Veljesseura.org

Viljo kirjoitti:Joo, varhaisimmat muistot tuolta ovat about vuodelta 1974.

Se selittänee asian.

Markku Meilo kirjoitti:

Viljo kirjoitti:Mä muistan, että Korkeavuorenkadulla oli Töölön kokouksissa...

Tataa olla aikaisintaan 1970-luvulta tuo muisto?

Joo, varhaisimmat muistot tuolta ovat about vuodelta 1974.

ex palv.valvoja kirjoitti:Tietääkseni syynä oli kuorossa tapahtuneet riidat,kuka olisi ensi ääni j.n.e.Siskot oli tukkanuottasilla ja "hoilottaminen" loppui siihen.

Minulle on syntynyt samansuuntainen käsitys mm. tämän muistelon johdosta. Soitin aikoinaan Anne-Marielle kun tuota lukiessa alkoi tuntua, että jutussa oleva viulisti Matti on sukunimeltään Lampinen ja näin kirjoittaja myönsi asian olevan.

Malmin salilla vielä 25 vuotta sitten soitettiin elävää musiikkia.Pianossa oli Reijo Rättö ja joku sisko soitteli viulua.Ystävämme Jonin sisko soitti myös huilua jos en väärin muista.
Konventtimusiikit kuoroineen loppuivat kuin seinään.Kuoroa näkyi vielä välttömästi Harmagedonin jälkeen eli siis 1975,mutta sitten se loppui kuin sinään.
Tietääkseni syynä oli kuorossa tapahtuneet riidat,kuka olisi ensi ääni j.n.e.Siskot oli tukkanuottasilla ja "hoilottaminen" loppui siihen.
Sääli.
Musiikki on tärkeää meille ihmisille,paitsi tietenkin jehovantodistajille joille mikään mukava ei ole sallittua,muutoinkuin vartiotornin yliviivaus.
Kun meillä on ollut viimeaikoina kotikirkkotilaisuuksia,niin vaikka meitä olisi vain 5 on musiikkia ja laulua niin että toisille jakaa.
Mutta meillähän ei tuhratakkaan aikaa yliviivauksille.

Viljo kirjoitti:Mä muistan, että Korkeavuorenkadulla oli Töölön kokouksissa...

Tataa olla aikaisintaan 1970-luvulta tuo muisto?

Olen laulanut salilla valtakunnanlauluja Veikko Leinosen saksofonin säestyksellä. Piti olla virkistystä nuutuneeseen srk:aan, jonka väki oli vähentymässä.

Markku Meilo kirjoitti:Sitten myöhemmin Lampisen Matti soitti viulua Korkeavuorenkadun aikoihin.

Mä muistan, että Korkeavuorenkadulla oli Töölön kokouksissa lähes aina vähintään pianon soittaja ja usein oli mukana myös viulisti, välillä todennäköisesti pelkkä viulisti. Huilistin muistan olleen erään toisen seurakunnan kokouksissa.

Konventeissa oli aika iso orkesteri jonnekin 80-luvun puolelle, en muista minä vuonna lopettivat.

Hassunkurinen muisto jäi myös jonkin Oooon kirjoituksesta mihinkään kuulumattomuudesta.

Mikä lie napsauttelee tunne-elämässä noita juttuja, jäi mieleen kun puiston penkillä jututin neiti/rouvaihmistä ja hän nuoruudestaankin huolimatta jutteli "mannermaisesti" ja sitten tuli esiin että hän oli ollut vaihto-oppilaana ulkomailla, jolloin päätelmäksi tuli että hän oli maailmalla kantapään kautta oppinut, mitä juttelemalla saat, se on sun, muuten ei mieli niin hyvä olekaan.

Tuo O:n selän takaa kuultu, siinä jää epävarmemmiksi vaihtoehdoiksi korostuiko se O:n kokemuksena vai halusiko O vain tuoda sen esiin. Niitä voi teoriassa kääntää omalla otteellaan, aktiivisuudellaan.

Jäi se Harlamovin kohtalo mieleen, maailman paras amatöörikiekkoilija, kohta ens. avioliiton solmimisen jälkeen puoliso kuoli onnettomuudessa, sitten toinen avioliitto, samoin kävi. Sitten valmentaja jätti joukkueesta amerikan turneelta. H ajoi itsemurhan rekan alle, Täytyy sanoa että ihminen voi yksin olla ja kuitenkin tulisi jotain ja jostain keksiä mitä voisi kokea itselleen edes mielekkääksi, jos sitten se elämänilokin rupeaisi näkymään.

Juuri töllö kertoi N-liittoon luovutetusta suomalaisesta, leski muisteli että palattuaan poloinen ei kyennyt kuin kävelemään edestakaisin ja muistelemaan vankileiriä. Tämä vahvisti käsitystä että tulisi silloin kun kykenee aktiivisesti pyrkiä haitallisista muistoista tunnetiloineen. Kun ne on loppuun ajateltu niin piste ja ongelle/pilkille....

Miksei O voisi kertoa puolisolleen asiasta, jotta tämä voisi vain mainita monille tutuilleen aina yhdessä olleen että O tuntee menneisyytensä vuoksi joskus erillisyyttä, joka auttaisi jutustelun alkuun pääsyssä.

Voiko sitä erillisyyden tunnetta arvioida vain yhtenä tunteena, joka vain tulee vaikka ei pitäisi ? Miksi sellainen pitäisi olla ? Onhan O:lla taatusti muitakin tunteita. Pitäisi enentää niiden vaikutusaikaa ja vähentää sen erillisyystunteen, kuten liiknnevaloissa vähentää punaisen paloaikaa ja lisätä vihreän, jotta liikenne sujuisi nopeammin.

Ainakin vielä kahdeksankymmentä luvulla soitettiin salilla. Ja vielä joku vuosi sitten etelämmässä soitettiin pianolla, jos vain soittaja oli kokouksessa tai jaksoi soittaa.

Seurakunta oli Rovaniemi, siihen aikaan vielä yksi seurakunta riitti tyydyttämään Lapin pääkaupungin nälän Uskollisen ja ymmärtäväisen orjan vapauttavalle sanomalle.

Hmmm...olisikohan muistikuvani sitten peräisin konventista? Olen nimittäin ihan varma että jossain virallisessa JT-tilaisuudessa olen sitä musisointia kuullut ja nähnyt. Tai sitten alzheimer ottaa omansa ikään katsomatta.

Aiemmin oli elävää musiikkia aina kun vaan oli musisoijia. Mieleeni on syöpynyt Artturi Sulasalmi, joka kävi Ranskalaisella koululla kokouksissa moottoripyörällä, jonka takasitsille oli sidottu bassoviulu tms. Sitten myöhemmin Lampisen Matti soitti viulua Korkeavuorenkadun aikoihin. Sitten saatan olla väärässäkin, mutta mielikuvani mukaan 1950-luvun alkupuolella Cotton clubilla (myöhemmin Gay Gambrini) Isoroballa oli piano, jota joku soitti. Taisi kirjallakin olla piano, mutta siellä kävin vasta monottamiseni jälkeen ravintolassa.

Karvialla avopuolella soitti joku pohjanmaan kiharatukkainen ruotsinkielinen kaveri viulua, pakkopuolella ei instrumentteja sallittu, mikä nyt vaksi joskus antoi Nissisen Hugille viulunsa ja Hugi soitti Itävallan kyläpääskysiä. Muun ajan Hugi soitteli pelkästä puuvarresta koostuvaa itsetehtyä kitarajäljitelmää.

Minä en koko teokraattisen urani aikana osunut yhteenkään sellaiseen seurakuntaan, jossa olisi ollut nippu muusikoita, epäilemättä sellaisiakin oli. Vaelluskokouksissa sitten soittelikin kunnon pumppu, välillä hieman kevyemminkin.

Tämäkin saattaa olla hassunkurinen muisto, jos nimittäin muistan väärin Tuli jostain ihmeen syystä tässä yhtenä päivänä mieleen muistikuva, että salilla olisi ollut orkesteri (seurakunnan jäseniä tietysti) joka soitti säestyksen alku-, väli-, ja loppulaululle. Olen tietoinen että joskus tällainen käytäntö on ollut vallalla, mutta se kiellettiin jossain vaiheessa. Mutta olisiko ollut vielä sallittua kun minä olin penska, olen syntynyt -74 ja pyörinyt salilla jo ennen syntymääni äitin masussa?

lavanpalvelija kirjoitti:Ainakin vielä viiskytluvun lopussa oli ns. palveluskoulun alussa nimenhuuto... milloinkahan hauskasta tavasta luovuttiin?

Käytäntöä ei ainakaan 70-luvulla enää ollut. Eikä tarvittu kun järjestön otteen tiukennuttua ja maailmanlopun ollessa muutaman vuoden päässä kukaan ei enää rohjennut lintsata.

Ainakin vielä viiskytluvun lopussa oli ns. palveluskoulun alussa nimenhuuto. Listasta lueteltiin kokouksen alussa seurakuntalaisten nimet ja kun nimi mainittiin piti vastata-- LÄSNÄ, jos ei mitään kuulunut jokainen osasi tehdä omat johtopäätöksensä.
Tämähän lisää ryhmähenkeä mainiosti, milloinkahan hauskasta tavasta luovuttiin?