Kirjoittaja Arskavain » 30.08.2008 07:40
Kiinnostaisi tietää, että kuinka sinä Jehovaan uskovana oikeutat itsellesi nykyisen tilanteesi, eli sen, että olet jättänyt seurakunnan (tai pelkästään aktiivisen toiminnan) ja kirjoittelet uskostaan luopuneiden eli "luopioiden" kanssa?
Eikö mieltäsi koskaan vaivaa se ajatus, että Jehovantodistajilla on eräänlainen monopoli Jehovaan? Juuri ketkään muuthan eivät kerro Jehovasta, paitsi Jehovantodistajat. Jehova on Jehovantodistajien ja Vartiotorni-seuran Jumala.
Tämä ilmiö on varsin kiinnostava, koska eräällä tavalla se tuo mieleen ns.
Tukholma-syndrooman: jotkut Jehovantodistajuudesta käytännön tasolla tai kokonaan luopuneet uskovat siitä huolimatta Jehova-jumalaan, vaikka Jehova ainoan tunnetun Jehova-teologian (=Vartiotornin teologia) mukaan pitää tätä luopunutta tuhoon tuomittuna.[/quote]
Itse olen aina uskonut Jumalaan. Jo pikkupoikana esitin syviä pitkiä rukouksia Jumalalle ja rukoukseni ovat tuntuneet keskusteluilta Jumalan kanssa. Tunnetasolla tuntuu, kuin saisin voimaa Jumalata palautteena rukouksiini. Asiat joita rukoilen ovat; anteeksipyyntöjä virheistäni, viisautta ja sen soveltamisen oppimista käytännössä, lasteni ohjaamista, vilpittömien ihmisten auttamista, verisukulaisteni puolesta ja heille viisautta, mielenrauhaa ja tasapainoa yms.
En löydä mitään syytä entisenä järjestöön kuuluneena Jehovan todistajana olla käyttämättä Jumalasta nimeä Jahve, Jehova tai välimiestä Jeesusta. Minulla on sellainen näkemys asioista, että en pyri kumoamaan asioita varmoina, enkä toisaalta puollakkaan mitään kantaa ja varsinkaan uskontoa. Pyrin vain siihen, että asioista keskustellaan ja niitä pohditaan. Tuomitseminen ei ole meidän ihmisten asia, koska emme voi elää lähimmäisemme elämää.
Juttelin äskettäin baarissa äskettäin erotetun ystäväni kanssa ja ajattelen hyvin samansuuntaisesti kuin hän kuittasi uskoni Jumalaan, että "Kuka sen voi meiltä viedä"?
Kiinnostaisi tietää, että kuinka sinä Jehovaan uskovana oikeutat itsellesi nykyisen tilanteesi, eli sen, että olet jättänyt seurakunnan (tai pelkästään aktiivisen toiminnan) ja kirjoittelet uskostaan luopuneiden eli "luopioiden" kanssa?
Eikö mieltäsi koskaan vaivaa se ajatus, että Jehovantodistajilla on eräänlainen monopoli Jehovaan? Juuri ketkään muuthan eivät kerro Jehovasta, paitsi Jehovantodistajat. Jehova on Jehovantodistajien ja Vartiotorni-seuran Jumala.
Tämä ilmiö on varsin kiinnostava, koska eräällä tavalla se tuo mieleen ns.[url=http://fi.wikipedia.org/wiki/Tukholma-syndrooma]Tukholma-syndrooman[/url]: jotkut Jehovantodistajuudesta käytännön tasolla tai kokonaan luopuneet uskovat siitä huolimatta Jehova-jumalaan, vaikka Jehova ainoan tunnetun Jehova-teologian (=Vartiotornin teologia) mukaan pitää tätä luopunutta tuhoon tuomittuna.[/quote]
Itse olen aina uskonut Jumalaan. Jo pikkupoikana esitin syviä pitkiä rukouksia Jumalalle ja rukoukseni ovat tuntuneet keskusteluilta Jumalan kanssa. Tunnetasolla tuntuu, kuin saisin voimaa Jumalata palautteena rukouksiini. Asiat joita rukoilen ovat; anteeksipyyntöjä virheistäni, viisautta ja sen soveltamisen oppimista käytännössä, lasteni ohjaamista, vilpittömien ihmisten auttamista, verisukulaisteni puolesta ja heille viisautta, mielenrauhaa ja tasapainoa yms.
En löydä mitään syytä entisenä järjestöön kuuluneena Jehovan todistajana olla käyttämättä Jumalasta nimeä Jahve, Jehova tai välimiestä Jeesusta. Minulla on sellainen näkemys asioista, että en pyri kumoamaan asioita varmoina, enkä toisaalta puollakkaan mitään kantaa ja varsinkaan uskontoa. Pyrin vain siihen, että asioista keskustellaan ja niitä pohditaan. Tuomitseminen ei ole meidän ihmisten asia, koska emme voi elää lähimmäisemme elämää.
Juttelin äskettäin baarissa äskettäin erotetun ystäväni kanssa ja ajattelen hyvin samansuuntaisesti kuin hän kuittasi uskoni Jumalaan, että "Kuka sen voi meiltä viedä"?