Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 11.01.2010 21:56
Massetar kirjoitti:Muista myös, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä.
Tässä asiassa olen eri mieltä. Jos matka on päämäärää tärkeämpi, taaperramme turhaan. Pämäärä on aina kiintopiste, jota kohti elämä suuntautuu. Se, että päihtyneenä kirjoittaa, mitä kirjoittaa, saattaa krapulan jälkeen pään seestyttyä olla vallan toista. En silti mene kieltämään, etteikö sanontaan "In vino veritas" (viinissä on totuus) sisältyisi tiettyä totuutta.
Kun ihmisen "yliminä" on hetkeksi lamaantunut, saattaa henkilö lausua jotain todellisista tuntemuksistaan. On kuitenkin verrattomasti parempi tehdä ratkaisunsa selvin päin, kuten "Aaac" totesi, joskin päihtyneenä sanottu on osoittautunut usein hyvin oikeaan osuvaksi ainakin senhetkisestä tunnetilassa.
Eroaminen on näkemykseni mukaan helpoimmin kestettävissä oleva prosessi erottamiseen verrattuna, vallankin, kun erottamiseen sisältyy aina tietty nöyryytys, epäkelvoksi tekeminen. Eronnut on aina psykologisesti "niskan" päällä: minä sen tein, eivät toiset puolestani. Minä valitsin, toiset eivät valinneet puolestani.
Niin tai näin tosiasia on nykyään se, että tukea kyllä löytyy, mutta sen vastaanottaja sanelee ehdot. Tuen antajan tehtävänä on harkita, voiko hän auttaa vai onko syytä ohjata eteenpäin. Tämä ohjaaminen ei tarkoita näkemykseni mukaan "kyykyttämistä" tai "luukuttamista", vaan sen tosiasian toteamista, etteivät omat kyvyt tällä kertaa riitä. Tässä on hyvä "ensiavun" tuntea muita avun lähteitä ja tarpeen mukaan olla ohjaamassa ja myös auttamassa omaa asiakastaan ammattilaisten pakeille.
Tämä ei ole esim. vertaistuettavansa hylkäämistä (yhteydethän voivat säilyä) vaan omien kykyjensä tunnustamista. Usein tukija, tuettava ja ammattilainen voivat tehdä tuettavat tähän suostuessa varsin mainiota yhteistyötä tuettavan hyödyksi.
Olipa kyseessä ammattilainen tai vertaistukija, yhtä seikkaa en voi olla kyllin korostamatta. Tämä on luottamuksellisuus. Vaikka vertaistukijaa ei salassapito- ja vaitiolovelvollisuus nimenomaisesti koskisikaan, ei tästä näkemykseni mukaan missään tilanteessa tule poiketa. Kaikki, mitä tehdään, tehdään yksin tuettavan ehdoilla ja suostumuksella. Mitään ei tule tehdä ns. "selän takana".
[quote="Massetar"]Muista myös, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä.[/quote]
Tässä asiassa olen eri mieltä. Jos matka on päämäärää tärkeämpi, taaperramme turhaan. Pämäärä on aina kiintopiste, jota kohti elämä suuntautuu. Se, että päihtyneenä kirjoittaa, mitä kirjoittaa, saattaa krapulan jälkeen pään seestyttyä olla vallan toista. En silti mene kieltämään, etteikö sanontaan "In vino veritas" (viinissä on totuus) sisältyisi tiettyä totuutta.
Kun ihmisen "yliminä" on hetkeksi lamaantunut, saattaa henkilö lausua jotain todellisista tuntemuksistaan. On kuitenkin verrattomasti parempi tehdä ratkaisunsa selvin päin, kuten "Aaac" totesi, joskin päihtyneenä sanottu on osoittautunut usein hyvin oikeaan osuvaksi ainakin senhetkisestä tunnetilassa.
Eroaminen on näkemykseni mukaan helpoimmin kestettävissä oleva prosessi erottamiseen verrattuna, vallankin, kun erottamiseen sisältyy aina tietty nöyryytys, epäkelvoksi tekeminen. Eronnut on aina psykologisesti "niskan" päällä: minä sen tein, eivät toiset puolestani. Minä valitsin, toiset eivät valinneet puolestani.
Niin tai näin tosiasia on nykyään se, että tukea kyllä löytyy, mutta sen vastaanottaja sanelee ehdot. Tuen antajan tehtävänä on harkita, voiko hän auttaa vai onko syytä ohjata eteenpäin. Tämä ohjaaminen ei tarkoita näkemykseni mukaan "kyykyttämistä" tai "luukuttamista", vaan sen tosiasian toteamista, etteivät omat kyvyt tällä kertaa riitä. Tässä on hyvä "ensiavun" tuntea muita avun lähteitä ja tarpeen mukaan olla ohjaamassa ja myös auttamassa omaa asiakastaan ammattilaisten pakeille.
Tämä ei ole esim. vertaistuettavansa hylkäämistä (yhteydethän voivat säilyä) vaan omien kykyjensä tunnustamista. Usein tukija, tuettava ja ammattilainen voivat tehdä tuettavat tähän suostuessa varsin mainiota yhteistyötä tuettavan hyödyksi.
Olipa kyseessä ammattilainen tai vertaistukija, yhtä seikkaa en voi olla kyllin korostamatta. Tämä on luottamuksellisuus. Vaikka vertaistukijaa ei salassapito- ja vaitiolovelvollisuus nimenomaisesti koskisikaan, ei tästä näkemykseni mukaan missään tilanteessa tule poiketa. Kaikki, mitä tehdään, tehdään yksin tuettavan ehdoilla ja suostumuksella. Mitään ei tule tehdä ns. "selän takana".