Veljesseura.org

tikaram kirjoitti:Toivottavasti pahimmat ajat ovat takanapäin ja elämä on jatkumaan päin.

Kiitos tikaram ; elämä jatkuu onnelisena, kaikesta siis selviää.

Ainakin itse olisi vaikea keksiä juuri pahempaa loukkausta lähisukua kohtaan kuin se, että ystävät jäisivät muutenkin-niin-erityisen-valitettavista-ja-selittämättömistä hautajaisista kokonaan pois vedoten uskontonsa sääntöihin,

Muissakin uskonnoissa pidetään sopimattomana osallistua itsemurhan tehneen hautajaisiin. Tämänkin sain kokea.

vieras kirjoitti:Siis vaietaanko tämä kolmas pois silmistä, pois mielestä ihan kokonaan ja poistetaan lapsiluvusta?

Näin tapahtui mieheni arvostetussa kirkkouskovaisessakin perheessä. He häpesivät poikansa tekoa ja näin minäkin sain salata todellisen kuolinsyyn. Uskon vain, että surutyö pitkittyy, jos sitä ei saa julkisesti tehdä, näin ainakin minulla.

Edelleen, monien vuosien jälkeen on tilanteita jossa näen miten joskus elänyt rakastamani ihminen jätetään mainitsematta niin kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. Mediassa haastatellaan aika ajoin mieheni veljiä, he mainitsevat veljiensä nimet, mutta jättävät mainitsematta edesmenneen mieheni nimen.

Raamatun kanta itsemurhaan näkyy kaikissa Raamattuun uskovissa uskonnoissa, jehovantodistajat eivät siitä mitenkään poikkea.

JT työkaverini meni naimisiin ja hänen JT miehellään oli kolme lasta, joista yksi on tehnyt itsemurhan. Työkaverini ei ole sanallakaan maininnut koskaan tästä kolmannesta lapsesta vaan kertoi mihellään olevan kaksi lasta. Siis vaietaanko tämä kolmas pois silmistä, pois mielestä ihan kokonaan ja poistetaan lapsiluvusta?=

Ensinnäkin, Ariadna, syvät pahoitteluni siitä mitä olet elämässäsi joutunut kokemaan. Toivottavasti pahimmat ajat ovat takanapäin ja elämä on jatkumaan päin.

vartsikka 75 15/9 wrote:
Kun joku tekee itsemurhan täysissä järjen voimissaan...

Onneksi vartsikassakin aina on porsaanreikiä ja ainakin itse niitä onneksi opin tulkitsemaan itselleni edulliseksi.
Muistan, että edellä mainittua kohtaa mietittiin lähisukulaisen itsemurhan jälkeen. Edelleen olen sitä mieltä, että eihän itsemurhassa onnistuva tai sitä yrittävä voi olla täysissä järjen voimissaan.

Ainakin itse olisi vaikea keksiä juuri pahempaa loukkausta lähisukua kohtaan kuin se, että ystävät jäisivät muutenkin-niin-erityisen-valitettavista-ja-selittämättömistä hautajaisista kokonaan pois vedoten uskontonsa sääntöihin,

Midoriko kirjoitti:lähetin hänelle viestin etten enää uskalla olla hänen seurassaan ja pyysin ettei hän yrittäisi ottaa yhteyttä.

Olet siis alkanut karttaa itsellesi vahingollisia ihmisiä. Tässä tilanteessasi hyvä juttu.

Myöhemmin, kun vahvistut, huomaat, ettei ketään tarvitse enää karttaa. Kun kehität itsemääräämisoikeuttasi
ja huomaat, että sinulla on oikeuksia yksilönä, tuollaiset patustelijat eivät enää pilaa päivääsi.

Tuohon syyllistävään "ystävääni" on tällä hetkellä välit poikki. Epäilen ettei hän ole itsekään tunnetasolla tasapainoinen ihminen ja siksi olen yrittänyt antaa hänelle anteeksi. Mutta viime kerralla hän meni puheissaan liian pitkälle ja myöhemmin lähetin hänelle viestin etten enää uskalla olla hänen seurassaan ja pyysin ettei hän yrittäisi ottaa yhteyttä.

Ne Jehovan todistaja tuttavani taas jotka eivät minua syyllistä ja ainakin pyrkivät ymmärtämään ovat minulle tärkeitä. Minulle olisi enemmän vahinkoa kuin hyötyä siitä että pilaisin välini heidän kanssaan.

Heitänpä mietittäväksi, voidaanko henkilöä tai yhteisöä, joka ajamalla ajaa ketä tahansa syvään masennukseen, suicidin partaalle, pitää ysävänä tai ystävällisenä tahi "rakkaudellisena"! Olen itse toista mieltä: veks ja äkkiä moisesta. Tätä voitaisiin rinnastaa suoraan tulipaloon asunnossa: ellet lähde heti pihalle, kuolet savukaasuihin. Aika lasketaan sekunneissa, minuutti on jo liikaa (tulipalossa) ja miksei "hengenpalossakin".

Sairastan vakavaa masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä johon kuuluu lähes hysteerisiä paniikkikohtauksia. Olen monia vuosia syönyt erilaisia masennuslääkkeitä ja rauhoittavia lääkkeitä.
Minulle on eräs jehovan todistaja ystäväni kaksi kertaa tehnyt niin että hän on ensin syyllistämällä ajanut minut itseinhoon ja itsetuhoisuuteen ja sitten syyllistänyt minut siitä itsetuhoisuudesta. Halveksivaan sävyyn. "Kylläpä sinä nyt olet dramaattinen." "Minä tiedän mistä itsetuhoiset ajatukset ovat lähtöisin. Ne eivät minuun tehoa."

Toinen jehovan todistaja ystäväni on myöhemmin tehnyt selväksi että hän ei tuollaista syyllistämistä hyväksy. Hänelle jos kertoo itsetuhoisista tunteista hän sanoo minulle vain että elämäni on Jumalan silmissä arvokas. Kiitos hänelle siitä.

Harva joka itsemurhan tekee tai sitä yrittää on täysissä sielun voimissaan. Itsetuhoisen ihmisen itseensä kohdistuvaa vihaa ei kannata vahvistaa. On niin helppoa masentua lisää siksi että tuntee syyllisyyttä omasta masennuksestaan. Ja jos alkaa vihata itseään siksi että haluaa kuolla se vain vahvistaa sitä noudankehää joka johtaa itsemurhayritykseen. Jos ei itse ole kokenut sitä tunnetta että on "pakko päästä pois!" sitä ei voi täysin ymmärtää. Sitä ei ikävä kyllä usein ymmärretä edes mielenterveyspalvelujen piirissä. Puhutaan vastuun pakenemisesta ja itsemurhalla uhkailemisesta. Ei se itsetuhoisuus niin yksinkertainen asia ole. Ennestään täysin henkisesti tervekin ihminen saattaa psykoottisessa tilassa tehdä itsemurhan esimerkiksi pahoinpitelyn ja kidutuksen seurauksena. Äärimmäisen traumaattisen järkytyksen kokenut saattaa shokissa hakata päätään seinään tai viillellä itseään. Sen perusteella mitä olen lukenut kokemuksia sodasta ja järjestelmällisestä väkivallasta tuollaiset reaktiot ovat pelottavan yleisiä. Sietämätön henkinen kärsimys ei ehkä ole ulospäin yhtä dramaattista mutta voi silti saada aikaan samanlaisen psyykkisen hajoamisreaktion. Vastuun pakenemistako? Vai huomion hakemista? Ei minun mielestäni. Ihmismieli on hauras ja menee rikki kun kokee sellaista mitä sillä ei ole keinoja kestää.

Minulle paras tapa taistella itsetuhoisuutta vastaan on hyväksyä se äärimmäisen tuskan oireena. Ongelman hyväksyminen ei tarkoita sille periksi antamista. Se tarkoittaa oman tilanteensa kohtaamista ilman turhaa häpeäntunnetta joka vain pahentaisi tuskaa. Jokainen päivä jolloin en vihaa itseäni ja elämääni on voitto sekä minulle, ihmisille jotka minusta välittävät että elämälle ja sen antajalle.

Witless kirjoitti:

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:

pakana kirjoitti:Toisaalta, itsemurha ei ole useinkaan mikään... "trallalallalaa... tänäämpä on kaunis päivä vetää itsensä jojoon" -tyyppinen ratkaisu. Itsemurhaan päätyvät ihmiset ovat jotenkin sellaisessa mentaalisessa tilanteessa, että tuntevat olevansa umpikujassa (jossa oikeasti eivät ole, aivojen kemiat vaan huijaavat...), vailla minkäänlaista poispääsyä.

Riippumatta henkilön uskonnollisesta taustasta, voin kokemukseni perusteella allekirjoittaa myös tämän oikeaksi.

Kahdesti itsemurhaa masennuksen takia yrittäneenä allekirjoitan tämän oikeaksi minäkin. Eihän itsemurha yleisen käsityksen mukaan oikein ole, mutta on esim. aivan turhaa moista harkitsevalle tulla moralisoimaan tyyliin "ajattele mitä teet muille". Ennemminkin olisi hyvä yrittää lähestyä asiaa jotenkin myönteisesti, luulen.

Olen samaa mieltä. Komppaan.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:

pakana kirjoitti:Toisaalta, itsemurha ei ole useinkaan mikään... "trallalallalaa... tänäämpä on kaunis päivä vetää itsensä jojoon" -tyyppinen ratkaisu. Itsemurhaan päätyvät ihmiset ovat jotenkin sellaisessa mentaalisessa tilanteessa, että tuntevat olevansa umpikujassa (jossa oikeasti eivät ole, aivojen kemiat vaan huijaavat...), vailla minkäänlaista poispääsyä.

Riippumatta henkilön uskonnollisesta taustasta, voin kokemukseni perusteella allekirjoittaa myös tämän oikeaksi.

Kahdesti itsemurhaa masennuksen takia yrittäneenä allekirjoitan tämän oikeaksi minäkin. Eihän itsemurha yleisen käsityksen mukaan oikein ole, mutta on esim. aivan turhaa moista harkitsevalle tulla moralisoimaan tyyliin "ajattele mitä teet muille". Ennemminkin olisi hyvä yrittää lähestyä asiaa jotenkin myönteisesti, luulen.

pakana kirjoitti:Toisaalta, itsemurha ei ole useinkaan mikään... "trallalallalaa... tänäämpä on kaunis päivä vetää itsensä jojoon" -tyyppinen ratkaisu. Itsemurhaan päätyvät ihmiset ovat jotenkin sellaisessa mentaalisessa tilanteessa, että tuntevat olevansa umpikujassa (jossa oikeasti eivät ole, aivojen kemiat vaan huijaavat...), vailla minkäänlaista poispääsyä.

Riippumatta henkilön uskonnollisesta taustasta, voin kokemukseni perusteella allekirjoittaa myös tämän oikeaksi.

pakana kirjoitti:Kyllä itsemurha on myös melkoista itsekkyyttä.

Tähän mielipiteeseen voin yhtyä oman kokemukseni mukaan.
Jäin odottamaan toista lastani kun mieheni lopetti elämänsä , syystä jota en koskaan saanut tietää.
Seurakuntaan mukaan minut huijattiin sillä perusteella, että saisin tietää tuon syyn sitten kun mieheni saisi ylösnousemuksen. Kyllähän se aikaa myöten selvisi, ettei hän todellisuudessa sen opin mukaan mitään ylösnousemusta saisi.

Sitten lapseni verensiirron yhteydessä minut tuomittiin siitä, etten antanut hänen kuolla, hänellä kun olisi ollut ylösnousemustoivon mahdollisuus.
Siinä tilanteessa lääkäri teki oman arvionsa minulta sitä kysymättä, meidät tuntien ja meidän onneksemme. Jälkeen päin hän vain ihmetteli sitä, kuinka hänen kollegansa Luukas voi sellaisia kieltoja kirjoittaa.

Oman kokemukseni perusteella voin vain todeta miten henkisesti julma tuo Jehovantodistajien oppi on, silloin kun todella tarvitset tukea, saatkin tuomion...

Polyester kirjoitti: Pidän oman elämän päättämistä surullisena, mutta katson, että ihmisellä vakaasti harkiten on siihen täysi oikeus. Olisi itsekästä vaatia ketään jatkamaan kitumista vain toisten mieliksi.

Kyllä itsemurha on myös melkoista itsekkyyttä. Monasti tänne jäävät suremaan kaikki lähiomaiset, vanhemmat, lapset, puolisot...

Toisaalta, itsemurha ei ole useinkaan mikään... "trallalallalaa... tänäämpä on kaunis päivä vetää itsensä jojoon" -tyyppinen ratkaisu. Itsemurhaan päätyvät ihmiset ovat jotenkin sellaisessa mentaalisessa tilanteessa, että tuntevat olevansa umpikujassa (jossa oikeasti eivät ole, aivojen kemiat vaan huijaavat...), vailla minkäänlaista poispääsyä.

Tähän voidaan tietysti ottaa poikkeuksena ne, jotka tekevät sen jonkin parantumattoman sairauden vuoksi, joka aiheuttaa kenties suunnattomia tuskia. He tekevät päätöksensä usein harkiten ja täydessä sielun voimassa. Monasti vielä lähiomaisten tukemana (armomurha)

vartsikka 75 15/9 kirjoitti:On pelkurimaista kieltäytyä kohtaamasta elämän ongelmia ja vastuita.

Itsemurhan tuomitseminen on pahimman lajin viisastelua. Ei kukaan voi toisen puolesta määritellä, milloin hänen kärsimyksensä ovat kestettävissä ja milloin eivät. Toisen pään sisälle ei voi mennä, kaikkia elämäntilanteeseen vaikuttavia seikkoja ei voi ulkopuolinen tietää ja lisäksi yksilöt kokevat asiat eri tavalla. Enkä tarkoita nyt hoidettavissa olevia masentuneita tai angstisia teinejä, vaan ihmisiä, joiden tilanne on oikeasti paha.

Pidän oman elämän päättämistä surullisena, mutta katson, että ihmisellä vakaasti harkiten on siihen täysi oikeus. Olisi itsekästä vaatia ketään jatkamaan kitumista vain toisten mieliksi.

Uskonnon rooli tässä asiassa on tietysti vanhaa perua: uskonto on kautta aikojen ollut vallankäytön väline, ja täydellisen nöyryytyksen varmistamiseksi myös viimeinen ulospääsy on haluttu sulkea.

Kaarmis kirjoitti:

Bergerac kirjoitti:Jehovan Todistajat ja itsemurha ?

Katsotaan mitä Seuran tosi tm Jehova ilmoittaa itsemurhasta itse U&YO:n kautta kuvainnollisille muurahaisilleen:

vartsikka 75 15/9 kirjoitti:---- Itsemurha on tahallinen teko. ---.

*repes*!

Tuollahan lahko vain koittaa saada itsensä vastuusta. 'Eihän nyt kukaan meidän takiamme...'

On aika rajua, ettei itsemurhan tehneen hautajaisiin haluta mennä. Asia lienee jo muutenkin tarpeeksi vaikea, ettei sitten edes muistoa haluttaisi kunnioittaa... Olen näiltä palstoilta lukenut, että jotkin toimintatavat, kuten äärimmäinen karttaminen, ovat ajaneet itsemurhan partaalle. Itsemurhan tehnyt ei nykylääketieteen käsityksin ole aivan vain oman tahdon asia, vaan siihen on saattanut liittyä esim. erittäin vakava masennus. 1A1ZY