Veljesseura.org

Henekka83 kirjoitti:Mulla oli kaks ihan hyvää kaveria silloin ku olin kastamatonjulistaja mut sit kun lopetin kokouksis ja kentällä käynnin ja menin maailmallisen naisen kanssa kihloihin nii ne "kaverit" eivät enää pitäneet mitään yhteyttä.

Ei ollut tosikavereita. On se kummallista miten uskonto voi pilata ihmiset.

Itellä sellanen tilanne, että kaikkien jehukavereiden kanssa tulee oltua jonkinverran tekemisissä. Tosin osa näistä "jehu" kavereista lukee aktiviisesti tätä foorumia

mana kirjoitti:Tietenki jonku kanssa saattaa mennä joskus välit poikki, mutta tollanen totaalinen hylkääminen on kyllä ihan jehovan todistajien ja muiden kulttien ihan omia juttuja ja järjestelyjä.

Totta, mutta jos ajatellaan, että yksinkertaisella perus-Jt:lla ei ole kokemusmaailmaa muualta kuin Jt-järjestön harjoittamasta hylkäämisestä ja toisaalta propagandistisesta "maailmallisten" mustamaalaamisesta, niin lopulta yksinkertainen perus-Jt ei osaa tehdä muuta kuin laskea yhteen nämä kaksi asiaa, että "ahaa, jos meillä Pyhässä Vartiotornissa jo hyljätään noin perusteellisesti, niin Pahassa Maailmassa se tehdään varmasti vielä moninkertaisemmin".

Tämä onkin muuten outo ajattelutapa, että jos hylkääminen on jeppuloissa jo totaalista, niin miten se voi olla jossain muualla vielä "totaalisempaa"??

Takaraivossa nakuttaa "maailmallisten" saatanallisuus ja lahkosta tuttu petetyksi tulemisen pelko.

Mua ei tollaset asiat ole vaivanneet, mutta äitiltä kuulin että siskoni oli ollut huolissaan että kenen kanssa mä sitten oon kun nämä mun nykyiset "maailmalliset" kaverini mut hylkää. Musta toi oli jo aika huvittavaa. Ettäkö kaikki mun nykyset kaverit ja tutut sopisivat keskenään, että nyt ei olla enää sen manan kanssa . Tietenki jonku kanssa saattaa mennä joskus välit poikki, mutta tollanen totaalinen hylkääminen on kyllä ihan jehovan todistajien ja muiden kulttien ihan omia juttuja ja järjestelyjä.

Joku kertoi joskus että lahkossa oleva käräyttämisvelvollisuus oli osaltaan esteenä. Välteltiin varovaisuuden vuoksi kysymästä semmoisia, mistä vastauksesta voisi tulla käräyttämisvelvollisuus pomolle

AchanBeroean kirjoitti: Koko ketjun otsikko hiukan nyppii minua, sillä siitä lahkoajattelussa kiinni oleva lukija saa vettä myllyynsä ja ajattelee - no niin, totuuden jättävät joutuvat yksinäisyyteen. Mielestäni otsikoinnissa kannattaa ajatella luopiomarkkinointihenkisemmin. Parempi otsikko olisi "Yksinäisyys lahkossa ja sen jälkeen".

Lahkossa on tosiaan kovasti ns. "hyvän päivän tuttuja", jotka tervehtivät ja tuntevat ja ovat hyvää pataa - usein vain valtakunnansalilla tai muussa lahkoaktiviteetissa. Heille "ystävyyden" mitaksi riittää lahkojäsenyys.

Jälleen kerran mainioita ajatuksia Achanilta. Asia on nimenomaan näin, itse olin lahkossa ollessani todella yksinäinen, vaikka hyvänpäiväntuttuja ja "kavereita" oli pilvin pimein. Mutta kenenkään kanssa ei oikeasti ystävystytty. Tai no, yhtä JT-aikaista ystävääni pidän tosi ystävänä, olimme todella läheisiä silloin ja olemme edelleen. Yksi kappale todellisia ystäviä on aika huono määrä, ottaen huomioon kuinka paljon sakkia pörräsi ympärillä. Suurimman osan kanssa oltiin yhdessä vain lahkoaktiviteeteissa, muuten sitte oltiinkin yksin himassa. Kenttäpalvelukseen aina sai kaverin, mutta jos halusit mennä vaikka leffaan ni tilanne oli jo aivan toinen.

Achanin pohdista osuu nappiin. Kun lahkossa ei opita solmimaan todellisia ystävyyssuhteita, voi se olla vaikeaa lahkoajan jälkeenkin. Takaraivossa nakuttaa "maailmallisten" saatanallisuus ja lahkosta tuttu petetyksi tulemisen pelko.

Kaarmis kirjoitti:Tällaisia "todellisia ystäviä" jeppuloissa riittää... Sääntö johon on vain erittäin harvoja poikkeuksia, jos ollenkaan.

Koko ketjun otsikko hiukan nyppii minua, sillä siitä lahkoajattelussa kiinni oleva lukija saa vettä myllyynsä ja ajattelee - no niin, totuuden jättävät joutuvat yksinäisyyteen. Mielestäni otsikoinnissa kannattaa ajatella luopiomarkkinointihenkisemmin. Parempi otsikko olisi "Yksinäisyys lahkossa ja sen jälkeen".

Lahkossa on tosiaan kovasti ns. "hyvän päivän tuttuja", jotka tervehtivät ja tuntevat ja ovat hyvää pataa - usein vain valtakunnansalilla tai muussa lahkoaktiviteetissa. Heille "ystävyyden" mitaksi riittää lahkojäsenyys. Tuollaiset hyvän päivän tutut ovatkin itseasiassa joukko yksinäisiä, jotka lämmittelevät toistensa näennäisessä lämmössä, mutta kavahtavat toisiinsa tutustumista pintaa syvemmälle. Sillä, hän joka tuntee pintaa syvemmältä jehovantodistajan, tuntee ristiriitojen repimän, masentuneen, alistuneen ja epäilykset tukahduttaneen lehdenmyyjän, joka elää valheessa.

Kun sitten joku lahkossa haluaa lähempää ystävyyttä ja haluaa vaikka jakaa epäilyksiään lahko-opin suhteen, on harva kypsä sellaiseen lahkon kaikkivoipaisuuden kyseenalaistavaan ystävyyteen, koska silloin omakin lahkoriippuvuus ja sen epäloogisuus tulisi punnittavaksi, mikä taas on tabu, jota lahkotasapainoaan säilyttämään pyrkivälle lahkolaiselle on usein liian kivulis kohdattavaksi. Näin lähentymsiyritykset lahkoajattelua henkilökohtaisemmalla tasolla tulevat torjutuiksi, mistä seuraa henkinen yksinäisyys lahkossa.

Lahkossa on kiiltokuvaa ja pintaa. "Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä". Lahkon sisäiset ystävyysuhteet osoittautuvat ontoiksi, kun ystävyyttä hiukankin koetellaan ja laitetaan vastakkain ystävän syystä tai toisesta heikentyneen lahkostatuksen kanssa.

Henekka83 kirjoitti:Mulla oli kaks ihan hyvää kaveria silloin ku olin kastamatonjulistaja mut sit kun lopetin kokouksis ja kentällä käynnin ja menin maailmallisen naisen kanssa kihloihin nii ne "kaverit" eivät enää pitäneet mitään yhteyttä.

Tällaisia "todellisia ystäviä" jeppuloissa riittää... Sääntö johon on vain erittäin harvoja poikkeuksia, jos ollenkaan.

Mulla oli kaks ihan hyvää kaveria silloin ku olin kastamatonjulistaja mut sit kun lopetin kokouksis ja kentällä käynnin ja menin maailmallisen naisen kanssa kihloihin nii ne "kaverit" eivät enää pitäneet mitään yhteyttä.

Lahkon jälkeisessä yksinäisyydessä ei tule unohtaa niitä, jotka ovat erotettuja mutta yrittävät/palaavat takaisin.
He ovat ehkä valmiita uhraamaan kaikki suhteensa jotta pääsisivät takaisin tosi tm Seuran totuuteen.
Olivat sitten erotettuja syystä, epäilystä tai jotain muuta.

Tämä tarkoittaa sitä että voivat uhrata jehovan todistaja ystävä suhteensa sekä myös maailmalliset/tai tulevat mahdollisesti maailmalliset ystävä-suhteensa päästääkseen takaisin. (ystävyyssuhteet maailmallisten kanssa saatetaan katsoa miinuksena kun pitäisi takaisinottamista harkita+juorut)

Ja vilpittömät Jehovan Todistajat uhraavat Seuran suosituksien mukaisesti hairahtuneen eivätkä ole missään tekemisissä. !!

Maailmalliset ystävät tai tulevat mahdollisesti maailmalliset ystävät eivät sitä uskonnollista uhrausta/hylkäämistä tee, mutta reppana erotettu vilpitön Jehovan Todistaja saattaa tämänkin erkaantumisen tehdä itse. Seuran suosituksien pelossa. ;takaisinottaminen ja siihen liittyvät asiat.

Hän rypee salilla sylkykuppina x aikaa ja kaikkien vilpittömien Jehovan Todistajien halveksittavana. Jos joku vilpitön Jehovan Todistaja innostuisi tukemaan tälläistä hylkiötä niin vanhimmat pistävät tälläisen nopeasti kuriin.

Mutta joillakin tälläisella henkilöllä on ilmeisesti tämä kuvainnollinen seura-aivopultti niin syvällä, että hän pelkää ja haluaa vaikka sylkykupin hinnalla takaisin ja on valmis tekemään mitä tahansa sen eteen jotta pääsisi takaisin. Samoin kuin kuvainnollisen aivopultin (Seuran ohjeistukset) avulla vilpittömät Jehovan Todistajat hyljeksivät erotettua, vaikka tämä vilpittömästi haluaisi takaisin. Hyljeksitty saattaa olla kuin ilmaa salilla.

Aikaa x kulunut (riippuu suhteista seurakunnassa ja suhteista vanhimpiin) sylkykuppi heitetään pois ja kaikki on taas hyvin. Kiertokulku alkaa alusta ja ihmisellä hyvä mieli kun salilla tervehditään ja opittua tekohymyä tulee jälleen. Ja toki vanhat kanssakäymisetkin vanhojen ystävien kanssa voivat palautua.

Ar Pu kirjoitti:Yksinäisyys voi olla yksi tarpeellinen ja terveellinen vaihe kasvussa itsenäiseksi ihmiseksi. Tommy Hellsten on jossain kirjassaan maininnut paradoksin "Vain yksin voi olla yhdessä."

Oon joskus tuon tapaisia kirjoja lukenutkin. Aina niissä pyritään neuvomaan vilpittömästi, mutta yleensä ne vain tahtoo sekoittaa ajatuksia. Luet yhden kirjan ja alat ihannoimaan sen periaatteita, vaikka ne olisivatkin ihan utopiaa. Sitten siirryt toiseen kirjaan ja alat ihannoimaan sen periaatteita, mutta unohdat ajan kanssa edellisen kirjan periaatteet jne... jne... Positiiviset selkeät asiat kuitenkin jäävät parhaiten mieleen. Tuota kirjaa en ole lukenut, ehkä joskus voisi. Lukeminen kannattaa joskus.

Ar Pu kirjoitti:Joukkoonliittymisenhalu voi olla merkki jostain vielä keskeneräisistä ja tuntemattomista (mielen)sisäisistä asioista.

Pitää paikkansa. Itselläni ei enää "joukkoon"liittymisen halua ole. Paitsi "maailman" joukkoon.

Ja joskus mitä enemmän mietin asioita, sitä voimakkaammaksi tunnen itseni. Eräs jehovan todistaja sanoi mulle muutamia päiviä sitten, että "On hyvä -----, että sä mietit näitä asioita". Vastasin "joo". Mielensisäiset asiat on käsiteltävissä omalla tavallaan. Olen huomannut myöskin sen, että mitä vähemmän mietit oman pääsi mukaan, sitä voimattomampi olet itsesi suhteen. Mutta mitä tutummaksi tulet muille ihmisille, sitä avoimemmaksi muutut.

Ilkkala kirjoitti:On hyvä jos joku ymmärtää. Itse olen siis niin totaalisen yksinäinen, etten voi ajatella mitään muuta kuin elämän syvimpiä kysymyksiä, ellen sitten ole harrastuksieni parissa, jotka auttavat irtaantumaan ajatuksista ja keskittymään siihen tiettyyn asiaan. Se on kyllä huono juttu jos ei edes läheisiinsä voi luottaa.

Yksinäisyys voi olla yksi tarpeellinen ja terveellinen vaihe kasvussa itsenäiseksi ihmiseksi. Tommy Hellsten on jossain kirjassaan maininnut paradoksin "Vain yksin voi olla yhdessä."

Joukkoonliittymisenhalu voi olla merkki jostain vielä keskeneräisistä ja tuntemattomista (mielen)sisäisistä asioista.

Tämä on siis vain mielipiteeni.

Linkki Linkki Linkki

Omalla kohdallani juuri tuo "lahkon jälkeinen yksinäisyys" oli iso syy poisjättäytymiselle. En yksinäisyyttä ja omaa rauhaa rutkasti tarvitsevana semierakkona jaksanut sitä jatkuvaa seurustelumyllytystä, johon olin koko ajan joutua JT-aikoina. Inhosin väkinäistä kanssakäymistä ja sitä, että kaikkia Jehovan todistajia kuului pitää Ystävinään ja heidän kanssaan olisi pitänyt viettää aikaa.

Vuoroin vihasin koko touhua, vuoroin podin huonoa omaatuntoa vihaamisen takia. Kysyin (itkua vääntäen) JT-vanhemmaltani, olisiko minun pakko olla yhtä sosiaalinen ja niin tiiviisti mukana ympyröissä kuin muut JT-nuoret, ja toivoin vastaukseksi jotain suuntaan "ei tietenkään, kyllä Jehova rakastaa sinua vaikka et olekaan ylisosiaalinen ilopilleri". Moisen sijaan sain neuvon: rukoile Jehovaa ja ole sosiaalinen, kyllä muiden seura alkaa maistua.

Nyt voin nauttia yksinäisyydestä omantunnontuskitta, eikä ole velvoitteita luoda suhteita ihmisiin, joiden hysteerinen "rakkaudellisuus" ja väkinäiset yritykset ystävystyä herättävät vain klaustrofobisen reaktion. Ah autuutta!

Jaakob kirjoitti:Mä olen monesti miettinyt miltä tuntuisi palata seurakuntaan, "ystävien" pariin. Hyvältä varmaan, ainakin aluksi. Veikkaan silti ettei menisi kovinkaan pitkään ennen kuin sama ahdistus iskisi mikä aina ennenkin iski, kun piti seurata sitä näyttelemistä.

Mä olen jo niin kaukana, että en halua massatapahtumaan, jossa teeskentelu ja ulkokultaisuus, omankehun ohella, ovat pääasia. Kokonaiskuva ratkaisee niin paljon, eli sen tajuaminen, että koko porukka on hakoteillä, eikä edes vastaisi kritiikkiini, kykenemisestä puhumattakaan. Minä en kykene teeskentelemään tässäkään aiheessa.

Ainoa laji, jossa on toimittava todellisuudenvastaisesti on parisuhde. Jos emo kysyy esimerkiksi sovittamistaan vaatteista mielipidettä, niin joissain käänteissä totuus on laittettava sivuun ja valittava parisuhde. Toki uskon, että mekanismi ei ole yksipuolinen, meillä kai rasittavuusvaakakupissa on (ainakin) xjt-toiminta.

wolframium kirjoitti:Ymmärrän ajatuksiasi varsin hyvin. Olen viettänyt nuoruuteni vuodet melkoisen ristiriitaisessa ympäristössä, ja kaikkea on tullut nähtyä. Olen oppinut siihen, että edes kaikkein "läheisimpiin" ei voi luottaa tiukan paikan tullen...

On hyvä jos joku ymmärtää. Itse olen siis niin totaalisen yksinäinen, etten voi ajatella mitään muuta kuin elämän syvimpiä kysymyksiä, ellen sitten ole harrastuksieni parissa, jotka auttavat irtaantumaan ajatuksista ja keskittymään siihen tiettyyn asiaan. Se on kyllä huono juttu jos ei edes läheisiinsä voi luottaa.