Kirjoittaja Vieras » 16.08.2008 10:40
Täällä on ennenkin mainittu että pankkiiri Seligsonin Peter on julkisuudessa itse ilmoittanut olevansa jt, ja on kerrottu että Ahlströmin suvussa on jt-verso.
Ohivilahtanut talousuutinen sisälsi nyt myös, että Seligson on hallituksen jäsen Ahlströmillä.
Voisiko vaikkapa nuori jt ottaa tämän tiedon esiin kokouksessa, ottaa Seligsonin esimerkikseen ja kysyä kuinka srk voisi antaa neuvoja ja tukea jotta saisi tavoiteltua samanlaista asemaa talouselämässä ?
Kysymys taitanee rakentua taustaoletukselle että todistajat ovat esimerkillisiä ihmisiä, omien oppiensa mukaan.