Kirjoittaja Kletos » 24.06.2009 13:44
Kirjoittelin taas muistiinpanoja tutkielmaa varten. Tässä muutamia lainauksia Erich Frommin kirjasta Tuhoava ihminen. Jos aihe herättää ajatuksia, niin laittakaapa kommentteja. Olen tummentanut valitsemistani pätkistä muutavan tekstikohdan, nostaakseni niitä erityisesti esille.
"Ryhmänarsismista: Ryhmänarsismissa ihailun kohteena ei ole yksilö vaan se ryhmä, johon yksilö kuuluu. Hän voi olla täysin tietoinen tästä narsismista ja ilmaista sen estoitta. Väite, että ”minun maani” (tai kansani tai uskontoni) on ihmeellisin, sivistynein, voimakkain, rauhaarakastavin jne. mitä on, ei tunnu vähääkään mielettömältä; se kuulostaa päinvastoin täysin asialliselta isänmaallisuuden, uskollisuuden ja lojaalisuuden ilmaisulta. Se tuntuu myös realistiselta ja järjelliseltä arvomaailmalta, koska samaa mieltä ovat useat muutkin. Tällainen yksimielisyys onnistuu muuttamaan fantasian todeksi, sillä monien ihmisten mielestä todellisuudesta määrää yleinen mielipide eikä järki tai kriittinen tarkastelu. (245 - 246)
Ryhmänarsismilla on omat tehtävänsä. Se ensinnäkin lisää ryhmän sisäistä lujuutta ja solidaarisuutta, ja sen ansiosta on mielipiteitä helpompi manipuloida vetoamalla narsistisiin ennakkoluuloihin. Toiseksi se on erittäin merkityksellinen suodessaan tyydytystä ryhmän jäsenille ja etenkin niille heistä, joilla ei juuri ole muuta syitä ylpeyteen ja itsetuntoon. Ryhmän surkein, köyhin ja vähiten kunnioitettukin jäsen saa jonkinlaista korvausta voidessaan ajatella: ”Minä kuulun maailman suurenmoisimpaan ryhmään. Minä, joka todellisuudessa olen pelkkä maan matonen, muutun jäsenyyteni ansiosta jättiläiseksi.” Näin siis ryhmänarsismin voima on verrannollinen elämästä saadun todellisen tyydytyksen puutteeseen.
Ne yhteiskuntaluokat, jotka nauttivat elämästä enemmän, ovat vähemmän fanaattisia (fanaattisuus on luonteenomaista ryhmänarsismille) kuin ne, jotka esimerkiksi alempien keskiluokkien tapaan joutuvat kärsimään sekä aineellista että kulttuurista puutetta ja elämään jatkuvaa ikävyyksiä täynnä olevaa elämää.
Ne joiden narsistiset tunteet kohdistuvat heidän ryhmäänsä heidän itsensä asemesta, ovat yhtä herkkiä kuin yksilönarsistitkin ja reagoivat raivostuen kaikkiin ryhmänsä loukkaamisiin, niin todellisiin kuin kuviteltuihinkin. Usein he reagoivat voimakkaamminkin ja ennen kaikkea tietoisemmin. Yksilö, ellei hän ole jo varsin sairas, saattaa ainakin hiukan epäillä narsistisen minäkuvansa pätevyyttä. Ryhmän jäseniä eivät sen sijaan tällaiset epäilykset vaivaa, sillä he ovat kaikki samaa mieltä kuin enemmistö.
Ryhmien välisissä ristiriidoissa juuri ryhmänarsismiin kohdistuva uhka synnyttää vahvaa vihamielisyyttä. Oman ryhmän ihannointi nostetaan korkeimpaan pisteeseensä samalla kun toista halvennetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Omasta ryhmästä tulee ihmisarvon, säädyllisyyden, moraalin ja oikeuden puolustaja. Toinen saa omakseen paholaismaisia piirteitä; se on petollinen, julma ja pohjimmiltaan epäinhimillinen. (246 – 247)"
Kirjoittelin taas muistiinpanoja tutkielmaa varten. Tässä muutamia lainauksia Erich Frommin kirjasta Tuhoava ihminen. Jos aihe herättää ajatuksia, niin laittakaapa kommentteja. Olen tummentanut valitsemistani pätkistä muutavan tekstikohdan, nostaakseni niitä erityisesti esille.
"Ryhmänarsismista: Ryhmänarsismissa ihailun kohteena ei ole yksilö vaan se ryhmä, johon yksilö kuuluu. Hän voi olla täysin tietoinen tästä narsismista ja ilmaista sen estoitta. Väite, että ”minun maani” (tai kansani tai [b]uskontoni[/b]) on ihmeellisin, sivistynein, voimakkain, rauhaarakastavin jne. mitä on, ei tunnu vähääkään mielettömältä; se kuulostaa päinvastoin täysin asialliselta isänmaallisuuden, uskollisuuden ja lojaalisuuden ilmaisulta. Se tuntuu myös realistiselta ja järjelliseltä arvomaailmalta, [b]koska samaa mieltä ovat useat muutkin[/b]. Tällainen yksimielisyys onnistuu muuttamaan fantasian todeksi, sillä monien ihmisten mielestä [b]todellisuudesta määrää yleinen mielipide eikä järki tai kriittinen tarkastelu[/b]. (245 - 246)
Ryhmänarsismilla on omat tehtävänsä. Se ensinnäkin lisää ryhmän sisäistä lujuutta ja solidaarisuutta, ja sen ansiosta [b]on mielipiteitä helpompi manipuloida[/b] vetoamalla narsistisiin ennakkoluuloihin. Toiseksi se on erittäin merkityksellinen suodessaan tyydytystä ryhmän jäsenille ja etenkin niille heistä, joilla ei juuri ole muuta syitä ylpeyteen ja itsetuntoon. Ryhmän surkein, köyhin ja vähiten kunnioitettukin jäsen saa jonkinlaista korvausta voidessaan ajatella: ”Minä kuulun maailman suurenmoisimpaan ryhmään. Minä, joka todellisuudessa olen pelkkä maan matonen, muutun jäsenyyteni ansiosta jättiläiseksi.” Näin siis ryhmänarsismin voima on verrannollinen elämästä saadun todellisen tyydytyksen puutteeseen.
Ne yhteiskuntaluokat, jotka nauttivat elämästä enemmän, ovat vähemmän fanaattisia (fanaattisuus on luonteenomaista ryhmänarsismille) kuin ne, jotka esimerkiksi alempien keskiluokkien tapaan joutuvat kärsimään sekä aineellista että kulttuurista puutetta ja elämään jatkuvaa ikävyyksiä täynnä olevaa elämää.
Ne joiden narsistiset tunteet kohdistuvat heidän ryhmäänsä heidän itsensä asemesta, ovat yhtä herkkiä kuin yksilönarsistitkin ja reagoivat raivostuen kaikkiin ryhmänsä loukkaamisiin, niin todellisiin kuin kuviteltuihinkin. Usein he reagoivat voimakkaamminkin ja ennen kaikkea tietoisemmin. Yksilö, ellei hän ole jo varsin sairas, saattaa ainakin hiukan epäillä narsistisen minäkuvansa pätevyyttä. Ryhmän jäseniä eivät sen sijaan tällaiset epäilykset vaivaa, sillä he ovat kaikki samaa mieltä kuin enemmistö.
Ryhmien välisissä ristiriidoissa [b]juuri ryhmänarsismiin kohdistuva uhka synnyttää vahvaa vihamielisyyttä[/b]. Oman ryhmän ihannointi nostetaan korkeimpaan pisteeseensä [b]samalla kun toista halvennetaan[/b] niin pitkälle kuin mahdollista. Omasta ryhmästä tulee ihmisarvon, säädyllisyyden, moraalin ja oikeuden puolustaja. Toinen saa omakseen paholaismaisia piirteitä; se on petollinen, julma ja pohjimmiltaan epäinhimillinen. (246 – 247)"