Veljesseura.org

Vieras kirjoitti:Pakko kommentoida vielä noita komiteaistuntoja, nuorelle tytölle oli tosi kova paikka kertoa omista yhden yön jutuista vanhoille vanhemmille. En kertonut omille vanhemmilleni mitään (olin täysi-ikäinen), mutta vanhimmat olivat kertoneet isälleni. Se tekee vieläkin niin kipeää.... Ja yksi vanhin päätti ihastua minuun. Luuli lohduttavansa.

"Pakko kommentoida", niin minunkin. Tuon edesmenneen seurakuntasi kaikki vanhimmat eivät ole käyttäytyneet kypsän aikuisen ihmisen tavalla, eivätkä liioin asemansa edellyttämällä tavalla. Nuoresta aikuisesta ihmisestä kyseessä ollen osoittaa suurta kypsymättömyyttä rikkoa se vaitiolo ja salassapitovelvollisuus, mikä eettisesti myös oikeuskomiteaa koskee. Erittäin suurta kypsymättömyyttä, osoittaa vanhimman hyväksikäyttöyritys. Sanon tämän, vaikka tiedän hyvin sen tosiseikan, ettei Jehovan todistajia sido mikään salassapito- tai vaitiolovelvollisuus sinänsä.

Tuon vanhimmiston käyttäytyminen on omiaan murskaamaan ihmisen vähäisimmänkin luottamuksen kertoa asioistaan vaikkapa ammattiauttajille. Toivon tämän esillenostamasi hyvin vakavasti otettavan asian auttavan Sinua sen prosessoinnissa. En voi mitään sille, että koen suunnatonta vihastumista tällaista vanhinta ja vanhimmistoa kohtaan. On aivan pakko sanoa, kuten Kekkonen aikoinaan, osoittaen sanani vanhimmistoille, jotka esittämälläsi tavalla käyttäytyvät: "Saatanan tunarit".

Toivon Sinulle kaikkea hyvää elämässäsi ja kiitän rohkeudestasi otta näin tärkeä ja vaikea asia esille.

Pakko oli kommentoida tähän jonkin aikaa jatkuneen sivusta tarkkailun seurauksena. Olen lapsuudesta asti ollut mukana, aikoja sitten eronnut. Minulla on hyvin rakastavat vanhemmat, mutta lapsena koin että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen. Olen hakenut hyväksyntää tavalla tai toisella koko elämäni. Vasta ihan viime aikoina olen voinut puhua asiasta vanhempieni kanssa. Joka tapauksessa tämä hyväksynnän tarve on johtanut lukemattomiin yhden yön suhteisiin, tarpeeseen olla huomion kohteena ja lopulta pitkään suhteeseen "hyväksyttävän" maailmallisen kanssa (vaikka olinkin jo eronnut). Totesin, että tässä on ihminen joka käy sekä itselle että vanhemmille. Mihin se johti, päihteiden liikakäyttöön, masennukseen, pettämiseen ja lopulta eroon. Nyt sitten on taas renttukierros menossa, pyörin nytkin piireissä, joissa on rikollisia ja jopa liivijengiläisiä. Toisaalta olen korkeasti koulutettu, hyvin menestyvä, minulla on paljon ystäviä ja en näytä ollenkaan pahalta. Mutta on jatkuva pakko vain päästä elämän pimeälle puolelle. Jotenkin tässäkään vaiheessa en ole löytänyt tasapainoa elämääni, vaikka olen aika paljon asioita käsitellyt. Olen vasta viimeisen vuoden aikana alkanut olemaan pelkäämättä kuolemaa ja nauttimaan elämästä tässä ja nyt. Ilman, että on paska fiilis koko ajan. Vanhemmat on sanoneet pysyvänsä rinnalla sama mitä tulee. Samoin sisko ja veli. Silti vasta viimeisen vuoden aikana olen uskaltautunut sanomaan ja kysymään, että mitäs jos en palaakaan? Ei ne onneksi hylkää. Mutta toivoohan ne paluuta, etten sitten kuole Harmagedonissa. Täytyy nyt sanoa niille, etten enää pelkää.
Pakko kommentoida vielä noita komiteaistuntoja, nuorelle tytölle oli tosi kova paikka kertoa omista yhden yön jutuista vanhoille vanhemmille. En kertonut omille vanhemmilleni mitään (olin täysi-ikäinen), mutta vanhimmat olivat kertoneet isälleni. Se tekee vieläkin niin kipeää.... Ja yksi vanhin päätti ihastua minuun. Luuli lohduttavansa.

Massetar kirjoitti:Nyt rakkaat sisaret hieman galluppia.
Mikä on ollut mielestäsi vaikein asia kohdata naisena täällä ulkomaailmassa? Oletko ollut luontaisesti itsenäinen ja vahva vai jouduitko opettelemaan sen, ettei nainen enää vaikene ilman seurakuntaa? Oletko oppinut pärjäämään, vai työntäisitkö mielellään vieläkin päätökset ja raha-asiat miehellesi? Mikä on naisen rooli, sinun roolisi, nykyisessä elämässäsi?

Ei vaikein, mutta oudoin. Todistaja aikana ei kukaan mies( yllätys) tullut juttelemaan tutustumismielessä. Nykyisen miehen kaverit oli heti että moi kukas olet ja osa osoitti myös kiinnostustaan muutenkin. Tämä oli yllätys, koska ei todistaja porukoissa kukaan tullut juttelemaan että harmi, kun olet varattu muuten voitais alkaa olemaan yhdessä. Sinänsä harmi, koska olisin tarvinnut tälläistä huomiota nuorempana. Eikä heti odotettu että on kiinnostunut, jos mies puhuu naiselle. Myös oli hankala ns. ymmärtää että mies oikeasti voi olla kaveri ja vain kaveri. Että se on normaalia. Olihan jt aikana myös mieskavereita, mutta ne oli tavallaan yhteisiä. Myös että mies ja nainen voi oikeasti viettää aikaa kahdestaan ilman essua ja "pelkoa". Tosin johan jo järki sanoo että ei sitä heti naida, jos kaksin jäädään, huoh!

Entisen miehen kanssa (todistaja) oltiin aika tasavertaisia aina. Ei se minua pomottanut joten ei tuota ongelmaa ollut. Enkä kyllä sinällään kokenut alistamista seurakunnassa. Mitä nyt mieheltä kysyttiin aina saako tulla paimentamaan Niin kuin mies tietäisi olenko esim. töissä silloin. No isäni aina sanoi että ole miehelle alamainen. Vaikka itse oli tossun alla, heh!

Toki pakko oli oppia pärjäämään, kun ihan järki syistä mies hoiti raha-asiat. Itse kärsin kammoista ja olin arka joten helpotti minun elämää. Uuden kanssa opin kyllä nopeaan hoitamaan raha-asiat hyvin. Tosin mies maksaa vieläkin kaupassa, koska inhoan asioimista kassalla =( Ehkä mies päättää vieläkin mitä tehdään tavallaan. Ei nyt käske tai tee minua vastoin mitään tai käske minua tekemään mitä en halua tai muutenkaan kahlitse.

Kannatan sinällään mies on perheenpää aatetta vieläkin, mutta miehen pitää kyetä tuohon hyvin. Mitään alistajaa en katso. Yhdessä asiat puidaan ja mies päättää niistä mitä itse tajuaa ja osaa ja mie niistä mitkä minulta hoituu. Uskon että tämä on yksi asia miksi meillä suhde voi hyvin.

Naisten miitti kuulosti mukavalta kokemukselta. Haluan seuraavaan ehdottomasti mukaan!
Järjestäkää viikonloppuna, niin pääsee vähän kauempaakin ihmisia mukaan.

Naisen elämä . -Usein tytöt pärjää koulussa paremmin kuin pojat. Koulu on jotenkin tyttö lähtöisempi se vaan on helpompaa tytöille. -Ei ole tilastoja! Muistelen vaan et jossain tv dokkarissakin ois puhuttu vähän samaan tyyliin.
-Mulle koulun käynti oli vaikeeta oli ja oon niin adhd ,mut eihän mua oo diaknosisoitu ,mut sen vaan huomaa.
-Joo mä oon vähän koulutettu ,mut se ei silti tarkota sitä ettenkö mä olis älykäs.
-Ja se on ylipäätänsä perseestä jos lähdetään kilpailee siit et onks narttu vai uros parempi ,kummallakin osapuolella on omat vahvuutensa se on vaan fysiologinen fakta. Ja jos pari suhde menee kilpailuks niin sanokaa heti ittenne irti siitä ,sillä siitä ei mitään hyvää seuraa!

Kirsieveliina kirjoitti:Eiköhän naiset ole missä vain aika tehokkaita arvioimaan itseään ja toisiaan. Näin voisi päätellä, että naisilla on myös oma, erillinen hierarkiansa seurakunnassa.

Jehovantodistajien sisäisen oikeudenkäytön normit kuitenkin mahdollistavat erittäin vakavia ihmisoikeusrikkomuksia esim. vaimoa kohtaan.

Näitä asioita käsittelimme edellisessä naisten tapaamisessa. Saimme kuulla koskettavan kokemuksen henkisen väkivallan kohteeksi joutumisesta täällä Suomessa ja kuulimme myös oikeuskäsittelystä Ruotsissa.

Naisten sisäisestä hierarkiasta keskustelimme jonkin verran. Jos asia on jäänyt mietityttämään, voimme yhdistää tämän seuraavan tapaamisen teemaan.

Kirsieveliina kirjoitti:Onnellisen perheen ideaalissa nainen ilmeisesti ylenee miehen rinnalla.

Tämä tulee olemaan toinen kahdesta teemasta seuraavassa tapaamisessa. Saamme kuulla muistoja vanhimman vaimona olemisesta. Tästä herää varmasti hyvä keskustelu. Voimme pohtia niitä tuntoja, mitä on olla etenevän veljen vaimo ja myös sitä, miltä tuollaisen etenemisen katsominen tuntuu sivusta katsoen. Millaisia ajatuksia vaimon rooli herättää? Mitä odotuksia vaimoon kohdistuu? Tähän voisi hyvin yhdistää naisten keskinäisen hierarkian seurakunnassa. Tärkeää on aina pohtia myös sitä, miten tämä kaikki meihin heijastuu nykyään.

Toisena teemana käsittelemme hylkäämiskokemuksia. Mitä kaikkea hylkääminen aiheuttaa ja miten syvälle nuo traumat ylettyvät. Pohdimme myös keinoja selviytyä mahdollisen läheisriippuvuuden kanssa. Tärkeintä tämän teeman käsittelyssä on luottamus ja toisillemme tarjottu vertaistuki.


Seuraava tapaaminen tullaan järjestämään tammikuussa. Nyt voit vielä vaikuttaa päivämäärään. Ehdotuksia?
Perinteisesti äijämiitti on samaanaikaan. Voit tuoda miehesi äijäparkkiin kokoontumisen ajaksi.

Pari asiaa muistan tojistajavuosiltani:

- Huomasin useasti että veljien oli vaikea hyväksyä sisaria jotka ovat paremmin koulutettuja / ansaitsevat enemmän kuin he itse.

- Veljiet suhtautuivat 'miesten töitä' tekevään naiseen ristiriitaisesti.
Muistan joskus pikasalityömailla juottaneeni kolvilla liittimiä mikrofoni & kaiutinjohtoihin ja muutenkin osallistuin äänilaitteiden asennukseen. Mitään 'rakentavaa palautetta' en onneksi saanut. Jotenkin mulle jäi semmonen olo että joidenkin veljien mielestä oli hienoa että nainen tekee jotain noinkin 'erikoista' ja osan mielestä se oli huvittavaa.

Eli: miten voi olla sellaisen naisen pää joka osaa tehdä jotain 'miesten töitä' paremmin kuin mies itse?

Viisas aviomies tajuaa, että oma rakas kulta saa olla se mikä on.

Massetar kirjoitti:

Vieras kirjoitti:Mutta, voisihan kysymyksen muotoilla sitenkin, että koetteko miehen ja naisen välisen ystävyyden helppona vai vaikeana asiana? Uskotteko järjestön opetusten vaikuttaneen tähän asiaan?

Nyt taas mies pilaa hyvän keskustelun, mutta silti on pakko sanoa:

Miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole helppo asia vaikka ei olisi järjestöstä kuullutkaan. Mitä sitten kun ystävä tuntee sinua kohtaan tunteita jotka eivät enää kuulu ystävyyden piiriin? Tai itse tunnet vastaavia tunteita ilman vastakaikua? Itse olen ollut osapuolena, ja vieläpä monta kertaa, molemmissa tilanteissa. Minusta se on ennenkaikkea ihmisyyteen liittyvä kysymys: kukapa ei voisi "rakastua" ihmiseen joka kuuntelee ja arvostaa sinua?

Mielestäni seksuaalinen vetovoima ("rakkaus","intohimo") ei ole kaukana ystävyydestä, silloin kun ystävyksinä ovat eri sukupuolten heteroedustajat. Silti, ideaalinen platoninen ystävyys on mahdollista. Olen kokenut myös sen.

Vieras kirjoitti:"Oletteko pystyneet luomaan ystävyyssuhteita miesten kanssa?" Jos kysyjä itse perustaa ns vakavan suhteen, ja toinen nainen pyrkii luomaan ystävyyssuhteen tähän miehen?

Kinkkinen tilanne kieltämättä. Jos ennestään tuntematon nainen alkaa ystävystymään mieheni kanssa, oletan, että hän haluaa tutustua myös minuun. Silloin vältymme turhalta mustasukkaisuus draamalta.

Miehelläni kuitenkin on useampiakin naispuolisia ystäviä. Nämä suhteet ovat vanhempaa perua kuin meidän suhteemme. Nämä kyseiset naiset ovat nykyään myös minun ystäviäni. Tiedän joidenkin ystävien tunnesiteiden edelleen olevan vahvempia mieheeni kuin minuun. Pidän tätä täysin luonnollisena asiana. En mitenkään koe pystyväni kilpailemaan esim. lapsuuden ystävän kanssa, eikä kilpaileva asenne ole terveellistä kenellekään.

Mutta, voisihan kysymyksen muotoilla sitenkin, että koetteko miehen ja naisen välisen ystävyyden helppona vai vaikeana asiana? Uskotteko järjestön opetusten vaikuttaneen tähän asiaan?

"Oletteko pystyneet luomaan ystävyyssuhteita miesten kanssa?" Jos kysyjä itse perustaa ns vakavan suhteen, ja toinen nainen pyrkii luomaan ystävyyssuhteen tähän miehen?

Jehovan tahto on että 2-lahkeinen ajattelee sitä yhtä asiaa. Hameväen ei sen vuoksi tule hyväksyä sopimatonta käytöstä.

Narsistiset persoonat tuntuvat usein suorastaan "haistavan" heikoilla olevat yksilöt. (Toki kaikki narsismistaan kärsivät eivät ole pahantahtoisia.) Tuo "siipien suojaan" ottaminen ja myöhemmin ilmenevä henkinen väkivalta ovat varmasti rankkoja asioita. Vielä kun muistaa, että seurakunnasta lähtemisen käsittely oli aivan kesken. Täytyy kyllä ihmetellä ja ihailla Omegan rohkeutta hypätä pois. Ymmärrän hyvin, että kaiken tuollaisen jälkeen, miehiin luottaminen oli vaikeaa. Usko pois, en ole itsekään ylpeä kaikesta mitä olen poislähtöni jälkeen tehnyt. Entinen tienraivaajasisko olen minäkin. Pikkuhiljaa tässä palasia keräillään.

Seksuaalisuus on yksi vaikeimmista asioista mitä murrosikäinen joutuu kohtaamaan. Erityisen vaikeaa se on ympäristössä, jossa asiasta saa tuskin puhua, saatikka sitten toteuttaa. Itseensä tutustuminen on kiellettyä ja koko asian ajatteleminen väärintekemistä. Asennoituminen toiseen sukupuoleen vääristyy väkisinkin. Uskaltaisiko joku kertoa kokemuksiaan tästä? Onko yleistäkin kokea, että miehet eivät arvosta naisia täällä ulkopuolella? Tuleeko sellainen tunne, että jokainen kaksilahkeinen ajattelee vain sitä yhtä asiaa? Oletteko pystyneet luomaan ystävyyssuhteita miesten kanssa?

Omega kirjoitti:Minusta, esimerkillisestä tienraivaajasiskosta tuli v****mainen vamppi joka teki mitä huvitti

Ihanaa

Omega kirjoitti:Huomaan myös jakavani helposti vastakkaisen sukupuolen muutamaan standardisoituun leriin: sovinistipaskiaiset, tai vässykät.

Olen vässykkä ja äärimmäisen ylpeä siitä. Saa tehdä mitä huvittaa, eikä kukaan ole komentelemassa.

Omega kirjoitti:Ja tuntuu siltä että minäkin alan pikku hiljaa oivaltamaan, että maailma on pullollaan ihania ihmisiä joiden tunteminen on rikkaus ja ystävyys on kallisarvoista ja aitoa.

Pystyn olemaan periaatetasolla täysin samaa mieltä (vaikken kovin sosiaalinen muutoin olekaan).

Elämä piti opetella kokonaisuudessaan uudelleen todistajista lähdön jälkeen, ystävänä, työntekijänä, naisena. Vasta nyt pikkuhiljaa ehkä pala palalta alkaa oivaltaa, miten omaa elämäänsä haluaa elää ja millainen on ihmisenä sekä naisena.

Kun lähdin todistajista, kävelin ensin varovaisesti eteenpäin joka suhteessa. Koin astelevani säröisen lasin päällä, joka saattoi räsähtää rikki milloin tahansa. Epäilin jokaista ihmistä ja heidän tarkoitusperiään. Naisena olemisen rooli oli todellista taiteilua, ajattelin että miehet maailmassa eivät arvosta naisia oikein. Olin niin hämilläni ja sekaisin, että narsismia sairastavan "supermaskuliinisen" miehen oli äärimmäisen helppo napata minut "siipiensä suojaan" kuten hän itse asian esitti. Tilanteeni muuttui eri tavalla raastavaksi, ex-mieheni käytti taitavasti hyväkseen huonoa omaatuntoani jota koin sen johdosta että olin todistajat jättänyt. Silloin kun hän koki sen sopivaksi, kommentit: "noinko esimerkillinen vaimo käyttäytyy jne.." olivat varsin oivallisia aseita. Ilman pyhää henkeä, ilman järjestön tukea, ilman yli-inhimillistä voimaa lopulta pääsin kuin pääsinkin irti tuosta helvetillisestä suhteesta ja 150 kiloisesta väkivaltaisesta bodari-Mikki Hiirestä.

Mutta epätasapainoilu jatkui. Olin täynnä vapautumisen riemua kun pääsin vihdoinkin omilleni. Se että huomasin päässeeni irti yksin, omassa voimassani sekä todistajista että sairaasta parisuhteesta vääristi mielikuvaani itsepäättämisoikeudesta ja myös naisena olemisesta. Minusta, esimerkillisestä tienraivaajasiskosta tuli v****mainen vamppi joka teki mitä huvitti, muiden tunteista välittämättä ja täysin itsekkäät tarkoitusperät olivat etusijalla. Mutta aika pian huomasin että olin loppuun kulunut ja edelleen hukassa.
Ajattelin, että tulevaisuuteni on täysin tyhjä ja tarkoitukseton enkä löydä ikinä puuttuvia palasia, saatikka saa niitä kohdalleen.

Tapasin nykyisen mieheni ja hänen kauttaan, sekä oman hitaan henkisen kasvamisen ja asioiden pohtimisen kautta olen saanut muutamasta palasesta jo ainakin kiinni. Välillä silti huomaan parisuhteessa itsekkäästi ajattelevani: hetkinen, olen heikompi astia ja minua tulee kohdella sen mukaan. Tai toisaalta huomaan puolustavani omia oikeuksiani idioottimaisen voimakkaasti. Huomaan myös jakavani helposti vastakkaisen sukupuolen muutamaan standardisoituun leriin: sovinistipaskiaiset, tai vässykät. Uskon, että tähän on vaikuttanut kummallinen isäsuhteeni ja hänen kykenetättömyytensä isyyteen sekä sitten pukumiehet, jotka leikkivät isääni ja ohjeistivat minua "isällisesti" mistään kuitenkaan mitään tietämättä. Suhtautumiseni miehiin on lapsuudestani asti ollut omituiselle, teennäiselle ja huteralle pohjalle rakennettu, mistä syystä päädyin myös mainitsemaani parisuhdehelvettiin.

Olen kuitenkin oikealla tiellä. Uskoakseni mieheni myös rakastaa minua oikeasti naisena, eikä heikkona astiana. Ja tuntuu siltä että minäkin alan pikku hiljaa oivaltamaan, että maailma on pullollaan ihania ihmisiä joiden tunteminen on rikkaus ja ystävyys on kallisarvoista ja aitoa. Ja joista yllättävää kyllä moni on miehiä jotka kuuluvat ihan muihin leireihin kuin yllä mainitsin.