Kirjoittaja sirpa-leena » 18.07.2008 20:15
Luterilaiset käsittää sen Raamatun kohdan, jossa käsketään kastaa ja opettaa siten, että kastetaan vauvana ja opetetaan rippikoulussa. Siis noin opillisesti. Kultturellisesti on ollut jo pitkään niin, että halutaan suorittaa tiettyinä aikoina tietyt riitit; vauva kastetaan, on rippijuhlat, häät ja hautajaiset, koska niin on aina tehty ja se tuo tiettyä turvallisuutta. Minusta luterilaista "muotia" on ollut jo ties miten kauan, että ei nyt ole pakko niin kauheasti uskon asioista puhua tai edes uskoa, että ollaan vaan tässä kirkossa.
Joskus kirkosta erottuani, vielä kastamattomana JT:nä, törmäsin työharjoittelussa entiseen peruskoulukaveriin, josta oli tullut pappi. Kerroin hänelle, että en nykyään kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta harkitsen erääseen liittymistä, että NYT sinulla on tuhannen taalan mahis käännyttää katolilainen luterilaiseksi. Meillä oli ihan kiva, mutta hämmentävä keskustelu. Hän kertoi, että teologisessa oli lentävänä lauseena "hän aloitti hengessä ja lopetti hengissä" ja että oli täysin papin oma henkilökohtainen asia (silloin taisi olla meneillään se kaikki pääsevät taivaaseen keskustelu) opettaako ja uskooko hän helvettiin ja että hän sitten opettaa miten asian kokee. Ainoa mistä piti koulukaverini mukaan olla täysin samaa mieltä oli, että Luther opetti, että ihminen on sekä vanhurskas että epävanhurskas ja hän kumpaakin yhtä aikaa. Yhteinen hetkemme päättyi siihen, että totesin etten minä luterilaiseksi taida ainakaan tämän keskustelun perusteella ryhtyä.
Kurssikaveri samasta opistosta, jolle työharjoittelua suoritin, oli innokas seurakuntanuori ja totesi, että hänen mielestään hirmu suuri määrä luterilaisista on mukana ikään kuin varalta, että jos siellä rajan takana kuitenkin jotain olis. Ja onhan siellä jotain ainakin ongelmia kuten muissakin uskonnoissa. Yksi ongema on työpaikkakiusaaminen,joka silloin sun tällöin julkisuuteenkin putkahtaa.
"Joka päivä armo uus". Minulla ei ole enää mitään intoa minhinkään uskontoon liittymisen puolesta. Hengellinen tuubi on täynnä tai pysyvästi tukossa! Mutta kaiken sen suorittamisen ja teoilla näyttämisen jälkeen on ollut suorastaan ihanaa läähättää umpiväsyneenä ja tuskaisanakin armo-käsitteen varjossa. JT:nä opin, että armo on lähinnä itsensä pettämistä, mutta kaiken sen koettuani olen armon tarpeessa ollut ja olisin kaiketi vieläkin. Katolinen usko ennen Lutheria oli ihan täpötäynnä näitä tekoja, joten siinä mielessä Lutheria symppaan, lie ollut yksi uupunut?
Luterilaiset käsittää sen Raamatun kohdan, jossa käsketään kastaa ja opettaa siten, että kastetaan vauvana ja opetetaan rippikoulussa. Siis noin opillisesti. Kultturellisesti on ollut jo pitkään niin, että halutaan suorittaa tiettyinä aikoina tietyt riitit; vauva kastetaan, on rippijuhlat, häät ja hautajaiset, koska niin on aina tehty ja se tuo tiettyä turvallisuutta. Minusta luterilaista "muotia" on ollut jo ties miten kauan, että ei nyt ole pakko niin kauheasti uskon asioista puhua tai edes uskoa, että ollaan vaan tässä kirkossa.
Joskus kirkosta erottuani, vielä kastamattomana JT:nä, törmäsin työharjoittelussa entiseen peruskoulukaveriin, josta oli tullut pappi. Kerroin hänelle, että en nykyään kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta harkitsen erääseen liittymistä, että NYT sinulla on tuhannen taalan mahis käännyttää katolilainen luterilaiseksi. Meillä oli ihan kiva, mutta hämmentävä keskustelu. Hän kertoi, että teologisessa oli lentävänä lauseena "hän aloitti hengessä ja lopetti hengissä" ja että oli täysin papin oma henkilökohtainen asia (silloin taisi olla meneillään se kaikki pääsevät taivaaseen keskustelu) opettaako ja uskooko hän helvettiin ja että hän sitten opettaa miten asian kokee. Ainoa mistä piti koulukaverini mukaan olla täysin samaa mieltä oli, että Luther opetti, että ihminen on sekä vanhurskas että epävanhurskas ja hän kumpaakin yhtä aikaa. Yhteinen hetkemme päättyi siihen, että totesin etten minä luterilaiseksi taida ainakaan tämän keskustelun perusteella ryhtyä.
Kurssikaveri samasta opistosta, jolle työharjoittelua suoritin, oli innokas seurakuntanuori ja totesi, että hänen mielestään hirmu suuri määrä luterilaisista on mukana ikään kuin varalta, että jos siellä rajan takana kuitenkin jotain olis. Ja onhan siellä jotain ainakin ongelmia kuten muissakin uskonnoissa. Yksi ongema on työpaikkakiusaaminen,joka silloin sun tällöin julkisuuteenkin putkahtaa.
"Joka päivä armo uus". Minulla ei ole enää mitään intoa minhinkään uskontoon liittymisen puolesta. Hengellinen tuubi on täynnä tai pysyvästi tukossa! Mutta kaiken sen suorittamisen ja teoilla näyttämisen jälkeen on ollut suorastaan ihanaa läähättää umpiväsyneenä ja tuskaisanakin armo-käsitteen varjossa. JT:nä opin, että armo on lähinnä itsensä pettämistä, mutta kaiken sen koettuani olen armon tarpeessa ollut ja olisin kaiketi vieläkin. Katolinen usko ennen Lutheria oli ihan täpötäynnä näitä tekoja, joten siinä mielessä Lutheria symppaan, lie ollut yksi uupunut?