Veljesseura.org

Katselin itsekkin micael jacon elokuvaa sieltä täältä. Mutta parempi on se vanha dockari jacosta ,jossa hän kertoo traumoista huomaa että ne todella on vaikuttanut Jacoon. '
-Viha sisällä pito on syövää ja se pitäs vaan antaa anteeks yhteisölle ja kaikille jotka hylkäs... Sen työstäminen vaatii aikaa ja voimia ja pitää osata antaa itselle ennenkaikkea anteeks! Ja sukulaisiasten kanssa joudun jonkun verran olemaan tekemisissä ja niille ei todellakaan kannata sanoo ,muuta ku et toi karttamis käytäntö vaan häiritsee ,ja sanoo perään vaan et tiedän mitä aijot vastata. Anteeks anto sukulaisille ,minkäs ne sille voi et ne on nauttinu sitä jhvh huumetta koko elämän. Aivot on pesty ,turha niille on puhuu kannoista mitään. Sama ku seinälle puhuis aina samat vastaukset. Ei kannate kuluttaa energiaa siihen. Ehkä jotain pikku nokkelaa voi koittaa.
-Ja sen on huomannu ettei paljo kannate edes mainostaa et on entinen jhvh.
-Uutta elämää ja antaa anteeks itselle ja koittaa kehittyä persoonona. Oppia virheistä. Ei muistella pahalla. Säälitään vaan et niin moni persoona meni hukkaan siihen aivopesuun... Täytyy työstää itseä.

Pidin kirjoituksestasi "vapaa". Noinhan se menee. Toivon Sinun saavan lapsesi takaisin. Ainakin he tietävät Sinun heitä rakastavan -ja se on jo paljon.

Elin jakautuneessa huonekunnassa. Olin useinkin voimaton, älyttömän kilttinä kannoin sisälläni tuskaa ja vihaa siitä että tämä uskonto sitoi lapseni ikeeseensä. Tunteeni oli lukossa; olin älyttömän kiltti ja ahkera, ystävällinen ja sosiaalinen... MUTTA sisälläni velloi viha puolisoani kohtaan joka halusi viedä lapseni vastoin minun tahtoani tuon uskonnon alttarille. Toivoin hänelle autokolaria tai sairautta tms jotta hänen vaikutuksensa häviäisi. En tajunnut itse kuinka kammottava tilanne oli, paitsi sitten kun täällä suomessakin oli muutama hirvittävä perhetragedia lööpeissä. Ajattelin että niissä on voinut olla kulissien takana vaikka mitä. Lopulta tajusin että laitan illalla kaikki keittiöveitset laatikkoon ikäänkuin piiloon itseltäni etten vain illan pimeän hetkenä niitä käyttäsi. Tajusin myös että joskus olisi tehnyt mieli tuikata tuleen rakennus johon itse olin eksynyt ja toinen samankaltainen jossa nyt lapseni kulki. Silloin päätin että jotain on tehtävä ennenkuin sekoan.
Kaikki se tunteiden läpikäyminen johon se johti oli todella palkitsevaa. Helppoa se ei ollut, asioiden kelaamista, omien ajatusten ja tunteiden tulkintaa vuosikymmenten läpi, paljon keskustelua, lukemista, pysähtymistä se vaati. Omaan itseeni tutustumista: mistä minä pidän, mitä arvostan, mihin uskon ja miksi yms yms. Niin uskonnon kuin muidenkin läheisten ihmissuhteiden arviointia.
Lähdin keski-ikäisenä jt perheestä rakentaen täysin uuden elämän. Hintana omien lapsien menettäminen, mutta olen onnellinen että olen saanut nauttia heidän lapsuudesta. Lapsilleni olen tehnyt selväksi etten minä ole ottamatta yhteyttä ja olen toiveikas että jonakin päivänä välimme normaalisoituvat.
En olisi uskonut kuinka paljon sain tukea ihmisiltä, jt hapatus sumentaa kyllä inhimmillisen ajattelun ja suhtautumisen lähimmäisiin. Tulee mieleen tuosta uskonnosta sellainen ajatus ... tekeytyy valon lapsiksi...

Erittäin tervettä että tunnet vihaa tuota sydeemiä kohtaa, itsesi kannalta hyvä että tunnistat ja erittäi tarpeellista että purat sitä :evil:

"vapaa"

[quote="rötökoski"]Onko sinulla joskus "täysin voimaton ja turhautunut olo sisällä"?[/quote]

Usein on ollut. Turhautumista itselleni aiheutti jo sekin, että järjestöstä eroamisen jälkeen ei ihmiselle ole olemassa mitään tiskiä, johon voisi mennä tekemään reklamaation uskonnollisesta kusetuksesta, jonka kohteeksi on joutunut. Kun on saanut selville, että "totuus", johon uskoit, ei perustukaan mihinkään. Kun on saanut selville järjestön jatkuvan kieroilun ja valheellisuuden. Kun tajuaa, että oman elämän olisi voinut elää ihan toisinkin kaikkina niinä vuosina, joina tuli palveltua tuota organisaatiota. Minä ainakin luulin tuolloin palvelevani Jumalaa, ja siksi koenkin, että Jehovan todistajissa kyse on henkisestä/hengellisestä väkivallasta. Kaikki tämä todella aiheuttaa vihaa, joka on pelkästään ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Mutta mitäpä muuta lahkoilta voisi odottaakaan.

[quote="rötökoski"]niskaan kaadettiin syylisyyttä ja kuinka sinua pakotettiin potkimalla muottiin! [/quote]

Tässä yhteydessä on huvittavaa muistella, kuina järjestön julkaisuissa toistuvasti varoitettiin ympäröivästä pahasta maailmasta, jonka jumala haluaa painaa meidät muottiinsa. Järjestö itsehän painaa jäsenensä tiukasti omaan muottiinsa, aina pukeutumista ja ajankäyttöä myöten.

Sitten voisi toki kysyä sellaisenkin kysymyksen, että täytyisikö rakastavan Jumalan ylipäänsä käyttää ihmisiin tuollaisia keinoja saadakseen heidät toimimaan haluamallaan tavalla? Järjestö lainaa julkaisuissaan aina silloin tällöin tätä raamatunkohtaa:

[quote]"Ja Jehova on Henki, ja missä Jehovan henki on, siellä on vapaus." - 2. Kor. 3:17[/quote]

Mutta tuo kohta sovelletaan äärimmäisen kapealla, tarkoitushakuisella ja itsekkäällä tavalla. Jt-lahkon mielestä tuossa mainittu "vapaus" on vapautta kaikista muista uskonnoista ja niiden näkemyksistä. Samoin se on vapautta yhteiskunnan aktiivisena jäsenenä toimimisesta sekä myös ihmisen omasta henkilökohtaisesta ajattelusta ja hänen itsenäisistä ratkaisuistaan.

Samaan tapaan keskitysleirin johtaja voisi voitonriemuisesti julistaa, että juuri hänen leirinsä on ihmisen "vapautta" ympäröivästä yhteiskunnasta ja sen suvaitsevasta ilmapiiristä.

[quote="rötökoski"]Minun sisällä kytee valtava viha mitä en millään pääse purkamaan ulos! Viha jv.todista järjestöä vastaan[/quote]

Erittäin tuttu tunne... sitä tiskiä kun ei todellakaan ole, jonne voisi mennä kertomaan näitä asioita niin, että asioista vastuussa olevat kuuntelisivat. Vastuuton lahkojohto istuu suuren meren takana, eikä se poikkipuolisia sanoja kuuntele.

Mutta on jo paljon, että vihansa saa sanottua ulos. Ajan kuluminen tietenkin auttaa, mutta sitä ennen tunteiden esiintuominen ja tuulettaminen on ensiarvoisen tärkeää.

[quote="rötökoski"]Viha sukulaisia kohtaan ,jotka raukkamaisesti hylkäs erotuksen jälkeen![/quote]

Itse olen yrittänyt ymmärtää sukulaisiani ja entisiä ystäviäni muistuttamalla yhä uudelleen itseäni, mistä karttamisvaatimus on lähtöisin. Tiedän kyllä hyvin, miltä tuntuu, kun entinen läheinen kulkee ohi kääntäen päänsä pois minusta. Otsassani lukee selvät leimat: "entinen veli" ja "luopio". Mutta nämä ihmiset noudattavat vain järjestönsä käskyjä; he pelkäävät kohtaloani, koska eivät ymmärrä, minkälaisessa järjestössä he ovat itse mukana. He luulevat todellakin pelastuvansa uskomalla Brooklynin herrojen sepittämiin satuihin.

Mutta ei voi mitään, vihaksi pistää! :evil:

Muistan tuon tunteen niin selvästi. Tuntui kuin uusia ovia ja ikkunoita olisi auennut joka suuntaan, kun vihdoin sain suuni auki ja uskalsin SANOA. Tilanne, jossa olin aina aikaisemmin niellyt kaiken kuulemani, myötäillyt, vaikka olin erimieltä ja etukäteen jo eliminoinut kaiken kiusallisen ja kyseenalaisen, muuttui täysin, kun uskalsin itse muuttua. En sanonut pahasti, en ollut vastaan, olin pelkäämättä läsnä ja pelkäämättä minä ja seisoin mielipiteeni takana.

Hienoa, kun uskallat olla SINÄ. Uskallat sanoa, mitä ajattelet ja uskallat tehdä muutoksia elämässäsi. Joskus tuollaiset tilanteet saattavat todella yllättää ympärilläsi olevat ihmiset. Kun sukulaisesi huomaavat muutoksen sinussa, voi reaktio olla myös jotain sellaista, mihin et ole varautunut. Joku saattaa vielä tulla sieltä perässäsi.

Hienoa, jos olet löytänyt hyvän psykiatrin. Nämä jutut ovat monille ammattilaisillekin rankkoja tarinoita ja vaikeita ymmärtää. Todistajien käytös on monessa asiassa niin täysin kaikkea inhimillisyyttä vastaan.

Niinpä ,sain vihaa jotenkin purettua. Ja kävin äskettäin psygietrilla.

Kas kummaa tunttuu että flunssakin on paranemaan päin :D
Kai se johtui pitkittyneestä vihan tunteen sisällä pidosta ,että en millään parantunut.

Vihaa kannattaa myös osoittaa sukulaisille jotka on jv.todistajia , siis järkevillä perustailla. "minun mielipide" .

Haluan vielä snoa hyvästit sisarusten lapsille ,jos jotenkin ovelasti pääsen sellaiseen tilanteeseen.
Selittää heille ,että "haluaisin kovasti olla teidän kanssa tekemisissä ,mutta kun vanhemmat ei salli uskonnon takia".

No ilmoitin kyllä sisaruksille ,että he ovat pettureita ,kun hylkäävät uskon takia.

Pikku sissko lähetti minulle kuva viestin vauvasta,
-vastasin "onnittelen perillisen saannista ,mutta miten asia minuun liittyy koska en tule koskaan tapaamaan lasta? " kysyin vielä - "miksi olet aina ollut minua kohtaan kylmä? " sitten kirjoitin vielä-"piikittelet ihmisiä huumorin varjolla aroista asioista ,joka kuului vaan meidän sairaaseen lapsuuteen".

No hän ei vastannut viestiin! Koska sanoin ensimmäisen kerran mitä todella ajattelen hänestä! Ja se tuntui ERITTÄIN HYVÄLTÄ MINUSTA!

Olin voimaton pari vuotta sitten, kun koin, että sisareni olivat iäkkäiden vanhempieni
tapaamisen tiellä. Heillä oli kahden tunnin ajomatka lämpimässä autossa, minulla päivän
matka junalla ja 150 euroa oli mielestäni melko ”kohtuullinen” lipun hinta opiskelijalle -
kuuntelemaan Jehovan todistajien tavallista pilkantekoa entisessä omassa kodissa.

Se johti liittymiseen tälle palstalle.

Tunteet ovat hyvästä, silloin kun tekevät arkipäivästä mieleen jäävää, erottuvaa.
Mutta jos tunteet vievät ihmistä, silloin ei ole mukavaa... Tunteiden purkaminen
ilmaisemalla niitä auttaa ihmistä viemään tunteitaan, eikä toisinpäin. Harjoitella
voi esimerkiksi miettimällä, mitä eri tunteita voi itsestään löytää. Iloa, surua, vihaa,
pelkoa, tyytyväisyyttä, helpotusta... Luultavasti monenlaista samaan aikaan.

Kun ex-JT voi kokea yhä enemmän elävänsä elämää, jonka on itse koonnut erilaisista
kiinnostuksen kohteista, sitä vähemmän voi ajatella olevansa ei-JT. Tilalle syntyy muita
määrittelyjä. Tykkään teenjuonnista, koirista, elokuvista, opiskelusta, poliittisesta
satiirista jne. Ehkä jossain vaiheessa oma jt-historia on vain hauska ja pikantti lisä
omassa identiteetissä.

Erottaminen on vihan ja aggression ilmaisu Jehovan todistajilta. Ei sen tarvitse olla sitä
entiselle JT:lle. Kun ei seurakunnassakaan mikään ole henkilökohtaista, niin tuskinpa
erottaminenkaan sitä on todistajille. Se on myytti, asia jota valtakunnansalilla kavahdetaan.
Todistajathan ne vasta estyneitä ovat, kun eivät uskalla pitää exiä edes ihmisinä.

Elämä maailmassa on erilaista, kuin todistajat luulevat. Vaikka itse kokisi epäoikeuden-
mukaisuutta, niin paras näpäytys heille on pärjäillä hyvin, pitää itsestään huolta. Ja aina voi
ajatella, että Tiksin pullakahvipöytä lukee tätäkin palstaa reaaliajassa. ;) Ja heillähän ei ole
koskaan ollutkaan oikeutusta tuomita muita ihmisiä, joten he ovat tässä eniten väärässä :mrgreen:

Jehovan todistajien ulkopuolella on se hyvä puoli, että täällä tunteistaan VOI puhua
rehellisesti vaikka Ilta-Sanomien etusivua pitkin. Tätä ylellisyyttä saati vapautta tuntea ja
ajatella omine nokkineen valtakunnansalilla ei ole! Siispä leuka pystyyn.

Kyseiseltä äidiltä tulisi kysyä, onko hänellä rohkeutta tutustua "uskontokuntansa" aikaisempiin julkaisuihin, jotka osoittavat että se valehtelee

[quote="Pehmoluopio"]Vihaan pelkuruutta. Suurin osa Jehovan todistajista on pelkureita. Suurin osa ihmisistä ylipäätään on pelkureita. Ei siinä häpeää ole, jos pelkää, mutta kun yrittää näytellä rohkeaa![/quote]

Minun äitini väitti, että minä jätin todistajuuden siksi, että olen pelkuri. Menin sanattomaksi. Asiahan oli tasan tarkkaan päin vastoin. Jos olisin pelkuri, niin olisin edelleen jehovantodistaja, hymyilisin valtakunnansalilla ja raahaisin itseni kenttätyöhön - ja miettisin, mitenkähän sen oravanpyörän sais loppumaan, niin ettei kukaan huomais ja hylkäis sen takia. Tai miten sais koko elämän loppumaan, mutta ettei tuhoais rakkaitten elämää siinä sivussa. Rehellisesti itsenään oleminen vaatii toisinaan älyttömästi rohkeutta.

Vihaan pelkuruutta. Suurin osa Jehovan todistajista on pelkureita. Suurin osa ihmisistä ylipäätään on pelkureita. Ei siinä häpeää ole, jos pelkää, mutta kun yrittää näytellä rohkeaa!

Niinpä se viha syttyi kun ,lopetin päihteidenkäytön. Hyvä niin sillä nyt päältäni ei enää kävellä!

Niin siis tämähän on hyvä juttu! Olen alkanut meditoimaan ,tai siis yritän ja pari kertaa onnistunut.

Pari päivää sitten näin jotain unta jos suurin tunne oli totaalinen yksinäisyys ja heräsin siihen ja pistin äkkiä lääkkeitä naamaan siis perus aamu lääkeet kaksisuuntaiselle ja äkkiä kämpästä ulos! Tunne oli kuitenkin niin voimakas että pisti koko päivän pasmat sekasin ja illalla yritin meditoida ja se ei todellakaan onnistunut! Ton kaltaiset unet pistää pään joskus todella lujille ja takapakkia tulee aina vähän!

Jostain kuulin että äitini oli joskus pienenä jättänyt minut pariksi päiväksi latttialle itkemään ,auttamatta minua mitenkään! Syytä en tiedä.
Koin koko lapsuuden erittäin yksinäiseksi vaikka sisaruksia meitä oli viisi! Ja joskus herään siihen sanoin kuvaamattomaan yksinäisyyden tunteeseen ja se todella AHDISTAA!

Miksi lapsi pitää hylätä jos niitä tekee? Siis henkiisellä tasolla. Ihminen on kuitenkin niin hauras olento että se lapsuuden tuomien säröjen korjaaminen voi kestää koko loppu iän ,jos ikinä saa palasia kasaan!

Urheilu on hyvä ,mutta ku täs on oltu jo yli kaks viikkoa flunssassa ettei oo päässy tekee mitään ja siks pää meinaakin hajota! Ja en tiedä kuinka kauan viel oon kipee...

Joo mutta kun se viha pukkaa päälle ylläätäen voimakkaansa puuskana... Se tulee tulee helposti yksin ollen ja jos ei oikein siinä juuri ole mitään tekemässäkään. Koska mieli on tuolloin vapaammassa tilassa ilmaisemassa omia puoliaan, toisin kuin jos olet erittäin kiinnostunut jalkapallo-ottelusta tai utelias mitä toinen oikeastaan haluaa sanoa.

Niin silloin on kai se yksi terapiasuunta sillä kannalla, että jos sen ymmärtää mistä se viha johtuu, väärinteosta, väärintekojen sarjasta, ihan todellisista teoista ja tapahtumista jotka muistaakin , niin ne vihan puuskat sitä mukaa hellittävätkin. Ne vihan tunteethan on kielletty aikanaan

Sitten taas kun haluaa olla rauhassa tuolta lahkon kokoamalta vihalta, niin ajatusten hallinta kyllä, ja muistelee mitä mukavimpia kokemuksiaan, joista mieli tulee hyväksi ja suupielet kohoavat...

Viha on tunne, jonka ainoastaan sinä voit valita. Se syntyy tietystä mekanismista, joka on perin tavallista meille ihmisille - annamme vastuun omista tuntemuksista muille ihmisille, mutta muista, että vain sinä kykenet hallitsemaan omat ajatuksesi, joista tunteesi synyvät.

Väitän siis, että jos opettelet pois sinulle vahigollisesta ajattelusta, joka synnyttää vihaa sisälläsi, voit paremmin.

Voisit ajatella esim. näin:

Sinä voit hyvin ja olet iloinen, koska teet vain sellaisia asioita, mistä itse pidät ja vastaat ajatuksistasi itse ja annat toisten ajatella ja tuntea kuten he haluavat.

Sinä itse olet vastuussa omista tuntemuksista ei kukaan muu, koska tunteet syntyvät AINA omista henkilökohtaisista ajatuksista, jotka vain sinä voit tietää.

Kyllä se aluksi on tietynlaista itsensä psyykkaamista, mutta vähitellen huomaat hassuja asioita, että ihmiset saattavat antaa vastuun omista tunteista jopa kärpäselle. Tunteistahan juontuvat teot. Tosin silloin toisten ihmisten miellyttäminen voi olla ihan aiheellistakin, kun se ei aiheuta vahinkoa sinulle.

Vihavaihe saattaa joskus täysin yllättää. Järjestöstä lähdön jälkeen on saanut koottua elämäänsä jo paljon positiivisia asioita ja sitten PAM, huomaakin olevansa täynnä vihaa. Vihan lisäksi tuossa vaiheessa voi tulla muitakin ikäviä tunnetiloja, kuten syyllisyyttä, pelkoa ja avuttomuutta. Välillä voi tuntua siltä, että kaikki romahtaa uudelleen. Kaikki se työ minkä on oman päänsä sisällä tehnyt, tuntuu haihtuvan kuin tuhka tuuleen. Muistojen läpikäyminen on kiduttavaa. Viha on oikeastaan ainut keino prosessoida asiat todella loppuun saakka. Voit olla tyytyväinen siihen, että kykenet tuntemaan vihaa. Vihaaminen vaatii uskallusta. Viha vaatii sen, että olet lakannut syyttämästä itseäsi.

Oman vihaisen päänsä kanssa ei kannata viettää liikaa aikaa. Vihalle on oma paikkansa, mutta elämää on pakko jatkaa. Arkipäivän asioista, kuten työstä tai koulusta, on suoriuduttava. Yksi erittäin tehokas ja muutenkin hyödyllinen keino vihantunteen hallinnassa on liikunta. Fyysinen rasitus saa elimistön tuottamaan mielihyvähormooneja. Nyrkkeilysäkin hakkaaminen tai verenmaku suussa vedetty juoksulenkki ovat hyviä tapoja "nollata" tilanne hetkeksi. Negatiiviset tuntemukset tunnetusti jylläävät pahiten juuri yksin ollessa ja usein iltaisin. Jos suinkin mahdollista, vietä aikaasi paljon toisten ihmisten seurassa. Hikilenkki ennen nukkumaanmenoa torjuu (jos torjuu) painajaisia. On hyvä antaa itselleen lupa vihata. Huolehdi kuitenkin itsestäsi, äläkä jää vihasi kanssa yksin. Ja kuten jo todettu, se menee ohi, ennemmin tai myöhemmin, viha menee ohi.

Patoutunut viha ja katkeruus on pelottava voima, joka voi tuhota ihmisen. Mihin sitä vertaisi: painekattilaan, missä ei ole poistoventtiiliä. Oman vihansa tiedostaminen on paranemisen merkki. Se on osa surutyötä, jota useimmat lahkosta lähteneet joutuvat tekemään. Vihastaan kirjoittaminen auttaa sekin. Sen sijaan päihteisiin pakeneminen pahentaa tilannetta. Anna tulla, "rötökoski", eiköhän me kestetä.