Veljesseura.org

sinner74 kirjoitti:----- Koko elämä on sekundääristi hyväksynnän hakemista toisilta, primääristi hyväksynnän hakemista itseltään.

Näin se pitäisi olla. Tubi oor not tubi...

Arskan avaus pitää täysin paikkansa. Koko elämä on sekundääristi hyväksynnän hakemista toisilta, primääristi hyväksynnän hakemista itseltään.

Katsohan, "Arskavain", evl. kirkon sisällä vaikuttaa ties mihin hurahtaneita, jolloin virkaa hoitava työntekijäkin, näkökulmia vaihdellen, on toisinaan "Jumalan lähettiläs" tai "Suoraan Saatanasta". Ei se ole ollut ihan helppoa tälläkään sektorilla, mutta minähän olen "luopio", riippuen miltä kantilta katsellaan. Sen myönnän auliisti, ettäs syntisten kanssa on ollut varsin helppoa toimeen tulla, mutta uskovaisten kanssa on vähän niin ja näin.

Esimerkkejä traumoista ja ahdistuneisuudesta voivat olla jehovantodistajalla kielteisyys ja pelko "luopioita" kohtaan ja taas "luopiolla" sosiaaliset paineet ja uuden ajattelutavan löytäminen. Tosin, joka pystyy pitämään itseään luopiona, on jo voiton puolella ahdistukseensa, koska kykenee hahmottamaan katsomuksiaan jehovantodistajuuden ulkopuolella - eri asia on niiden suhteen, joilla merkityksien hakeminen on vasta alussa.

Lahkojen ulkopuolella ei tarvitse käydä sellaista erikoista kamppailua, heillä tarumat ovatkin erityyppisiä.

Olet oikeassa.

Kaikilla on traumoja kylläkin eriasteisia.

Toistan vielä: Trauma tässä merkityksessä, mitä nyt on käsitelty, saattaa syntyä varhaislapsuudessa koetusta pahoinpitelystä, hylätyksi tulemisesta, voimakkaasta pelosta, hyväksikäytöstä, tms. jota henkilö ei enää välttämättä tietoisesti muista, mutta joka alitajuisesti vaikuttaa hänessä persoonallisuuden häiriöinä tai poikkeavana käyttäytymisenä aikuisiälläkin.

Tällä en halua väittää, etteikö traumoja syntyisi aikuisillekin. Aikuinen kuitenkin yleensä tunnistaa traumansa lähteen, jolloin traumaa on helpompi käsitellä.

Uskon, että syy siihen, miski usko parantaa on se, että uskovaisten kokouksissa saa aidosti romahtaa tulematta leimatuksi.
Jehovan todistajillahan tämä ei päde, vaan asia on aivan päinvastoin. Siksi Jehovan todistajien usko ei olekaan tervehdyttävää vaan aivan päinvastoin. Tervehdyttävä romahdus johtaa erottamiseen.

Yksi tärkeä traumojen lähde, taikka jos traumalla on joku sanakirjamerkitys niin sanotaan häiriön lähde, olisi ristiriitatilanne. Tarkoitan että pahoinvoivaksi tulee esim. kun näkee maailman lapsityövoimaa kuvissa, 5 vuotiaan aamuviideltä kiviveistämöllä, joka hymyilee onnellisen näköistä hymyä. Mutta elintasonuori voi olla "vaikea" ristiriitojen takia, ei tiedä mikä malli on oikein ja mitä oikeastaan tulisi noudattaa.

Eihän elämä koskaan ole auvoista satua ollut, ihmisen piolokia on viritetty kuivaamaan suota kilpaa omien jälkeläisten tuottamisen kanssa, tappelemaan naapurin jos muidenkin kanssa naaraista jos muustakin.

Näihin voi kuitenkin hyvin sopeutuakin ja kohtalonsa hyväksyäkin, ja tietynlaisen ristiriidattomuuden tilanne saattaisi olla edellytys.

Lahkossa tietynlainen onnellisuus on mahdollisempi, jos ei kykene tajuamaan ristiriitoja lahkon oppien ja todellisuuden välillä, mutta traumaattista on elämä jos tajuaa esim. että paljasta paskaa pitää totuutena mennä valehtelemaan.

Hyviä pointteja Ram!

Vaikka koulutus onkin hyvä asia, niin minusta se on yliarvostettua. kaikkein paras tieto taito yleensä tuleekin sellaisilta, joiden intohimo on työssään tai ammatissaan alalla kuin alalla. Tosin koulutus takaa ainakin korkeamman tason vaateen,

Minulle tuli oivallus traumojen synnystä, joka on yksinkertainen; traumat syntyvät oman ja toisten hyväksymyksen puutteesta.

No selitän hiukka kuiteski. Jos en ole se ihminen joksi itseäni luulen, minulla on trauma. Silloin ei hyväksy tai myönnä tapahtuneita asioita itselleen ja on jotenkin "hävittänyt" ne mielestään. Kun ne pulpahtelevat sitten alitajunnasta, on luonnollinen seuraus ahdistus, siksi olisikin tärkeää kyetä käsittelemään itseään objektiivisesti ja hyäksyä itsensä sellaisena kuin on.

Traumat ja ahdistukset liittyvät aivan oikein myös toisten odotuksiin ja hyväksytyksi tulemisen tunteeseen toisten silmissä, jos näin ei koeta, on seurauksena enemmän tai vähemmän ahdistusta ja tarve selitellä.

Itse olen omien ahdistusten ja traumojen voittamiseen löytänyt omat keinot, jotka lyhykäisyydessään on oman asenteen säätäminen kohdalleen suhteessa tapahtumiin ja asioihin. Tosin monet tarvitsevat apua juuri tuohon asenteen säätämiseen. Emme voi vaikuttaa paljonkaan ulkopuolisiin, mutta itseemme voimme, on lähtökohtana.

Kun puhutaan traumojen, masennuksen tai vastaavan mielenterveydellisen reaktion alkulähteistä, niin luulen että ollaan aika vaikeassa aiheessa taas. Itse en tiedä asiasta mitään, mutta oletus tietysti on (joukoistamme löytyisi kyllä ihan psykiatrikin kertomaan aiheesta tarkemmin ja luotettavammin).

Oma arvioni.
Ihminen on elänyt tuhansia vuosia paljon rauhallisempaa ja henkisesti helpompaa elämää. Nykyinen yhteiskuntarakenne sekä siihen sisältyvä paine jatkuvasta suorittamisesta ja kilpailemisesta toisten kanssa on ihmisen mielelle niin uutta ja vaativaa, ettei se ole näiden muutaman vuosikymmenen aikana ehtinyt sopeutua siihen. Siksi stressaantunut mieli ottaa välillä takapakkia ja vaatii rauhaa itselleen.
Romahduksista en tiedä muuta kuin jos luonnon tai mielen sietokyky ylittyy, niin silloin seuraa vääjäämättä tilanteen oikaisu jolle looginen teollisuusihminen ei voi mitään.
Tämä on kyllä puhdasta puoskaripsykologiaa.

Minusta nykyihminen pelkää romahdusta. Johtuisiko se siitä, koska on tabu puhua tämän sivilisaation romahduksesta ja Jehovan todistajien romahduksesta. Psykologiakin pyrkii torjumaan romahdusta. On mieletöntä, että erottaminen on kaiken loppu sen sijaan että se olisi uuden alku. Vartiotorniseuran filosofiassa Pietari ja Juudas ovat samalla viivalla.
Kun rakenteita ja ihmisiä joudutaan pitämään väkisin toimintakuntoisina, niin ne muuttuvat jäykiksi ja toimimattomiksi sen sijaan että ne saisivat romahtaa ja aloittaa kaiken uudestaan alkutekijöistä.

Arskavain kirjoitti:Ehkä joidenkin mielstä tämä avaus sivuaa Vartiotorniseura ja mielenterveyskeskustelua. Vaikka mielenterveyskeskustelu on hyvä asia, niin kaikki ihmiset tarvitsevat ymmärtää traumojensa syyt, joita uskon kaikilla olevan ja jotka eivät rajoitu yhteen aiheeseen.

Näin varmaan asia on, mutta traumaattinen tilanne on saattanut sattua henkilölle niin varhaisessa elämänvaiheessa, ettei hänellä ole siitä mitään muistikuvaa. Kuitenkin tämä saattaa näkyä hänen persoonallisuudestaan tai käyttäytymisestään. Täytyy olla äärettömän hyvä ja ehdottoman luotettava ihmissuhde, että asia voidaan ottaa esille. Usein auttaa jo se, mikäli tällainen ihmissuhde löytyy ja kuulijalla on kuuntelevat korvat, mutta "teipattu" suu. Pelkkä luottamuksellinen kuuntelu saattaa auttaa arvaamattoman paljon. Vallan verraton neuvo on: "Minkä kuulet, pidä tietonasi" ja toinen tämän veroinen: "Huhuihin ei ole luottaminen, älä niitä levitä."

Ehkä joidenkin mielstä tämä avaus sivuaa Vartiotorniseura ja mielenterveyskeskustelua. Vaikka mielenterveyskeskustelu on hyvä asia, niin kaikki ihmiset tarvitsevat ymmärtää traumojensa syyt, joita uskon kaikilla olevan ja jotka eivät rajoitu yhteen aiheeseen.

Ihan lonkalta tulee tulee vielä mieleen häiriötekijänä se kuva maailmasta mustana, joka on valhe, ja kuva lahkosta valkoisena, joka on valhe ja kun yksi ihmisen perustoiminto on omaan ympäristöönsä sopeutuminen, niin keinotkin valheita (lahkotyön vaatimus + iskulauseellinen itsekehu + eräänlainen eroaminen maailmasta, vaikka on osa sitä)