Veljesseura.org

Niitä koulunkäyneitä puheena olevia mestareita on ollut vain himpun aikaa, psykologiaa tehty kai satakunta vuotta ja kallonkutistajia ollut Suomessa vasta jatkosodan jälkeen.

Ennen sitä pärjättiin niillä puhvetin puolelta otetuilla mestareilla.

Ne kyökkikaverit ovat omalla tavallaan parasta mitä ihmisellä on, että voi sanoa toiselle mikä vaivaa.

Vasta nythän persoonallisuuden hahmottaminen saanut tutkimuksellisen pohjan, kun vielä tähän asti sitä on sektoroitu dominoivuuteen, ulos- taikka sisäänpäinsuuntautumiseen, yleislahjakkuuteen jne niin nyt tulokset on saatu aivokuvantamenetelmä apuna, jolloin sektoreiksi on hyväksytty vain ne, jotka kuvissa hehkuvat eri kohdassa aivorakennetta kuin muut sektorit. Mutta kuka sanoo olleensa hoitonsa suhteen tuuliajolla ennen kun ei tuota tutkimustulosta ollut ? (lue yhdestä niistä viimeisimmistä tiede-lehdistä).

Niin, tällainen palstakin voi toimia apuna, on vain oltava varauksellinen avoimuutensa ja luottamuksensa kanssa.

Psykiatreja saattaa maallikon mielestä vaivata myös ahdasmielisyys, kossupulloa ei suositella niin millään.

Esim. se näkökohta, että on juuttunut johonkin juttuun ajatuksin ja vastaavasti tuntein, minkä saattaa sitten tajuta, myöntää siitä pääsevänsä helpostikin irti joillakuilla virikkeillä. Sitä mieltä tulisi kuitenkin pyrkiä hallitsemaan noin yleensä ja pohdiskelemaan juuttumien syitä kun on sen aika.

[quote="Jaakko Ahvenainen"]
Mikisi kirjoitat "[b]vaan[/b]"! Minulle tämä viestii jonkinasteista oman mielipiteensä vähättelyä,[/quote]

Niin, tarkoitin lähinnä sitä, että tällaiset maallikkodiagnoosit yleensä muodostuvat vain sen oman henkilökohtaisen kokemuksen kautta. :) Toinen naapurini saattais Jormaa pitää ihan täyspäisenä kaverina ja mua taas hulluna, mutta se onkin sitten taas [b]vaan[/b] tämän naapurin näkemys. :wink:

Kukaan ei varmaan kaks keittiöpsykologian opusta lukeneena perusta vielä mielenterveystoimistoa ja rupea tekeen työkseen diagnooseja, ne on usein henkilökohtaisia mielipiteitä ja enemmänkin nämä teokset on hyödyllisiä silloin kun halutaan tietää miksi joku toimii niin ku toimii ja miksi minä kenties suhtaudun tähän tällätavoin, kenties eritavoin kuin joku muu. Kun pystyy lukemaan, että "kas tällä/näillä ihmisillä on samankaltaisia kokemuksia kuin minulla ja he ovat reagoineet asiaan samoin kun minä reagoin..." se on tajuttoman huojentavaa!
Psykoterapiassa ei yleensä pyritä selittämään asioita tyyliin " tunnet noin koska sinulle tapahtui näin..." ammattiapukin on pääasiassa oikeiden kysymysten esittämistä, kuuntelemista ja hienovaraista ajatusten ohjaamista, siinä ei edes pyritä antamaan valmiita vastauksia.

Kun on jo tietää ennalta jotain vaikkapa masennuksesta, saattaa joku aamu herätessään herätä myös siihen tosiasiaan, että samperi... mähän en jaksa nousta sängystä siksi kun olen masentunut. Kuinka moni jäikään ennenvanhaan ilman minkäänlaista apua, kun ei osattu ymmärtää mistä minkäkinlainen käytös johtui.

Nykyään saattaa skitsofreenikkokin välttyä manauksilta ja roviolta kun tiedetään, että se on psyykkinen sairaus ja siihen on olemassa apu. Aika monessa tapauksessa myös sen vieressä olevan läheisen huomio siitä, että nyt ei asiat välttämättä ole ihan hyvin, saattaa pelastaa ihmisen itsemurhalta tai pitkäaikaiselta kierteeltä, joka vain pahenee ja pahenee. Siksi jonkinlaisen keittiöpsykologian tunteminenkin on ihan fiksua.

[quote="RaM"]Olennaista asiassa on se, että jos tuntee omassa päässään olevan liian suuria ongelmia, niin ei sorru minkäänlaiseen puoskarointiin (enempää omalta kuin vieraidenkaan taholta) vaan ymmärtää hakea oikeaa apua ammatti-ihmisiltä.[/quote]

Tämä pitää paikkaansa.
Suurin osa äideistä ja isistä varmasti tietää, diagnosoimattakin, kun lapsella on korvatulehdus. Diagnoosi kuitenkin tarvitaan, jotta siihen saadaan oikeanlaista hoitoa, mahdollisimman nopeasti, jälkitautien välttämiseksi. Ammattilaisen apuun hakeutumisessa ei kannata turhia kuppailla, mitä pikemmin, sen parempi. :)

Olennaista asiassa on se, että jos tuntee omassa päässään olevan liian suuria ongelmia, niin ei sorru minkäänlaiseen puoskarointiin (enempää omalta kuin vieraidenkaan taholta) vaan ymmärtää hakea oikeaa apua ammatti-ihmisiltä.

[quote="Vieras"]Tuossakin jos isukista on ensin ollut ihanteellinen kuva, ja maallikoterapeutti kiroaa, että etkö sinä per... tajua että se roisto... niin, kai siinä mennään väärältä puolelta aidan yli ?[/quote]
Jep, jep. Ja sitten iltalehden "miehimyksiä" kommenteeraamaan. Mars! :mrgreen:

[quote="pakana"]Se on vaan mun mielipiteeni ja sen mielipiteen perusteella mä varmasti voin aivan hyvin olla viettämättä aikaani Jorman kanssa.[/quote]
Mikisi kirjoitat "[b]vaan[/b]"! Minulle tämä viestii jonkinasteista oman mielipiteensä vähättelyä, mitä en tietenkää voi Sinusta uskoa (äh tätä saatanan saivartelijaa - minua). Kuitenkin aivan asiaa kirjoitat ja vaikuttaa hyvinkin kokemusperäiseltä, jopa asiaatuntevalta, näin ollen en asiaan enemmälti puutu.

Ps. Johan Pilatuskin loihe lausumaan juutalaisille arvostelijoilleen: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin (ja turpa kiinni) :)

Psyyken DG:ien määrittely on aika uutta lääketieteessäkin.

Vaikeutena potilaalla on tunnetilojen ylittäminen muistuu mieleen isänsä hyväksi käyttämä tyttö. joka kertoi vuosikausien terapioinnin päätteeksi, että isukki oli kyllä muuten ihan hyvä, mutta piti minua pehmolelunaan.

Tuossakin jos isukista on ensin ollut ihanteellinen kuva, ja maallikoterapeutti kiroaa, että etkö sinä per... tajua että se roisto... niin, kai siinä mennään väärältä puolelta aidan yli ?

[quote="RaM"]Avauksessa mainitun kaltaisia mielenkiintoisia ihmismielen luotaamista koskevien kirjojen lisäksi on täysin huuhaa teoksia jotka eivät ole paljoa vessapaperia arvokkaampia (jollaista jouduin aikoinaan 70 luvulla koulussa itsekin pänttäämään). Ylipäätään vakavamielisessä toisen ihmisen mielenterveydestä (lääkinnästä/hoidosta puhumattakaan) kommentoimisessa kannattaa olla varovainen - ainakin ilman mitään faktatietoa.[/quote]
Totta haastelet. Toisaalta yhtä totta on , siis oman kokemukseni mukaan, että pitkään omien resurssiensa äärirajoilla työskentely tahi ne ylittäenkin (mihin usein liittyy oman perheen / ystävyyssuhteiden laiminlyönti, koska aikaa ei jää), ihminen altistuu voimakkaalle stressille (sopivassa määrin stressi työssä on ihan ok.), mikä aiheuttaa mm. riittämättömyyden-, voimattomuuden- ja syyllisyydentunteita sekä laukaisee yksilöstä riippuen eriasteisen masennuksen tai fyysisen sairauden. Kun tätä stressipainetta ei helpoteta, vaan päin vastoin lisätään erilaisia suoritteita lisäämällä / edellyttämällä tahi vaatimalla, ihminen sairastuu yhä vakavammin ja saattaa ajautua peräti itsetuhon (suicidi) partaalle tai suoranaiseen suicidiin, ellei apua välittömästi löydy.

Tällaisesta epäinhimilliseen stressiin ja sitä kautta masennukseen sairastuneiden toipuminen saattaa viedä ja viekin vuosia, eikä sopiva lääke suinkaan ole "ora et labora". Kokemusta omaavana voin todeta tämän johtavan sairaalahoitoon ja pitkäaikaiseen terapiaan lääkkeillä tehostettuna. Kysymys ei siis ole yksin Jehovan todistajista, mutta olen valmis myöntämään jehovantodistajuuden, etenkin tunnollisten ihmisten kohdalla, altistavat tälle (masennukselle / syyllisyydentunnolle / suicidille) erityisen huomattavasti.

[quote="RaM"]On mielenkiintoista lukea psykiatriaa sivuavia kirjoja, mutta tavallisen maallikon ei kannata lähteä niiden avulla kovinkaan syvästi luotaamaan omaa psyykettään puhumattakaan siitä, että yrittäisi tehdä sitä jollekkin toiselle. Niiden lukeminen voi antaa joitain ahaa-elämyksiä oman elämänsä kohdalta, mutta siinäkin kannattaa varoa tekemästä liian voimakkaita johtopäätöksiä asioiden todellisuuksista.

Leikkimielinen puoskaripsykolointi (jollaista itsekin joskus teen) on täysin eri asia kuin vakavamielinen psykiatrin leikkiminen.
Ihmisen mieli on niin laaja ja monimutkainen kokonaisuus ettei sen ymmärtämiseksi riitä yksi eikä kaksi alan kirjaa. Jotta ihmisen mieltä voi oikeasti oppia edes jotenkin ymmärtämään ja tutkimaan/tulkitsemaan, vaaditaan siihen 12 vuoden korkeakoulutus (6 vuotta lääketieteen lisensiaatiksi ja toiset 6 vuotta psykiatriksi erikoistumiseksi).

Avauksessa mainitun kaltaisia mielenkiintoisia ihmismielen luotaamista koskevien kirjojen lisäksi on täysin huuhaa teoksia jotka eivät ole paljoa vessapaperia arvokkaampia (jollaista jouduin aikoinaan 70 luvulla koulussa itsekin pänttäämään). Ylipäätään vakavamielisessä toisen ihmisen mielenterveydestä (lääkinnästä/hoidosta puhumattakaan) kommentoimisessa kannattaa olla varovainen - ainakin ilman mitään faktatietoa.

Monellako meistäkään on terveen paperit?[/quote]

Tää nyt on jo hiukkasen jeesustelua.

Jokainen meistä syyllistyy "diagnoosien" tekemiseen päivittäin. Jos mun mielestäni naapurin Jorma on "hullu", niin ei se tietenkään välttämättä tarkoita sitä, että sillä olis "hullun paperit" diagnosoituna psykiatrilta. Se on vaan mun mielipiteeni ja sen mielipiteen perusteella mä varmasti voin aivan hyvin olla viettämättä aikaani Jorman kanssa. Sama pätee kokemuksiin narsisteista ja persoonallisuushäiriöisistä. Diagnoosi ei todellakaan välttämättä tarkoita sitä, että ihminen pitäisi hylätä, mutta diagnosoimattomuuskaan ei tarkoita sitä, että paskaa kohtelua pitäisi kestää vaan silkkaa ystävällisyyttään. Sitäpaitsi ihmisiä pelottaa usein ne asiat mistä ei tiedä mitään. Kun asioista, esim. narsismista ja muista persoonallisuushäiriöistä ottaa selvää, se ei ole keneltäkään pois, jokainen osaa kenties suhtautua paremmin silloin toiseen ihmiseen, syyllistämättä siitä itseään.

Jos joku leikkii itsekseen keittiöpsykiatria ja toteaa itsellään masennuksen, niin se tokko on huono asia, vaan yleensä kannustaa hakeutumaan niille alan ammattilaisille. Ongelmallisempaa on silloin kun minkäänlaista ymmärrystä ei ole minkäänlaisesta psykologiasta ja on vaan selittämätön paha olo jota ei osaa tunnistaa.
Psykoterapiakin voi kestää vuosikausia kun ei oikeasti tiedä miks on vaan niin sairaan paha olo ollut lapsesta asti. Se nopeutuu jos ihminen edes jotenkin osaa aavistaa mistä mikäkin voi johtua. Tiedon hankkiminen, vaikkakin sitä vessapaperia lukemalla, ei ole tyhmää. Harva meistä on niin tyhmä, ettei osaa suodattaa asioita ja jos onkin, niin olkoon se jokaisen oma asia.

Voin itse persoonallisuushäiriöisten kanssa eläneenä sanoa, että kun vihdoin viimein sain tietoa asioista, oli jotenkin paljon helpompaa hyväksyä se mitä oli tapahtunut. Mitä on tapahtunut lapsena ja miksi on jotakin asioita tapahtunut myös aikuisena. Sen tajuaminen auttaa myös jatkossa välttämään tietyn tyylisten ihmisten häikäilemätöntä hyväksikäyttöä. Riippumatta siitä onko ihmisellä diagnosoitu luonnehäiriö vai ei.

Kiitos tuosta varoituksesta.

Tuolla mainittu Rorschach -testi tarkoittaa että tahra ei esitä mitään, joten hlö kertoo mitä korviensa väli sisältää. Koirailla se merkitsee että hänelle esitetään naaraan sukuelimiä.

Ram ei defensiivisyyttään ottanut asiaa esille.

Toisaalta tuolla psykiatrian teorialla ei ole merkitystä, jos on masentunut, ei se yleensä lohduta että sen osaa latinaksi lausua.

Jos niitä masennuksen syitä taas saa ymmärrykseensä, jo se auttaa.

Mikä on yksi puoli, pitempivaikutteinen. Lyhytvaikutteinenkin on hyvä, jolloin liikunta todistetusti lisää elimistön endorfiinien tuotantoa. onnen kemiallisen perustan.

On mielenkiintoista lukea psykiatriaa sivuavia kirjoja, mutta tavallisen maallikon ei kannata lähteä niiden avulla kovinkaan syvästi luotaamaan omaa psyykettään puhumattakaan siitä, että yrittäisi tehdä sitä jollekkin toiselle. Niiden lukeminen voi antaa joitain ahaa-elämyksiä oman elämänsä kohdalta, mutta siinäkin kannattaa varoa tekemästä liian voimakkaita johtopäätöksiä asioiden todellisuuksista.
Jokainen ihminen on narsisti - siitähän ei kannata edes keskustella (jokainen etsii kuvasta aina ensimmäikseksi oman naamansa). Se on LUONNOLLINEN asia, kunhan se ei mene liiallisen sairaaloiseksi.

Leikkimielinen puoskaripsykolointi (jollaista itsekin joskus teen) on täysin eri asia kuin vakavamielinen psykiatrin leikkiminen.
Ihmisen mieli on niin laaja ja monimutkainen kokonaisuus ettei sen ymmärtämiseksi riitä yksi eikä kaksi alan kirjaa. Jotta ihmisen mieltä voi oikeasti oppia edes jotenkin ymmärtämään ja tutkimaan/tulkitsemaan, vaaditaan siihen 12 vuoden korkeakoulutus (6 vuotta lääketieteen lisensiaatiksi ja toiset 6 vuotta psykiatriksi erikoistumiseksi).

Avauksessa mainitun kaltaisia mielenkiintoisia ihmismielen luotaamista koskevien kirjojen lisäksi on täysin huuhaa teoksia jotka eivät ole paljoa vessapaperia arvokkaampia (jollaista jouduin aikoinaan 70 luvulla koulussa itsekin pänttäämään). Ylipäätään vakavamielisessä toisen ihmisen mielenterveydestä (lääkinnästä/hoidosta puhumattakaan) kommentoimisessa kannattaa olla varovainen - ainakin ilman mitään faktatietoa.

Monellako meistäkään on terveen paperit?

Tuntuisi että voisi liittyä siihen luonnevikaisuuteen tuore tutkimus USA:sta. koulukiusaajat erottautuivat testissä, jossa näytettiin väkivalta-aiheisia kuvia yms sillä, että aivokuvaus osoitti aktivoitumista mielihyväkekuksissa.

Liittyisikö ?

Äärimmäisin ilmiö minkä muistan on muinainen saksalaismies, joka oli mm. raiskatessaan lyönyt uhrin pään rikki ja imenyt suuhunsa sieltä.

Kuulusteluissa hän sanoi olevan oikein että hän saa kuolemanrangaistuksen Taustalla oli väkivaltainen isä joka oli mm. raiskannut äitä lapsen nähden.

Tuossako vinksahtaa piuhat taikka kemiat sekaisin. Kun sen sijaan normaalissa tapauksessa vanhemman lämmin ääni ja hymy liittyvät normaaliuteen ja vanhemman reaktioista lapsi omaksuu torjuvan, vastenmielisen suhtautumistavan väkivaltaan, kiusaamiseen ja ihmisen esineenä pitämiseen ?

En lähtökohtiakaan täysin ymmärrä.

Yksi kasvamisen ja oppimisen perusmitta, ehkä ainoa teoriassa, on ympäristöön sopeutuminen.

Mutta niinhän saksalaiset sopeutuivat 30 -luvun lopulla, että, että. Mikseivät olisi olleet toisen mittarin mukaan luonnevikaisia ?

Yksi psykologian tärkeitä kokeita on se, se jossa koehenkilöt olivat kai lääkäripomon apuna ja kokeessa oli koehenkilö, jolle heidän piti kahvasta vääntää kehoon yhä voimakkaampaa sähkövirtaa. Kun ja vaikka tuo koehenkilö rupesi valittelemaan ja ilmaisemaan tuskaa, niin pomon määräyksestä koehenkilöt jatkoivat kahvan vääntämistä, olikohan kuinkakin paljon yli 50 % koehenkilöistä.

Tuleeko loppupäätelmäksi, että on elämän suuria vaikeuksia arvioida kanssaihmistä ja olla tätä ovelampi ja vähemmän herkkätuntoinen mutta joustavampikäytöksinen sekä saada kanssaihminen irti lahkosta ?

Tuo aloituksen kirja on tuttu.

Vailla ala koulutusta on jaot olleet mullen helppoja: Neurootikko = syyllisyydentuntoinen ja itkuinen ja kylliksi rehellinen & kunnollinen ei pysty olemaankaan, epäilee itseään, hakee neuvoja & apua.
Luonnevikainen = periaatteeton, ei kiinny eikä välitä, toiset ihmiset ovat pelinappuloita, on sairaudentunnoton eikä autettavissa iän noustessa, on piirteistään ylpeä, käsittää että muut ei hänen metkujensa tasolle pystykään. Varsinainen mielisairas = se jolla on harhoja, kuten omat ajatukset saattaa käsittää tulevan jostain itsensä ulkopuolelta.

Luonnevika psykiatrisesti on eri asia kuin "normaali" vaikealuonteisuus, esim. vaikeus kiittää, tehdä tasan ohjeen mukaisesti, olla kelju tms mutta jolloin kuitenkin vastuuntuntoa ja ryhtiä on

Esimerkkinä luonnevikaisuudesta näin sen, kun lööppi ilmoitti 2 vangin paenneen vankilasta ja parin päivän päästä lööppi sanoi toisen vangin tappaneen karkuritoverinsa.

Luonnevika tulee kasvatuksesta, oikeastaan sen puutteesta, aivan nuori lapsi ei saa DG:a vauvasisaruksensa tappamisesta. On selvä että kun luonnevika syntyy niin tuolloin olot ovat sellaiset että sivuDG:ja helposti syntyy tai voimakkaita erikoispiirteitä muitakin.

Arvelen lahkosta tulevan häiriöitä itsenäisyyteen, itsenäiseen päätöksentekoon, suhteellisuudentajua ei ehkä tässä ole jos ei oikein ole tullut normaalisti tämäkin puoli elämästä itse elettyä. Näissä asioissa voi kokea poikkeavan voimakkaana tunteet, milloin mitkäkin tunteet tilanne esiin tuo. Väistämättähän asiat ja elämä menevät paremmin päivä päivältä kun lahkosta on eroon päässyt.

Juuri lukaisin ruåtsalaisen Silberskyn dekkaria, hän on juutalainen ja laittanut päähenkilöksi juutalaisen, joka pohtii juutalaisuuttakin ja niistä keskitysleirikokemuksista sanoo ensin kokijan selviytyneen ajallaan, kun eläkkeellä taas ei muutakaan ole niin pukkaa enemmän niitä muistoja taas mieleen. Voimakkaista kokemuksista siis oli mahdollista tehdä pesäero. En tiedä, arvioisiko alan konsultti jutun vieläkin paremmaksi jos olisi heti terapoitu.

[quote="Nellique"]Puhutaan myös [u]tunnelukoista[/u]
Kirja on "Avaa tunnelukkosi", kirjoittajina Jeffrey E. Young ja Janet Klosko.
Testaa, miten iso jokin ongelma on sinulle, miten se syntyi, miten se näkyy elämässä ja miten sitä voi alkaa avata. Suosittelen.[/quote]

Minulla on tuo kirja omassa kirjahyllyssäni ja olen sen lukenut. Minulla on lähes kaikki tunnelukot, listan pari viimeistä puuttuvat.
Tunnelukot purkautuvat muuttamalla toimintatapoja. Kun minä olen ollut traumatisoitunut, se on tehnyt minusta kapeakatseisen ja suvaitsemattoman tunnetasolla, mutta olen jättänyt tunteeni huomioitta ja toiminut ikään kuin niitä ei olisikaan, ikään kuin olisin avarakatseinen ja suvaitsevainen. Näin toimimalla minä olen saanut tilaisuuden tutustua muihin ihmisiin, jolloin on käynyt ilmi etteivät he ole pahemmin traumatisoituneita, niinpä heitä ei vaivaa kapeakatseisuus eikä suvaitsemattomuuskaan. Se vastaa siihen kysymykseen, miten minulla on kestänyt 40 vuotta tulla suvaitsevaiseksi ja sitten joku väittää päässeensä samaan tilaan hyvin nopeasti, ilman että olisi kovasti pinnistellytkään.
:arrow: ihmiset, jotka sanovat olevansa suvaitsevaisia, saattavat puhua totta.

Miten totuus selviää? Otan riskejä heidän kanssaan, kyllä minun nahkani kestää jos he paljastuvat kaappisuvaitsemattomiksi. Minulla on jäljellä enää vain puolet elämästä, kyllä minun mielenterveyteni kestää tarpeeksi pitkälle kun tähän asti on kestänyt ja jos vanhus onkin vähän höppänä päästään, niin kuka sitä paheksuu.

Luonnollisesti tällainen ihmisten keskellä oleminen tuntuu epämiellyttävältä, mutta se on välttämätöntä sille, että elämässä olisi jotain mielekkyyttä.

Nyt sitten minusta rupeaa tulemaan ihan oikeastikin avarakatseinen ja suvaitsevainen.

[quote="pakana"]
Sekamuotoinen persoonallisuushäiriö daignoosi ammattinimikkeenä tarkoittaa sitä, että ei voida luokitella varsinaisesti mihinkään persoonallisuushäiriöryhmään, mikään ei siis itsessään esiinny vahvasti, vaan löytyy monimuotoisia piirteitä. Et siis ole saanut narsisti - diagnoosia, etkä sen enempää rajatila -diagnoosia. Sinulla vain on todettu joitain viittaavia oireita.[/quote]

Kuka tahansa saa itselleen kasattua sekamuotoisen persoonallisuushäiriön ottamalla oireen sieltä, toisen täältä. Esimerkiksi minun nivaskassani on sellainen outo huomio, etten muutu yhtään tuttavallisemmaksi vaikka olin käynyt pitkään Lapinlahdessa. Se johtui siitä, etten luottanut Lapinlahden psykoammattilaisten ammattitaitoon. Tämä on kuitenkin skitsotypaalisen persoonallisuushäiriön oireluettelossa.

Lapinlahdessa, niin kuin muuallakin Suomessa, villitsee psykologian kultti nimeltä psykoanalyysi. Se on tunnettu siitä, että se on vailla tieteellistä perustetta, sen apu masennukseen on kuin yrittäisi taltuttaa hyökyaallon ampumalla sitä ja että se suhtautuu nurjasti seksuaali -ja sukupuolivähemmistöihin. Luettuani kirjan "Whipping Girl" ymmärrän täysin, miksi: Ei sovi heidän hypoteeseihinsä ja jos todellisuus ei tue omaksuttuja pakkomielteitä, todellisuuden on oltava väärässä.

[quote="pakana"]
Siinä aika kattava lista juuri niistä syistä joiden takia ihminen sairastuu henkisesti. Parvoviruksesta sairastuu parvovirukseen. Traumoista mielenterveysongelmiin. Mutta, siinä asiassa olen samaa mieltä, ettei nykypäivän mielenterveystyö ole lainkaan sillä mallilla kuin mitä sen kuuluisi olla. Liian moni jakaa sun kanssas tämän tarinan. Mä näen tätä päivittäin töissäni.
Kahvilaseuraterapia...? Enpä ole ennen kuullutkaan. Aika heppoisella on ollut sitten sinun hoitosi ja se pistää vihaksi... :evil: [/quote]

Joo, pakko ottaa lainaus muualta, mielenterveysyhdistys Helmin sivulta:
[quote]Kävinpä tässä taannoin minäkin "terapiassa". Se on tätä julkista psyk.hoitoa, kerran kuussa nähdään ja puhutaan säästä. Se ei ole pelkästään turhaa, se on turhauttavaa, ajan ja energianhukkaa. Siitä tulee säännönmukaisesti pahalle tuulelle kun tuntuu että siellä vain moralisoidaan tai jankutetaan itsestäänselvyyksiä. Mekin puhuimme kolme varttia pyykinpesusta. Ei suinkaan siitä, mistä löytyisi taas mielekkyyttä hoitaa arjen pikkurutiineja, vaan hoitaja tolkutti kerta toisensa jälkeen: "Pyykinpesu on välttämättömyys." ja : "Oletko muuten ajatellut että kaikki ihmiset joutuvat aikatauluttamaan elämäänsä?" No ei, enpä olisi tullut ajatelleeksi. Kyllä sille tuosta kannattaa jo palkkansa maksaa. Arvatkaa alkoiko hieman hatuttaa. Ihmetyttää, miksi kunnon psykoterapeuttista osaamista ei löydy. Mikä on julkisen psyk.hoidon tarkoitus? Miksi psyykkisiä ongelmia yritetään hoitaa jollain kahvikuppiseuralla? Miksei resursseja löydy? Mielestäni on koko ihmiskunnan yhteinen etu jos yksikin ihminen alkaa voida aidosti paremmin.[/quote]

ja

[quote]Hoitajan kanssa juttelin psykpolilla. Selvisi sitten sekin taasen?, että psykiatrinen kunnallinen hoito on "ilmaista", koska potilasasiakkaat ovat yleensä köyhiä ja vastustavat joskus muutenkin hoitoa. Ja kuitenkin heitä on hoidettava, etteivät esim. häiritse naapureita/ lähimmäisiään. Eli ollaan oltu niin kuin terveempien tiellä tässä yhteiskunnassa, onko sitten outoa, jos on vähän arka ja syrjäänvetäytyvä...[/quote]

:evil:
Minä en ole oikeasti sitä mieltä, että minua olisi traumat sairastuttaneet sen enempää kuin palestiinalaisiakaan. Kun israelilainen vetää palestiinalaisen talon nurin, ryöstää hänen maansa, nöyryyttää häntä tiesuluilla ja pitää köyhyydessä ja väkivallan pelossa, niin terapiako häntä auttaa? Ei, kun vääryyden korjaaminen.
Minä olen samaa mieltä Tuomas Enbusken ohjelman kanssa: "Masennus on tekosyy". Minulla oikeasti ei ole masennusta eikä mitään mielenterveysongelmaa, mutta minulla on ollut rankka ja paha elämä ja minulla on oikeus olla surullinen siitä. Sen lisäksi minä sairastelen raudanpuutosanemiaa, joka seuraa pienituloisuutta.

Mielenterveysongelmia aiheuttavat kofeiini (http://qmies.blogit.fi/ ) ja hiilihydraattien liiallinen syöminen tyydyttyneen rasvan kustannuksella. Terve sielu terveessä ruumiissa.

Lisäksi katkaisin itse suhteet omaan sukuuni, joka oli ollut kalvavan vihamielinen ja ilkeilevä koko sen ajan, mitä olin ollut Suomessa. Minä päätin, etten minä ole heille mitään velkaa. Vanhemmilla on velvollisuus lapsiaan kohtaan, mutta lapsi ei ole päättänyt syntyä tähän maailmaan, niin minulla ei ole velvollisuutta miellyttää omia vanhempiani eikä omaa sukuani. Kun minusta on tullut orpo, lakkasin olemasta huora.
Kova päätös. Ne vaativat minua maksamaan asumisesta ja ruoasta koko siltä ajalta minkä olin lapsuudenkodissani viettänyt. Luovuin oikeudestani isoäitini perintöön, sanoin eiköhän se kata kaikki kulut ja että nyt teidän on turha enää soittaa minun suuntaani.

Vuodesta 1981 lähtien minua on ravuutettu psykoammatinharjoittajilla, koska vanhempani tarvitsivat lapsensa aivopesemiseen useamman ihmisen kuin mitä he kaksi olivat. Koskaan kukaan ei minulle sanonut, "jätä sukusi", "sinun ongelmasi ovat sinun vanhempasi", niin kuin israelilainen psykologi ei sano palestiinalaiselle, että hänen ongelmansa on Israelin väkivaltion aiheuttama sorto tai jeppuja terapioiva psykologi ei sano, "ongelma on lahko".

Eivät he myöskään sanoneet, että demonien taustalla olisi esimerkiksi mutta ei poissulkevasti unihalvaus tai infraäänet. Ei, minulle uskoteltiin, että minä olen hullu, sairas, häriintynyt. Siksi [b]psykologia on vaarallinen lahko![/b] :evil:

[quote="pakana"]
Diagnoosia ei välttämättä tarvita masennukseenkaan, jokainen varmaan tunnistaa masennuksen[/quote]

Minä en olisi niinkään varma.