Kirjoittaja Vieras » 05.11.2009 15:50
Hälsa 11/2009 kirjoittaa kuoleman ahdistuksesta (erikoistunut psykoterapeutti Serrander).
Hän lähtee siitä että kuolema on ainoa varma, ja että siihen liittyvästä ahdistuksesta voidaan päästä hyväksymällä aikamme rajoittuneisuus. Esim. jatkuva työnteko, juopottelu ja kaikenlainen aktiivisuus olisi hänen mukaan pakokeinoja tuosta kuoleman ahdistuksesta.
Mitä enemmän opimme ajattelemaan kuolemaa, sitä helpommalta se tuntuu sietää. Hän sanoo nähneensä monta jotka elävät intensiivisemmin ja kokevat voimakkaampaa elämäntunnetta oppittuaan hyväksymään tai kohtaaman oman kuolevaisuutensa. Hän väittää vieläpä valintojen helpottuvan kun tiedostaa aikansa rajallisuuden. Kuoleman käsittely toisi vielä ahdistuksen häviämisen ja suuremman elämän vapauden ja itse asiassa se tekisi ihmisestä vahvemman.
Todistajan elämässä kai kuolema kielletään kokonaan kun vain odotellaan juuri kohta alkavaa elämän loputonta vaihdetta. (voisi muuten kai ajatella elämää täysipainoisempana myös todistajalle ?). Kuinka lie tuo kokemus exälle, onko kuolema torjuttu ajatuksissa vai miten herättää kommentteja ?
Ao terapeutista voisi kyynisesti arvioida, että hällä on vastaanottopäivyrissä ilmeisesti aukkoja.
Joskushan myös töllöttimessä tehtiin kuoleman ahdistusta pienemmäksi valmistamalla oma tuhkauurna, siinä ruvettiin naureskelemaan omille hautajaisille ja asialle ja todettiin että juttu oli hyvä, luonnolliseen asiaan on nyt helpompi suhtautua.
Hälsa 11/2009 kirjoittaa kuoleman ahdistuksesta (erikoistunut psykoterapeutti Serrander).
Hän lähtee siitä että kuolema on ainoa varma, ja että siihen liittyvästä ahdistuksesta voidaan päästä hyväksymällä aikamme rajoittuneisuus. Esim. jatkuva työnteko, juopottelu ja kaikenlainen aktiivisuus olisi hänen mukaan pakokeinoja tuosta kuoleman ahdistuksesta.
Mitä enemmän opimme ajattelemaan kuolemaa, sitä helpommalta se tuntuu sietää. Hän sanoo nähneensä monta jotka elävät intensiivisemmin ja kokevat voimakkaampaa elämäntunnetta oppittuaan hyväksymään tai kohtaaman oman kuolevaisuutensa. Hän väittää vieläpä valintojen helpottuvan kun tiedostaa aikansa rajallisuuden. Kuoleman käsittely toisi vielä ahdistuksen häviämisen ja suuremman elämän vapauden ja itse asiassa se tekisi ihmisestä vahvemman.
Todistajan elämässä kai kuolema kielletään kokonaan kun vain odotellaan juuri kohta alkavaa elämän loputonta vaihdetta. (voisi muuten kai ajatella elämää täysipainoisempana myös todistajalle ?). Kuinka lie tuo kokemus exälle, onko kuolema torjuttu ajatuksissa vai miten herättää kommentteja ?
Ao terapeutista voisi kyynisesti arvioida, että hällä on vastaanottopäivyrissä ilmeisesti aukkoja.
Joskushan myös töllöttimessä tehtiin kuoleman ahdistusta pienemmäksi valmistamalla oma tuhkauurna, siinä ruvettiin naureskelemaan omille hautajaisille ja asialle ja todettiin että juttu oli hyvä, luonnolliseen asiaan on nyt helpompi suhtautua.