Veljesseura.org

Sotkeudun vielä "vanhaan" asiaan, mutta ei ollut mikään vahinkokäynti. Olin aikoinani "kunnolla" ja kastettuna mukana vuosikausia, ja minut kyllä seurakunnassa tunnetaan. Edellisen tekstini painopiste oli uudessa lehdessä, joten hypin siinä vähän taustojen yli.

Katsokaas, eräs pienehkön paikkakuntamme innokas nuorehko (ikäiseni) todistaja tuntuu ottaneen minut tavallaan tehtäväkseen. Näin siitä huolimatta, että luopioita saavat yrittää takaisin vain vanhimmat. Kyseinen työskentelee eräässä kaupassa, jossa minäkin käyn usein, tästä jeppulasta huolimatta. Eikös todistajien tapana ole yleensä olla huomaamatta luopioita, tai sitten vaihtoehtoisesti ollaan todella ilkeitä ja vinoillaan. Tämä todistaja (olin muuten hänen häissään aikoinaan) on ottanut keinoksi toljottaa minua anovasti kuin koira luuta. Näin tapahtuu aina, kun tapaamme, jo viimeisen vuoden ajan. Yllätyinkin aluksi, että haluaakohan hänkin lahkosta viimein pois kun ei saanut minua silmistään, mutta innokkaasta kentällä ravaamisesta päätellen kyse ei ole siitä. Toljottaa siis vain pyytävästi, mutta ei tietenkään sano mitään. Minusta se on hauskan näköistä!

Joka tapauksessa, satuin olemaan sukulaiseni luona kylässä jokin aika sitten, ja avasin oven kun ovikello soi. Ovella oli evankelioimisasiallaan tämä ex-tuttuni, joka tiesi kyllä ennestään keitä talossa asui. Hän säikähti kuitenkin minua ovella, kohtasimmehan ensimmäistä kertaa oikein kunnolla näissä merkeissä lähtöni jälkeen. Yllätyksekseen olin ystävällinen ja hymyilin kuten aina, eikä jeppula saanut sanaa suustaan. Luuli varmasti hänkin, että luopiot olisivat jotenkin erityisen pahoja ja kamalia ihmisiä, melkoisen naiivi ja yksinkertainen henkilö oli muuten jo mukanaoloaikanani.

Meni viikko, ja minun ovikelloni sitten soi. Nimeni on ovessa etunimeä myöten, ja kyseisen henkilön perheessä kyllä tietävät missä (nykyäänkin) asun. No ovella oli siis minulle vieras todistajatyttönen, ja aivan tämän selän takana seisoi toinen piilossa. Otin siis lehdet mielenkiinnon vuoksi ja katsoin lähtiessään ikkunasta. Sama innokas jeppula siellä takana oli värjötellyt!

Minua ei tietääkseni erotessani luokiteltu ollenkaan mitenkään vaarallisiin luopioihin, lähdin omasta halustani ja olen mennyt elämässäni eteenpäin ja yhä parempiin "saavutuksiin", minkä seurakunnassa kyllä tietävät. Saman oloinen olen luonteeltani ja ulkonäöltäni kuin tod.aikanakin, tosin ajattelen nykyään itse.

Jospa kohdallani on tehty poikkeus ja minut on katsottu vaarattomaksi? Tai sitten tämä rouva on yksin kokeillut onneaan.

Lyhyt ja yksinkertainen jehovantodistajakarkote:
Matt. 7:15
Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Ap. t. 20:29
Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,

Näin raamatullisin perustein pitäisi pimputtelu loppua. Neuvopstoliitto satelliittivaltioineen kupsahti nurin. Näissä valtioissa harrastettiin kyttäyspolitiikkaa -no uskonnollisista yhteisöistä vielä Vartiotorniseura on jäljellä. On vanha suomalainen periaate: "kaveria ei jätetä" se voitaisiin nykykielistää: "kaverista ei vasikoida".

Tottahan toki nuoret rajojaan kokeilevat, mutta mikäli suhteet vanhempien ja nuorison välillä ovat kutakuinkin kunnossa, selviävät asiat asiallisesti jutustelemalla. Häpeän ja rangaistuksen pelko saa lasten suut kiinni ja tasan tarkkaan.

Lutherilla oli ns. "kahden regimentin oppi". Yksinkertaistettuna: maallisissa asioissa tuomiovaltaa käyttää maallinen oikeus, hengellisissä asioissa tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Vallan anastaminen on muuten Suomen laissa rangaistava teko.

Alueveli kirjoitti:

Vartiotorni 15.7.2006 s. 31 kirjoitti:Näinä pahoina päivinä vanhinten on eritoten pidettävä mielessään seuraavat sanat: 'Katsokaa, mitä teette, sillä te ette tuomitse ihmisen vaan Jehovan puolesta.' (2. Aikakirja 19:6)

Tuleekin eritoten mieleen lukuisat tapaukset, joissa vanhimman lapsi pääsee ilmaiseksi, koska isä edustaa Jehovaa. Oma suosikkini on RF:n kertoma tapaus, jossa vanhimmilla oli kiire erottaa kuoleva henkilö niin kauan kun vielä henki pihisi.

Markku Meilo kirjoitti:Kuin myös. Koskapa tuomio- ja rankaisuvalta on otettu Vartiotorniseuran vanhimmille, niin "Jehova näkee kaiken" -hokeman voi tarpeettomana lopettaa.

Johon liittyen mieleeni muistui mukava lainaus:

Vartiotorni 15.7.2006 s. 31 kirjoitti:Näinä pahoina päivinä vanhinten on eritoten pidettävä mielessään seuraavat sanat: 'Katsokaa, mitä teette, sillä te ette tuomitse ihmisen vaan Jehovan puolesta.' (2. Aikakirja 19:6)

Alueveli kirjoitti:Minustakin kanneltiin aikoinaan.

Kuin myös. Koskapa tuomio- ja rankaisuvalta on otettu Vartiotorniseuran vanhimmille, niin "Jehova näkee kaiken" -hokeman voi tarpeettomana lopettaa.

dheleht kirjoitti:Tietävät kyllä hyvin missä asun, joten käynti ei ollut mikään vahinko.

Minä epäilisin vahinkoa. Entisten jäsenien luona kun ei saa käydä kuin vanhimmat.

Itse aiheeseen sanoisin, että tuo on kyllä yksi haljuimpia piirteitä koko lahkossa. Leinonen suitsutti taannoin Jehovan todistajien yhteisöllisyyttä, mutta tuo käytäntö on kaikkea muuta. Meininki muistuttaa neuvostoliiton käräytystoimintaa, eikä kenenkään voi luottaa koska aate ohittaa kaikki ihmissuhteet.

Minustakin kanneltiin aikoinaan.

dheleht kirjoitti: Kauhea kirjoitus toisten ilmiantamisesta!

Sama asia tuli esille ihan "aikuispiirissä" vuoden 1987 syyskuun 1. päivän "”Aika puhua” – milloin?" -jutussa. Siinähän kehotettiin rikkomaan lain edellyttämää vaitioloakin, eli esimerkiksi terveydenhuollossa työskentelevän tulee ilmiantaa jt, jos vaan ilmiannettavaa saa näkyvillensä työpaikallaan. Soisi moisen asian olevan työhönottajien tiedossa, toki sitten jt on nyreissään syrjinnästä ja ottanee mahdollisesti vaino-sanankin käyttöön - siis jos asia selviää.

Hei kaikki!

Erosin itse jo useita vuosia sitten huomattuani, mitä huuhaata jeh.todistajat edustavat. Erostani huolimatta minua on kerjätty takaisin, puhelinsoittojen ja postilaatikkoon jätettyjen esitteiden/traktaattien muodossa. Nyt kun olen muuttanut uuteen asuntoon, soi eräänä iltana jopa ovikellokin kun jakoivat joulukuun lehtiä. Olivat sentään laittaneet minulle vieraan tytön ovelle, takana seisoi toinen piilossa. Tietävät kyllä hyvin missä asun, joten käynti ei ollut mikään vahinko. Otin mielenkiinnosta lehdet, joten nyt asiaan

Joulukuun Herätkään sivulta 19 alkaa nk-kirjoitus: "Pitäisikö ystävän väärinteosta kertoa?"

"Entä jos ystäväsi, joka sanoo olevansa kristitty, on tehnyt jotain väärää? Entä jos hän on esimerkiksi syyllistynyt moraalittomuuteen, tupakoinut, käyttänyt huumeita, juonut alkoholia, vaikka on liian nuori siihen, tai langennut johonkin muuhun vakavaan väärintekoon?"[/i]

Esimerkkeinä käytetään ensin nuorta tyttöä, joka sai selville, että hänen ystävällään, joka myös oli jt, oli verkkosivu, joka sisälsi vihjailevia kuvia ja sanoituksiltaan moraalitonta musiikkia. Tämä kertoi asiasta toisen tytön vanhemmille.

Toisessa tapauksessa "James kuuli, että hänen ystävänsä oli käyttänyt huumeita eräissä juhlissa". Ystävä myönsi asian ja pyysi ettei James kertoisi kenellekään, mutta Jamespa sanoi, että hänellä olisi viikko aikaa kertoa itse srk:n vanhimmille asiasta tai hän kertoisi itse.

Lopuksi kirjoituksessa sanotaan: "Älä--pelkää puhua, jos ystäväsi on tehnyt väärin. Hankkimalla hänelle apua osoitat uskollisuutta Jehova Jumalaa JA ystävääsi kohtaan, ja hän saattaa jonain päivänä olla sinulle kiitollinen siitä, että rakkaudellisesti puutuit asiaan."

Kirjoitus pisti miettimään. Tavalliselle tallaajalle kirjoitus käsitteli sitä, kuinka tärkeää lasten on kertoa aikuisille jos toiset lapset tekevät jotain väärää. Jehovan todistajille kirjoitus tarkoitti (rivien välistä luettuna) sitä, kuinka tärkeää on pitää silmät ja korvat auki muiden uskonveljiensä seurassa, jos vaikka jotain ilmiannettavaa löytyisi.

Esim. mikäli minun (ala-ikäinen) lapseni jäisi vaikkapa sitten kiinni tupakoinnista tms., haluaisin toki että saisin siitä tietää. Asia on täysin eri, jos aikuinen ihminen nähdään jossain tupakka kourassa. Kauhea kirjoitus toisten ilmiantamisesta!

Vaikka "kiltti" rivi-jt aikoinani olinkin, on se hyvä ettei enää tarvitse olla varuillaan seurakunnan vanhimpien varalta! Elämä kuuluu meille itsellemme!