Veljesseura.org

Vieras kirjoitti:Sisäisen rauhan voi uskotella itselleen jehovantodistajalahkossa.

Tuohon on kyllä hiukan vaikea uskoa. Toisaalta, jos ei ole aiempaa kokemusta sisäisestä rauhasta, niin minkä tahansa tyytyväisyyden tunteen voi ahkä tosiaan uskotella olevan sisäistä rauhaa. Itselleni ainakin JT-aikana sisäinen rauha oli vieras käsite.

Sisäinen rauha on JT:lle ongelmallinen, koska Seura paheksuu itsetutkistelua ja itsetuntemusta. Sisäisen rauhan tunnistaminen vaatii tietysti rehellistä itsensä ja tunteidensa tutkimista. Muutoin voi sortua pitämään ahdistunutta harhaa rauhana...

Sisäisen rauhan voi uskotella itselleen jehovantodistajalahkossa. Tosiasiassa suorituskekeisyys vallitsee, ei rauha, ja ne omat sisäisen palon asiat kuten harrastukset tai politiikka on hylättävä. Ihminen ei saa toimia seurakunnissa sisäisen äänensä rajoissa kuin tiettyyn rajaan saakka. Ankarin raja on alkaa epäilemään oppikysymyksiä - ja puhumaan epäilyksistään toisille. Seurakunnat tukahduttavat ihmisen oman sisäisen minän ja pukevat tämän JT-univormuun niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, yhdenmukaistavat ja standardisoivat erilaiset ihmiset.

Jehovan todistaja isäni, jolla on ollut voimakstakin vaikutusta minuun jo luonnollisistakin syistä, sanoi minulle, että minua vaivaa "totuus" - meinaten, etten löytäisi sisäistä rauhaa mitenkään muuten, kuin kyyristelemällä VT-seuran valossa.

Alkuun pian erottamiseni jälkeen olinkin alavireessä, mutta en jäänyt tornin varjoon, vaan aloin tutkimaan itse - siitä olen saanut syvää tyydytystä ja huomannut asioita, mistä jehovantodistajana en voinut uneksiakkaan - sillä muuta totuutta ei tuolloin ollut. Ymmärrän nyt, että olin "putken sisällä".

Nyt tahdon avoimesti ja koko järkeni ja Jumalan voimalla käydä käsiksi lahkoajatteluun, joka suututtaa enemmän ja enemmän, vaikka hyväksynkin, että kaikki ihmiset eivät voi koskaan ajatella samalla tavoin.

Dalai lama esitti mielenkiintoisen vertauksen TV -ohjelmassa "Punainen Lanka" 24.12.2006 TV2:ssa, jossa häntä haastateltiin.

Hän sanoi ajattelevansa että ihmisen mieli on kuin valtameri: pinnalla voi kuohuta, mutta syvällä on aina tyyntä. Itse koen aika ajoin löytäväni sisältäni tämän valtameren syvien vesien rauhan.

Valtameren massoissa on suuri energialataus, kun nämä vesimassat ovat liikkeessä. Esimerkiksi kuuluisa tsunami näkyi merellä vain muutaman kymmenen sentin korkuisena aaltona, joka kasvoi valtavaksi matalille rannoille tullessaan. Saman voi tehdä myös mielemme valtameri. Se on siis suuri voimavara, mutta sitä pitää osata hyödyntää tahdon alaisesti. Ainakin oman kokemukseni mukaan niin sanottu nuoruuden into on usein hallitsematon ja ilman valintaa tapahtuva. Samoin ulkoiset olosuhteet voivat heiluttaa pintavesiämme, mutta jos osaamme löytää syvänteet, niin löydämme jälleen sisäisen rauhamme.

Mitä on sisäinen rauha?
Onko se tavoittelemisen arvoinen?
Mielestäni tarvitsemme sellaisen, vaikka pidänkin ihmisistä, joilla on sisäinen palo. joka saa aikaan toimintaa, osoittaa kykyä ja halua etsiä eri ratkaisuja/vaihtoehtoja - kehitystä!

Joskus tunnen istessäni molemmat, rauhan ja palon. Olen kyennyt selittämään itselleni asioita ja hyväsyn vajavaisuuteni, mutta tahdon ymmärtää kokonaisuuksia, saada uusia näkökulmia. Olen innoissani "uudesta totuudesta", joka on paljon syvempi kuin ylhäältä saneltu liturgia.