Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 12.06.2007 19:59
Kirjallisuusveli on kirjoittanut täyttä asiaa, johon yhdyn.
Lastensuojelulaki 13.4.2007/417
25 § (osittainen lainaus)
Ilmoitusvelvollisuus
Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt sekä muun sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tai turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa taikka koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat henkilöt ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä.
Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään.
Lihavoinnit minun.
Edellä on "porsaan" sanoisinko jopa "karjun" mentävä reikä. Vetoammalla sielunhoitoon, pedofiilit ja heidän suojelijansa säästyvät omasta vastuustaan, antaen uhrin kärsiä ja henkisesti kitua lopun elämäänsä.
Omassa työssäni katsoin aikoinani "sielunhoidoksi" ne tapaukset, jotka henkilökohtaisissa keskusteluissa ja silloisen lainsäädännön puitteissa olivat vanhentuneet, muussa tapauksessa totesin asianomaiselle, katsovani asian "sielunhoitoon" kuuluvaksi, mutta joutuvani häntä nimeltä mainitsematta tekemään lastensuojeluilmoituksen. Keskustelin asianomaisen kanssa neuvoen häntä ilmoittamaan asiansa poliisille.
Mikäli kysessä oli uhri kehoitin kääntymään välittömästi poliisin puoleen tai suostumuksellaan tein se itse, samoin lastensuojeluviranomaiselle.
Lastensuojeluviranomaisiin otin nyhteyttä henkilöä nimeltä mainitsematta ja ilmaisin kyseisen lapsen olevan todennäköisesti lastensuojelun tarpeessa tästä nimenomaisesta syystä.
Eivät nämä jokapäiväisiä asioita ole olleet, mutta aina silloin tällöin niitä putkahti esiin. Kenties nykyisin olisin vieläkin tiukempi lain soveltamisen suhteen ja ottaisin aloitteen käsiini.
Asia on arkaluontoinen puolin ja toisin: syyllinen syystäkin pelkää rangaistusta ja ansaitsemaansa häpeää, uhri puolestaan kokee itsensä vähintäänkin osasyylliseksi ja saastaiseksi.
Kirjallisuusveli on kirjoittanut täyttä asiaa, johon yhdyn.
[b]Lastensuojelulaki 13.4.2007/417[/b]
25 § (osittainen lainaus)
Ilmoitusvelvollisuus
Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai [b]muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa[/b] olevat henkilöt sekä muun sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tai turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa taikka koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat henkilöt ja terveydenhuollon ammattihenkilöt [b]ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle[/b], jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä.
Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä.
[b]Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään.[/b]
Lihavoinnit minun.
Edellä on "porsaan" sanoisinko jopa "karjun" mentävä reikä. Vetoammalla sielunhoitoon, pedofiilit ja heidän suojelijansa säästyvät omasta vastuustaan, antaen uhrin kärsiä ja henkisesti kitua lopun elämäänsä.
Omassa työssäni katsoin aikoinani "sielunhoidoksi" ne tapaukset, jotka henkilökohtaisissa keskusteluissa ja silloisen lainsäädännön puitteissa olivat vanhentuneet, muussa tapauksessa totesin asianomaiselle, katsovani asian "sielunhoitoon" kuuluvaksi, mutta joutuvani häntä nimeltä mainitsematta tekemään lastensuojeluilmoituksen. Keskustelin asianomaisen kanssa neuvoen häntä ilmoittamaan asiansa poliisille.
Mikäli kysessä oli uhri kehoitin kääntymään välittömästi poliisin puoleen tai suostumuksellaan tein se itse, samoin lastensuojeluviranomaiselle.
Lastensuojeluviranomaisiin otin nyhteyttä henkilöä nimeltä mainitsematta ja ilmaisin kyseisen lapsen olevan todennäköisesti lastensuojelun tarpeessa tästä nimenomaisesta syystä.
Eivät nämä jokapäiväisiä asioita ole olleet, mutta aina silloin tällöin niitä putkahti esiin. Kenties nykyisin olisin vieläkin tiukempi lain soveltamisen suhteen ja ottaisin aloitteen käsiini.
Asia on arkaluontoinen puolin ja toisin: syyllinen syystäkin pelkää rangaistusta ja ansaitsemaansa häpeää, uhri puolestaan kokee itsensä vähintäänkin osasyylliseksi ja saastaiseksi.