Veljesseura.org

Ahdistavista asioista ykköseksi nostaisin monen hyvän ehdokkaan joukosta liian pienet piirit (kaikkine lieveilmiöineen).

Kaikki tuntee kaikki, tai vähintään aina jonkun joka tuntee jonkun, jota kautta tietoverkosto muodostuu lähes aukottomaksi. Mikään henkilökohtaisinkaan asia ei pysy salassa, vaan se päätyy aina ennätysvauhtia yleiseen tietoon. Ja tottakai kaikkia luonnollisesti kiinnosti toisten (vaikka sitten vähän tuntemattomampienkin) tekemiset, etenkin jos jutussa oli edes häviävän pieni potentiaalisen väärinteon mahdollisuus.
Niinkin hurskaalla joukolla kuin mitä todistajat mielestään ovat, on loppuviimeksi aika hämmästyttävän pakonomainen kiinnostus synnintekoon, ei tietenkään omaansa vaan toisten.

Mielipiteeseeni varmaankin vaikuttaa osaltaan se, että olen alunperin lähtöisin pienehköstä syrjäisen sijainnin kaupungista, jossa kaksi pientä seurakuntaa tietävät toistensa (ja monen muunkin) asiat 98,5-prosenttisesti. Koska city oli/on pieni, ei siellä tarvinnut kuin näyttäytyä perjantaisin/viikonloppuisin iltakymmenen jälkeen ulkona (vaikkapa sitten vaan koiraa ulkoiluttamassa), kun jo joku oli "nähnyt" ja ilmaissut huolensa eteenpäin. Aina oletettiin ihmisistä pahinta, eli jos sinut nähtiin iltakymmeneltä kaupungin keskustan lähelläkään, tarkoitti se tottakai automaattisesti paheellisen elämän viettämistä.

Näistä huomioista ilmoitettiin kohdehenkilölle yleensä mahdollisimman nopeasti (viimeistään seuraavassa kokouksessa), mutta kuitenkin aina passiivimuodossa ja muutenkin mahdollisimman epämääräisesti: "sinut [i]oli nähty[/i] myöhäiseen aikaan epäilyttävässä paikassa", ei siis ikinä: "[i]minä näin[/i] sinut paikassa X aikaan Y". Kohdehenkilö oli siltikin yleensä melkeinpä viimeinen taho, joka asiasta sai kuulla, kuinkas muutenkaan.

Tällainen kyttäämiseen ja juoruiluun perustuva "kollektiivinen tieto" on omiaan vallankäytön välineenä. Koskaan ei voinut etukäteen tietää, tuleeko käytöksellään rikkoneeksi kenties jotain kirjoittamattomia 'syntisääntöjä'. Tällaisessa tilanteessa lienee melkoisen normaalia alkaa joko tietoisesti tai tiedostamatta muokkaamaan omaa käytöstään vastaavasti, välttyäkseen moiselta kyttäämiseltä (vaikkei siltä välttyminen tietenkään ole edes mahdollista).

Lisäksi tuohon "kaikki tuntee kaikki" -mentaliteettiin kuuluu olennaisena osana näytelty yliystävällisyys toisia todistajia (myös niitä veemäisimpiä) kohtaan. Jos et lähde mukaan siihen Pepsodent-hymyjen onnellisuusmaailmaan, ei kulu kauaakaan kun pahat kielet alkavat ihmetellä ääneen, että "mikähän silläkin oikein on, kun.." Ja jälleen ollaan samassa tilanteessa, jossa ihmisen yksityisasiat kuuluvat koko uskonyhteisölle. Oikeastaan todistajille koko yksityisasioiden olemassaolo ei ole hyväksyttyä tai ainakaan toivottavaa.

Yritä siinä sitten viettää tasapainoista ja onnellista elämää, kun sinulla ei ole oikeutta anonymiteettiin, yksityisyyteen, ystävien valitsemiseen, vapaaseen kommunikointiin, omiin mielipiteisiin, oman ajankäytön suunnitteluun, tai ylipäänsä muutenkaan oman elämän ratkaisuiden ja valintojen tekemiseen.
Kaikki tämä on yhteisen edun ja 'keskinäisen rakkauden' nimissä kollektivisoitu uskonyhteisölle. :roll:

Jatkuva pelossa ja syyllisyydessä eläminen josta ei uskalla kenellekään puhua jotta ei vielä syyllistetä lisää vaikkapa uskon puutteesta tai vääristä vaikuttimista palveluksessa.

Oman käden kautta lähteminen on aina hyvin surullista. Ei tämä ihmiselo muutoinkaan kovin pitkä ole. Ymmärrän kyllä ajatuksen. Sen pohjalla piilee syvä ahdistus ja epätoivo, miksei myös pyyntö: antakaa minulle tilaa elää, vaikka paradoksilta tuntuukin. Elämässä on kuitenkin niitä onnenpipanoita, joista edesmennyt Veikko Lavi lauleskelee. Näissä pipanoissa piilee eheytymisen siemen. Sillä on tapana kasvaa hiljalleenkin, mikäli se saa sijaa edes omissa ajatuksissa.

[quote="Seuran todistaja"]On vaimo ja sukua mukana "meikäläisinä", joten on vielä hakusessa se keino, jolla pääsisi pois. Joskus tuntuu siltä, että pitäisi lähteä oman käden kautta. Sen verran paljon ahdistaa :([/quote]
Ahdistus ei välttämättä vähene Jehovan todistajista eroamisen kautta, mutta eroamalla lahkosta voi ainakin löytää oman itsensä ensimmäistä kertaa elämässään. Siksi suosittelen sitä.

[quote="Astrologi"]On esimerkiksi erinäisiäkin kertoja pahoitettu hautajaisissa omaisten mieli kun ei voi käyttäytyä yleisen hyvän tavan mukaan.[/quote]
Mitähän jehovantodistajat ajattelevat jos salille saapuu vieras henkilö, joka ei joogaa muiden mukana ja vaikka tekee rukouksen aikana muistiinpanoja?

Sellaista se oli, jatkuvaa taistelua Vt-ohjeiden ja mahdollisimman normaalin elämän välillä. En nyt muista mikä talvi-ilta ja mikä saatto oli Arkadiankatua menossa hautausmaan suuntaan, joten en päässyt yli kadun. Siinä seisoskelin kakarana muun kadunvarrella saattokulkuetta kunnioittaneen väen seassa, odotellen pipo päässä kadunylitysmahdollisuutta. Ei tarvinnut kauan odotella, kadun yli en päässyt, mutta pipo sai kyytiä. Joku iso mies riuhtaisi pipon päästäni ja piti sellaistakin rippiä mulle, ai että mua nolotti olla kaiken kansan ihmettelyn kohteena. Jos oikein muistan, niin valehtelin sille miehelle, että en huomannut riipiä pipoa päästäni. Valehan se oli, koska tiesin oikein hyvin, että jo hatun nostaminen naista tervehtiessä oli saatanallinen teko Vt-seuran mukaan.

Jehovan todistajuudessa on ahdistavinta jatkuva erottautuminen ympäristöstä. Joka asiasta pitää tehdä numero että me ei voida tehdä näin eikä näin koska *raamatusta asiayhteydestään irroitettu lause*. Eli Jehovan todistajat istuvat silloin kuin muut seisovat ja seisovat silloin kun muut istuvat. Välillä jehovantodistajuus pakottaa suorastaan käyttäytymään huonosti. On esimerkiksi erinäisiäkin kertoja pahoitettu hautajaisissa omaisten mieli kun ei voi käyttäytyä yleisen hyvän tavan mukaan.

Oh... veljeni KN tarjoaa auttavan kätensä. Olen liikuttunut. :p

[quote="Jaakko Ahvenainen"]Minulle, josta pyritään tekemään Jehovan todistaja, on ollut ahdistavinta se lehtien ja kirjojen määrä, mikä on eteeni ladattu sen kaiken lukeakseni. Toinen ahdistava seikka on brutaali ja läpinäkyvä "rakkauspommitus", kuten: "Mehän voisimme lähteä joskus veneelläni ajelemaan" tai "Minulla on mukava saunaosasto, voisit tulla sinne juttelemaan". Mahdollinen kiinnostunut pyritään saamaan kiitollisuudenvelan ansaan. -Käyttölupa myönnetty.[/quote]


Muotoillaan uudestaan, koska edellinen joutui sensuurin kynsiin. Miksi sinusta pyritään tekemään jehovantodistaja? Onko sinulla, kaikesta täällä roikkumisesta huolimatta epäilys, että jehovantodistajuus on "oikea uskonto"

Yli 40-vuoden kokemuksella voin sanoa, että jehovantodistajuus on kusetusta! Siksi ehdotankin, että alat "tutkimaan" Markku Meilon kanssa jehovantodistajien kirjallisuutta, jotta lopullinen varmuus tavoittaisi sinut.

Ymmärrän Lieksan veljiä, jotka hakevat kenttäpalvelustunteja ahdistelemalla sinua, mutta tässä minä tarjoan auttavan käteni. Muodostan sähköpostiosoitteen jos haluat (ja johon lähetät ahdistelijoittesi nimet)ja lähestyn sinua ahdistelevia Lieksan ja ympäristön veljiä, vaikkapa kopioilla kirjoituksistasi "veljesseuraan" Kyseiset veljet juttujesi lukemisen jälkeen, varmasti arvelevat, ettet tarvitse enempää hengellistä opastusta ja jättävät sinut rauhaan.

Minusta tarjous on varsin hyvä! Pääset eroon jehovantodistajista, etkä koe enempää ahdistavia kokemuksia. Jos vielä epäilet sitä, että jehovantodistajuus on "oikea uskonto" niin uskon, että "veljesseuran" veljet auttavat sinua siinä asiassa, jopa minä aktiivinen kokouksissa kävijä, voin tarvittaessa todistaa sinulle, että kusetusta on.

Miten on?

Terveisin Kovanyrkki

Tää on ihan hassu juttu (mutta kaikki muut on tuossa jo aika kattavasti lueteltu) PUKEUTUMINEN.
Eli
liian pitkät hameet
ei voinut juuri käyttää housuja
eikä missään nimessä muutenkaan näyttäviä vaatteita. Hillittyä ja harmaata.
Ei saanut vaatetuksellaan ilmentää mitään muuta kuin sitä, että "minä kuulun tuohon Jt-laumaan".
saa käyttää tätä juttua.

Kenttäpalvelus, kenttäpalvelus ja kenttäpalvelus. Sitä meille toitotetaan koko ajan. Lähes kaikissa seuran julkaisujen artikkeleissa kehoitetaan lisäämään kenttäpalvelusta. Vartsikan tutkaileminen on todella puisevaa, kun sielläkin aihe kuin aihe lopulta kääntyy siihen, että lisääthän nyt kenttäpalvelusta. On niin pirun kiireelliset ajat.

[b]Mutta kaikkein ahdistavinta on täysi kriittisen keskustelun puute.[/b] Mistään epäkohdista ei saa puhua vapaasti. Tai saat toki puhua vapaasti, mutta aika pian huomaat puhelevasi yksin, ja jos jatkat, niin puhelet yksin jossain muualla. Ja kysymyksethän esitetään vain lavalta päin, ja vastauksethan me tiedämmekin, kuten toki ne kysymyksetkin useimmiten. [b]Seura ei uskalla antaa mitään keinoa kysyä julkisesti mieltä askarruttavia kysymyksiä, koska nehän voisi herättää samoja kysymyksiä muissakin.[/b]

Tähän edelliseen liittyen ahdistavaa on tietenkin ne opetukset, jotka seura on vääristellyt tukeakseen omaa näkemystään. On todella vaikeaa "tutkia" sellaista, mitä pitää satuiluna.

Miksi en sitten lähde pois? Kyllähän me sen tiedämme. On vaimo ja sukua mukana "meikäläisinä", joten on vielä hakusessa se keino, jolla pääsisi pois. Joskus tuntuu siltä, että pitäisi lähteä oman käden kautta. Sen verran paljon ahdistaa :(

Ja kirjoitusta saa käyttää.

Minulle, josta pyritään tekemään Jehovan todistaja, on ollut ahdistavinta se lehtien ja kirjojen määrä, mikä on eteeni ladattu sen kaiken lukeakseni. Toinen ahdistava seikka on brutaali ja läpinäkyvä "rakkauspommitus", kuten: "Mehän voisimme lähteä joskus veneelläni ajelemaan" tai "Minulla on mukava saunaosasto, voisit tulla sinne juttelemaan". Mahdollinen kiinnostunut pyritään saamaan kiitollisuudenvelan ansaan. -Käyttölupa myönnetty.

Ahdistavinta oli se, ettei uskaltanut puhua kenellekään omista epäilyistään ilman pelkoa "kurinpalautuksesta" ja "huonoksi seuraksi" leimaamisesta.

Onko jollakulla tähän ketjuun kirjoittaneella jotain sitä vastaan, että käyttäisin näitä kirjoituksia julkisesti? Jätän julkisesta käytöstä pois jopa nimimerkit. Nämä ovat hyviä esimerkkejä puhuttaessa esim. terapeuteille.

Kirjallisuuden yksipuolisuus. Suoraan, kuin jostain Iranin valtion sanomalehdistä. Annetaan vain yksi (vääristelty) totuus.

Ihmisten kaksinaamaisuus. Esitetään ystävää, selän takana juorukellot raikaa. Kaksoiselämän viettäminen. Miten sitä muuten järjissään pysyisikään... :?

Kaikki osallistumispakko. Oli pakko käydä kokouksissa, konventeissä ja kentällä. Ikävystyttävää! Samat jutut kerta toisensa jälkeen, en edes tajunnut suurimmasta osasta mitään, meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Mitään asioita ei saanut epäillä eikä kyseenalaistaa. Jos jostain heräsi epäilys ja olisi halunnut saada jonkunlaista lisätietoa asiasta, niin sitä ei ollut mahdollista saada. Mistään. Keskustelu ei tullut kysymykseenkään, epäilys kun oli vain merkki huonosta suhteesta Jumalaan ja sitä piti sitten parantaa rukoilemalla (pahimmassa tapauksessa joutui vanhinten komitean eteen nuhteluun).... tietoa ei oikein voinut mistään ulkopuoleltakaan hankkia, maailma kun oli paholaisen vallassa. Ahdistavaa oli myös tieto siitä, että jos halusi lähteä pois, kaikki kääntävät selkänsä ja joudut olemaan yksin. Käytännössä vaihtoehtoja ei oikein ollut... joko uskot, tai itket ja uskot.