Veljesseura.org

[quote="sinner74"] Ajattelin asioiden oikeisiin mittasuhteisiin asettamista...[/quote]
Monille sekin on ihan kurantti miettimisen synonyymi.

[quote="Markku Meilo"][quote="sinner74"]Tekisimme itsellemme palveluksen jos emme miettisi.[/quote]
Ainakin pääsisimme vähemmällä, mutta miten me silloin kohtelemme lähimmäisiämme? Kaikki kun eivät koe vaikenemista oikeaksi ratkaisuksi silloin kun näkevät lähimmäisiään viilattavan isosti linssiin.[/quote]

En ajatellut ilmoitus- ja varoittamiskutsumuksesta luopumista. En myötätunnon osoittamisesta luopumista. Ajattelin asioiden oikeisiin mittasuhteisiin asettamista, joka ainakin minulle tuntuu olevan kovin vaikeaa, mikäli lähipiiriäni on uskominen.

[quote="sinner74"]Tekisimme itsellemme palveluksen jos emme miettisi.[/quote]
Ainakin pääsisimme vähemmällä, mutta miten me silloin kohtelemme lähimmäisiämme? Kaikki kun eivät koe vaikenemista oikeaksi ratkaisuksi silloin kun näkevät lähimmäisiään viilattavan isosti linssiin.

[quote="sinner74"]Täytyy myös muistaa että erittäin suurelle osalle ihmisistä usko ei jäsenny paremmuutena, huonommuutena, tekemisenä tai tekemättä jättämisenä.

Olen kuullut tämän saman ajatuksen sekä jehovantodistajan, helluntailaisen, lestadiolaisen että luterilaisen suusta: Jumala näkee ihmisen sydämeen. Vaikka en noudata lahkoni sääntöjä uskon että jumala pitää minusta koska olen vilpitön ihminen enkä vahingoita toisia ihmisiä. Elelen vain elämääni.

Vain pieni osa ihmisistä saa kicksejä siitä että omasta mielestään omaa absoluuttisen oikean elämänkatsomuksen. Vielä pienempi osa saa kicksejä siitä, että pakottaa tuon elämänkatsomuksen myös muiden osaksi, aivopesulla ja sanktioilla. Sitten on vielä niitä jotka eivät itse usko mihinkään, mutta näkevät uskonnossa kätevän keinon hallita lajitovereitaan.

Suurin osa ihmisistä siis vain elelee elämäänsä, yrittäen välttää konfliktia elämänkatsomusfriikin, tai tämän masinoiman koneiston, kanssa. Jos konfliktin välttäminen joskus tarkoittaa kollektiiviseen vainoon osallistumista (erotetut, vääräuskoiset, homot, jne), sen voi tehdä sormet ristissä yhteisön hyväksi.

Sitten on vielä pikkiriikkisen pieni, promillen osanen ihmisistä jotka miettivät näitä asioita yön hiljaisina tunteina, eli me. Tekisimme itsellemme palveluksen jos emme miettisi.[/quote]


Aika sattuvasti sanottu. Pistää oikeasti miettimään.

Täytyy myös muistaa että erittäin suurelle osalle ihmisistä usko ei jäsenny paremmuutena, huonommuutena, tekemisenä tai tekemättä jättämisenä.

Olen kuullut tämän saman ajatuksen sekä jehovantodistajan, helluntailaisen, lestadiolaisen että luterilaisen suusta: Jumala näkee ihmisen sydämeen. Vaikka en noudata lahkoni sääntöjä uskon että jumala pitää minusta koska olen vilpitön ihminen enkä vahingoita toisia ihmisiä. Elelen vain elämääni.

Vain pieni osa ihmisistä saa kicksejä siitä että omasta mielestään omaa absoluuttisen oikean elämänkatsomuksen. Vielä pienempi osa saa kicksejä siitä, että pakottaa tuon elämänkatsomuksen myös muiden osaksi, aivopesulla ja sanktioilla. Sitten on vielä niitä jotka eivät itse usko mihinkään, mutta näkevät uskonnossa kätevän keinon hallita lajitovereitaan.

Suurin osa ihmisistä siis vain elelee elämäänsä, yrittäen välttää konfliktia elämänkatsomusfriikin, tai tämän masinoiman koneiston, kanssa. Jos konfliktin välttäminen joskus tarkoittaa kollektiiviseen vainoon osallistumista (erotetut, vääräuskoiset, homot, jne), sen voi tehdä sormet ristissä yhteisön hyväksi.

Sitten on vielä pikkiriikkisen pieni, promillen osanen ihmisistä jotka miettivät näitä asioita yön hiljaisina tunteina, eli me. Tekisimme itsellemme palveluksen jos emme miettisi.

Lisäksi asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että uskontojen perusasetelma on lähes aina vastakkainasettelu hyvän ja pahan välillä. Jumala ja paholainen, valo ja pimeys, totuus ja valhe, hyvä ja paha.
Mitäpä todistajuuskaan olisi ilman Saatanaa, jota syyttää kaikesta?

Koska uskonnoissa vaikuttaa hyvin voimakkaasti tällainen 'voima ja vastavoima' -ajattelu, eivät yksittäiset jäsenetkään luonnollisesti voi siltä välttyä. Päinvastoin, yksilön yleisesti hyväksytyn hengellisen etenemisprosessin kannalta on välttämätöntä valita puolensa jo hyvin aikaisessa vaiheessa. On siis olemassa 'me', jotka tietenkin olemme oikeassa, mikä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että 'muut' ovat väärässä. Tällainen ajatus paitsi lisää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta 'meidän' kesken, myös saa jäsenet haluamaan erottautua 'muista', joko tietoisesti tai tiedostamatta.

Tämän 'me vs. ne' -näkökannan sisäistäminen on hyvin oleellista myös lahkon johdon kannalta katsottuna, sillä sitä voidaan käyttää käänteisesti keinona saada jäsenet vakuuttumaan jostakin ei-ehkä-niin-loogisesta opinkappaleesta. Kun siis osoitetaan 'niiden' olevan poikkeuksellisen väärässä jossain asiassa, tasoitetaan polkua ajatukselle, että 'me' olemme erehtymättömän oikeassa asiasta riippumatta.

Ajan kanssa, ja fanaattisimmillaan, tämä vastakkainasettelu toiminee myös siinä funktiossa, että lahkon yksittäinen jäsen kuvittelee rakentavansa omaa uskoaan tuomitsemalla 'muiden' väärät toimintatavat. Tavallaan siis validifioidaan oma erehtymättömyys toisten erehtyvyydellä, "mitä enemmän väärässä 'ne' ovat, sen oikeammassa minä olen". Koska lahkolaisen mieli on jo saatu täysin vakuuttuneeksi oman näkökannan ylivertaisuudesta, toimii hän nyt itseohjautuvasti muiden näkökantojen tuomitsemisessa. Lahkojohdon "työ" on tällöin jo tehty, eli on saatu lahkolainen olemaan kyseenalaistamatta omaa näkökantaansa.

Käytännön tasolla siis voitaisi ajatella, että vaikka raamattu miten opettaa tuomitsemisen olevan väärin, niin toisten tuomitsemista kuitenkin oleellisesti tarvitaan lahkon pysymiseen toiminnallisena. Kaukaa ei lahkojohdon tarvitse esimerkkejä tuomitsemisesta ja uskonnollisesta fanaattisuudesta hakea; onhan raamattu kuitenkin täynnänsä tällaisia kertomuksia (vaikka toisaalla saarnaakin ehkä puolen lauseen verran toisten tuomitsemisen vääryydestä). :roll:

Lis: Ariadna ehtikin jo tuossa yllä mainitsemaan melkeinpä saman asian...

[quote="rippeli"]Miksi joillakin ihmisillä on niin kova tarve pyhittää uskonsa tuomitsemalla muita? Saako usko johonkin ylempään voimaan tulemaan sille mielelle, että minä olen hyvä ja muut pahoja?[/quote]
Mitään kiinteätä uskonnollista yhteisöä ei ole ilman yhtenäistä vihollista. Yhteisön ykseyden voima on suhteessa siihen miten elävä ja kouriintuntuva sen paholainen on. Tämä pätee myös yksilöihin.

Sanotaan, että Hitlerin pelottavampia kykyjä oli se, että hän osasi riistää vastustajiltaan kaiken toivon. Fanaattinen vakaumus, että hän rakensi uutta järjestystä, joka kestäisi tuhat vuotta välittyi sekä kannattajille, että vastustajille. Edelliset se sai tuntemaan, että he kolmannen valtakunnan puolesta taistellessaan olivat liitossa ikuisuuden kanssa, jälkimmäiset taas tunsivat, että kamppailu Hitlerin uutta järjestystä vastaan oli kohtalon uhmaamista.
Uskonnolliset johtajat omaavat saman kyvyn ja vaikka epäuskoa esiintyisikin, niin siitä huolimatta heidän seuraajansa uskovat heihin sokeasti. Kaikki ulkopuoliset ovat vihollisia ja pahoja.

Tosiuskovaisen kyky sulkea silmät ja korvat tosiasioilta onkin tosiasiassa hänen rohkeutensa ja uskollisuutensa lähde. Mitkään ristiriidat eivät häntä häiritse, koska hän kieltää niiden olemassa olon.

Kai minun on tapani mukaan tyrkytettävä taas omanlaistani laajennettua näkökulmaa aiheeseen.
Uskonnollinen tyraniahan on vain yksi tyranian esiintymisalueista. Tyrania on vallanhalua, toisen/toisten hallitsemista voimankäytön ja/tai pelon avulla. Tarve olla toisten yläpuolella. Silloin kun tyraniaa esiintyy kollektiivisessa muodossa eli juuri esim. uskonnollisen tyranian kohdalla, se on varsin vastenmielistä, sillä kollektiivisuus tuo asiaan mukaan inhimmillisyyden ja älyllisyyden.
Pohjimmiltaanhan tyrania on luonnossa esiintyvä normaali tapa selvitellä laumassa olevien eläinten voimasuhteita. Eläinten poikaset selvittelevät välejään tyranian keinoin ja heikommat joutuvat kärsimään vahvemman käyttäessä etuoikeutta mm. syömisen hetkellä. Kehittyneimmillä eläimillä, kuten apinoilla, muodostuu laumaan nokkimisjärjestys.

Tyranni tuntee olevansa toisen/toisten yläpuolella ja uskonnollisuudessa hänen lyömäaseenaan on uskontojen opettamat pelot kuten helvetti. Olettaisin että pahimmat uskonnolliset tyrannit syntyvät niistä ihmisistä, joilla oikeassa elämässä muodostuu patoumia toisten vallan käytön vuoksi. Työpaikalla pomo on vittumainen ihminen tai kotona vaimo pomottaa jatkuvasti. Kenties lapsuudessa on jo joutunut olemaan toisten kiusattavana ja sisäinen kostonhalu on kasvanut joskus jopa äärimmäisiin mittasuhteisiin.

Kun sitten löytyy alue jossa tuollainen ihminen kokee päässeensä toisia korkeampaan asemaan, hänestä tulee helposti tyranni.
[b]#Minulla on Ainoa Oikea Totuus. Mikäli et usko minua ja tottele minua, mätkii jumalani sinut kohta hengiltä.#[/b]
Tuon viestin kertominen muille ihmisille on uskonnolliselle tyrannille mieluinen tehtävä.

MISSÄ ON USKONNOLLISEN TYRANIAN VASTUU?

Usein suhtaudutaan aika välinpitämättömästi uskonnolliseen tyraniaan. Toisten pelottelu jumalalla joka kohta paiskaa sinut synteineen helvettiin, on todellisuudessa aika karmaisevaa uhkailua. Olkoonkin että sille moni osaa nauraakin, niin on kuitenkin niitäkin joita se ei naurata. He ottavat tuollaiset asiat todesta.
Miettikää tuohon lukittuun ketjuu laittamaani linkkiä siitä tyttäreni kaverista. Kun nuori ihminen on oppinut uskomaan jumaluuksiin ja etenkin kristinuskon teurastaja-jumalaan, voi seuraukset olla todella traagiset kun hänet sitten tuomitaan syntisenä helvettiin. Nuoren ihmisen tappaessa itsensä jonkun toisenkin pitäisi joutua kantamaan vastuuta tuollaisessa tilanteessa.

Sama koskee Jehovan todistajia. Kuinka moni onkaan Jehovan todistajien uskonnollisen tyranian vuoksi ajatunut itsemurhaan. Miksi lahkolaisille on yhdentekevää, jos harhaopeilla ja utopioden avulla tapetaan ihmisiä?

[quote="rippeli"]Miksi joillakin ihmisillä on niin kova tarve pyhittää uskonsa tuomitsemalla muita?
[/quote]

Se johtuu monoteismista. Yksijumalaisuus ei voi hyväksyä kilpailevia jumaluuksia.
Se myöskin johtuu käännytystyön onnistumisesta. Jehovan todistajien käännytystyö yleensä tuntuu pakkopullalta ja ihmisten reaktiot tulkitaan negatiivisesti. Se tulkitaan niin, että ihmiset eivät hyväksy totuutta, vaikka kysymys on ensisijaisesti yksittäisen jehovan tympeästä ja ylimielisestä asenteesta, koska vaihtoehtona olisi omien toimintatapojen kyseenalaistaminen, mikä on mahdotonta.

Samahan pätee mihin tahansa totalitaariseen ja fanaattisesti toteutettuun ideologiaan. Mustavalkoinen ideologia vapauttaa ihmisen omasta päätöksen teosta jolloin yksilö palvelee jotain suurempaa; tarkoitus pyhittää keinot.

Mutta onko todisteita että todelliset uskovat ovat kamalia ?

Entä jos todellisia uskovia on moneen junaan, mutta kamala-vallanhimoinen vain pääsee ensinnä valtaan ja sitten tulee esiin ja muistetaan, kun taas ne, jotka usko vetää hiljaisuuteen ja vaatimattomuuteen jäävät vaille huomiota.

Lisäksi vallanhaluinen henkilö on valtaansa varmistaakseen käyttänyt keksimänsä konstit, esim. perustamalla vahvan poliivoiman ja vaatimalla uskovia tottelemaan myös sillä perusteella että on maan korkein uskovainen itse.

Voisiko kysymys olla miksi pahuutta ylipäänsä on ja uskovaisuutta myöten ?

Jos päädytään siihen että todelliset uskovat kamalimpia, niin ei ole tietoa eikä arvausresurssejakaan.

Miksi joillakin ihmisillä on niin kova tarve pyhittää uskonsa tuomitsemalla muita? Liittyykö se lajin kehitykseen vai mihin? Onhan jo ainakin 6000 vuotta todisteita siitä että todelliset uskovat ovat niitä kaikkein kamalampia ihmisiä? Murhamiehiä ja säälimättömiä tyranneja. Aiheesta on jopa kirjoitettu monituhat sivuinen kirja jota palvotaan pyhänä? Saako usko johonkin ylempään voimaan tulemaan sille mielelle, että minä olen hyvä ja muut pahoja?