitään moitetta ajotavastaan tai asenteistaan. Surkeinta oli kun mieheni oma tytär takapenkiltä kommentoi että autossa on muitakin polkimia kun kaasu..

Konventit sitten loppuivat kerta laakista, kun kyllästyin mieheni "pukemaan uuteen persoonallisuuteen" ja jätin koko hela hoidon mieheni mukaanlukien.

Vieras kirjoitti:paitsi jotkin ulkoa opitut Pohjan ja Etelän kuninkaan tarinat kansainliitot sun muut (vieläköhän ne ovat jt-tarustoissa olemassa?)

Tulkinta Pohjan kuninkaasta meni uusiksi 1990-luvun alussa kun Neuvostoliitto, silloinen "Pohjan kuningas" Vartiotornin höpölöpötulkintojen mukaan, lakkasi olemasta. Uutta Pohjan kuningasta ei ole nimetty.

Kaikki 4 päivää istuin tiiviisti, kiltisti ja hiljaa, tein muistiinpanoja tunnollisesti ja väliajat selasin Isoa Kirjaa tai kirjallisuuspöydän antimia. Selkää kolotti Hesan jäähallin kivikovat, epämukavat penkit ja jalkoja särki. Ulkona oli yleensä aina helle ja sisällä sietämätön kuumuus.

Yritin tosissani opiskella, edistyä, ymmärtää puhujien sanomaa, vuosikausia. Parhaimmat puheet ja näytelmät olivat moraaliasioita, ihmissuhteita, perhesuhteita käsitteleviä. Puheet taas Ilmestyskirjan tarinoista eivät oikein auenneet - enkä ymmärrä niitä vieläkään, paitsi jotkin ulkoa opitut Pohjan ja Etelän kuninkaan tarinat kansainliitot sun muut (vieläköhän ne ovat jt-tarustoissa olemassa?). Myös loppupuhe kiinnosti, järjestetäänköhän konventti myös seuraavana vuonna, samoin uudet julkaisut.

Vuosikausien itseruoskinta ei vaan auttanut sanomaa painumaan syvälle sydämeen, vaikka kuinka yritin tehdä ohjeiden mukaisen elämäntaparemontin, ja omatunto soimasi. Tunsin itseni todella vieraaksi koko yhteisöön ja konventissa muukalaiseksi. Puheiden hehkutus tulevasta paratiisista ei kiinnostanut ollenkaan, olin enimmäkseen masentunut, erakko, ja että vieläkö olisi pitänyt tuollaisessa systemissä elää ikuisestikin...!
En ollut uskonnollinen tippaakaan, enkä edes uskaltanut sitä itselleni myöntää tai ajatella. Mutta miksi sitten yritin, yritin monta kertaa olla rehellisesti mukana ja vielä raakkunakin uudelleen pyristellä mukaan - onnistumatta - selvisi muutamia vuosia sitten!
Rehellisesti ajateltuna, jota en uskaltanut tuolloin edes ääneen itselleni ajatella, konventit olivat todella pitkäveteisiä, uuvuttavia velvollisuuksia pelottavalle J:lle, jossa minuutit ja tunnit matelivat, sanoma ymmärtämätöntä tai samaa vanhan kertausta...
Ja voi niitä leikki-ikäisiä lapsiraukkoja, jotka väsyneinä itkua tuhertaen eivät jaksaneet istua paikoillaan.

Mietin konventeissa usein, että voivatko nuo kaikki muut - jotka vaeltelivat juuri ohjelman aikana käytävillä, ulkona, puhelivat ahkerasti keskenään, touhusivat muuta - olla todella sydämestään mukana sanoman julistuksessa ja konventin ohjelma-annissa, ymmärsivätkö he todella sen sanoman, jota minä ponnisteluistani huolimatta en kovinkaan ymmärtänyt, saati että olisin kyennyt täysin sen mukaan. Yritin kuitenkin olla ja elää kuten kastetun jt:n velvollisuuksiin kuuluukin - ainakin pinnallisesti, josta seurasi rankat itsesyytökset riittämättömyydestäni. Tuohon eivät konventitkaan auttaneet - ne olivat piinaa, piinaa senkin vuoksi, etten kyennyt täyttää tehtävääni. Viimeinen konventtikokemukseni oli -90-luvulla - ja sen jälkeen vapauduin!

Ilkkala kirjoitti:djsm:n viestiin sen verran, että koitko itsesi yksinäiseksi konventeissa, vaikka tutut olisikin olleet piirittämässä sinua?

Smalltalkkiahan se oli, how-do-you-do:n sanojia ei tavallisesti kiinnostanut kuinka toisella oikeasti menee tai miltä tuntuu. Ihan loppuaikoina vastasin jollekulle, että jopa oli kuivakka puhe. Mutta se ei ollut oikea vastaus. Siis kyllä, "ystävien" seurassa oltiin joskus hyvinkin yksinäisiä. Yhdessä elämänvaiheessa, "innostuneisuuden" aallonharjalla, vartiotornillisessa nousuhumalassa, sitä vain ei huomannut, myöhemmin sitäkin syvemmin. Kailaan runo (http://fi.wikisource.org/wiki/Tuttavia) sopinee tähän:

Minä tapasin monta tuttavaa
he puristivat kättäni
ja sanoivat: - Hauska nähdä.
Minä pakotin kasvoni hymyilyyn
ja vastasin: - Totisesti.
He kysyivät: - Kuinka jakselet?
Minä vastasin: - Kiitos hyvin.
Ja silloin Saatana kuiskasi:
- Ihan niin - me jaksamme hyvin -

Henekka83 kirjoitti:Ite olin pienenä kierroskonvassa vapaaehtoisessa palvelussa keittiössä kahvin keitossa (silloin kun sitä oli).

Me taas kaverin kanssa pidettiin aina kahvilaa Oulun ammattikoululla. Mulla oli myös tapana tuijotella lavan kukka-asetelmia, ja miettiä miten ne voisi asetella paremmin.. Jäähallin kattorakenteita en muista, mutta kylläkin purkat, jotka ruokaveitsellä raaputettiin katsomon penkkejä kannattavista ontoista putkista