Veljesseura.org

"JT:t tyhjensivät kotini sillä aikaa, kun olin sairaalassa (puoliso muutti eikä kysellyt normaalisti tavaroiden jakamisen suhteen). Kiitos srk:lle kanto- ja muuttoavusta!"

-Laittaisin tuosta kirjeen ex -puolisolle, että ymmärtääkö hän että hän on syyllistynyt varkauteen ja että se on synti Raamatussa ja että se tuottaa tuomion kuten hän jatkaa varastamansa hallussaan pitämistä. Ja että uskooko hän, että hän käymällä lahkon kokouksissa voi saada synninpäästön ? Ja että tämä on vain yksi osa lahkon synnillistä toimintaa, tämähän on tapahtunut yhteisymmärryksessä lahkotovereiden kanssa eikö niin ?

Ja että mikä on lopulta motiivina olla lahkossa kun se ei ainakaan pelastukseen näytä johtavan ? Tehdä syntiä valitussa seurassa ?
että ota selvää lahkon todellisuudesta, lähetän tässä vanhoja kirjallisuusnäytteitä / käy tutustumassa esim. veljesseura.org sivuilla.

Jos ilmoitat eroamisesti lahkosta, ilmoitan puolestani sen jälkeen, että lahjoitan sinulle hallussasi olevat minulle kuuluvan osan entisestä koti-irtaisimistostamme ja jopa henkilökohtaisesta omaisuudestani.

....

"he kieltäytyivät, koska halusin erota Jehovan todistajista" -tuohonhan voi vain todeta, että niinhän he tosiaan sen järjestön etuja ajavat.

Heillähän ei ole vaikeuksia toisen huomioonottamattomuudessa sen vuoksi, että ovat jo niin monessa maailmanlopussa karaistuneita.

Muistan, kun jätin postilaatikkoon erokirjeeni. Se hetki kun pudotin kirjeen, jäi mieleeni. Oli seesteinen olo.

Muutaman päivän kuluttua kirjeen postittamisesta minulle soitti esivalvojan vaimo, jonka kanssa en ikinä ollut vaihtanut edes muutamaa sanaa. Hän pyysi kylään, mutta kieltäydyin. Mielenkiintoista oli se, että miten hän juuri silloin sattumalta alkoi kaivata seuraani...

Sitten muutaman viikon päästä vanhimmat kävivät kotonani luvallani. Sen käynnin aikana he osoittivat farisealaista henkeä ja hylkäsivät minut hengellisesti. Tämä tapahtui siten, että kun pyysin heitä rukoilemaan kanssani (oli hätätilanne), he kieltäytyivät, koska halusin erota Jehovan todistajista. Mielestäni yksi kristityn tärkeimmistä tehtävistä on auttaa lähimmäistä rukoilemaan ja rukoilla toisen puolesta.

Myöhemmin kun kysyin luterilaisilta rukousapua antavilta, että pitääkö minun olla luterilaisten kirjoissa että rukoilevat kanssani, he kummastelivat kysymystä. Ei tulisi mieleenkään että se voisi olla este, sanoivat he. Niinpä Jehovan todistaja vanhimmat osoittautuivat farisealaisiksi tämän suhteen. Eivät noudattaneet Jeesuksen esimerkkiä (vrt. Jeesus ja samarialaiset) vaan kieltäytyivät auttamasta.

Pahintahan tässä taitaa olla se, että Jehovan todistaja -vanhimmat toimivat täysin ohjekirjan mukaisesti.

Ovet paukkuen lähdin.

Melkoisen rikki ja hukassa olin, kun vein erokirjeen. Mutta tuntui siltä, että ensimmäistä kertaa pystyi täysin vapaasti hengittämään. Mielessä oli ajatus, että tästä eteen päin teen niin kuin itse tahdon, ja niin olen tehnytkin, onnistumisineen ja mokineen.

Vieras kirjoitti:Millaisena koit eroamisen hetken / erotetuksi tulemisen hetken?

Itse tunsin taivaallista vapautta kaikenlaisesta pakosta. Nyt maailma oli avoin!

Ihan sama tunne, vapaus pakosta ja kaikki uudet mahdollisuudet auki. Sillä hetkellä kun päätös oli mielessä tehtynä, niin ei enää pelottanut yhtään.

Uskaltaudun vastaamaan. Mulla ero kävi hyvin kivuttomasti, sillä olin jo kauan aikaa ollut erossa JT:stä. Sitten muutin uudelle paikkakunnalle, jossa JT:t rupesivat ahdistelemaan, tulivat kotiin ja yrittivät tehdä kenttäsopimuksia. Silloin lähetin erokirjeen seurakuntaan. Siitä lähtien olen saanut olla rauhassa.

Ei mulla edes ole ollut seurakunnassa ikinä ketään kunnollista kaveria. Maailmallisista ne kunnon ystävät on pitänyt hankkia, seurakunnassa on ollut vain pinnallista porukkaa.

Tähän ei oo kukaan uskaltanut vastata! Kävikö ero helposti ilmoitusasiana, vai liittyikö asiaan hässäkkää, kuten minulla?

Pointtini on se, että erotilanteessa on aika yksin, mutta elämän PYSTYY rakentamaan uudelleen, vaikka se tuntuisi vaikealta.

Millaisena koit eroamisen hetken / erotetuksi tulemisen hetken?

Itse tunsin taivaallista vapautta kaikenlaisesta pakosta. Nyt maailma oli avoin! Joku saattoi ehkä tuntea, että hänet suljettiin jonkun toiminnan ulkopuolelle. Elämä oli kuitekin alkuun nollalukemissa: kaikki ystävät jättäneet ja sukulaiset jääneet JT-aikojen vuoksi, kun ei ollut koskaan aikaa hoitaa ihmissuhteita. JT:t tyhjensivät kotini sillä aikaa, kun olin sairaalassa (puoliso muutti eikä kysellyt normaalisti tavaroiden jakamisen suhteen). Kiitos srk:lle kanto- ja muuttoavusta!

Silti ratkaisu tuntui oikealta. Ensin oli suoranaista vihaa vuosien hyväksikäytöstä, josta kiitoksena näytti olevan yksin jättäminen ja omasta perheestä ja lapsesta eristäminen. Riistoa lasta kohtaan! Ihmisten takia omatuntoni ei kuitenkaan sallinut jatkaa "Valheessa" (= "Totuus"). Omatunnon kriisi - seurauksista piittaamatta.

Erotilanne huipentui riitoihin vanhimpien kanssa. He näyttivät todellisen karvansa: eivät olleet kovin lammasten vaatteissa enää. Eivät kehuneet, hymyilleet tai mielistelleet. Niljakkuus oli muuttunut henkiseksi väkivallaksi varsinkin erään taholta. Vasta eron jälkeen aloin ajatella "totuutta" realistisemmin. Seurasin internet-sivustoja ja sain paljon hyviä näkemyksiä Veljesseuran ja UUT-sivustolta. Tietoni Seuran toiminnasta karttuivat ja vertasin niitä omiin kokemuksiini ja huomasin, etten olekaan suinkaan ainut, jota on kohdeltu tällä tavalla.

Uutta oli oppia Seuran omasta historiasta, muuttuvista opetuksista, ulkojäsenyydestä, pedofiliaskandaalista, UMK:n luonteesta, YK-kytkennästä, vuosilukuennusteista, suhtautumisesta varusmiespalvelukseen, mielenmanipuloinnista ja siihen liittyvästä rakkauspommituksesta, verikuolemista, testamenttien ja varallisuuden haalimisesta, luopioiden kohtelusta kuten karttamisesta ym. Aloin tajuta asioita. Aloin nähdä Seuran liikeyrityksenä. En voinut uskoa, että Hallintoelin olisi mikään Jehovan kanava.

Kun jonkin aikaa oli kulunut, aloin saada uutta ystäväpiiriä normaaleista ihmisistä, mutta kanssakäyminen heidän kanssaan vaati opettelua JT-kauden jälkeen. Tapasin aidosti välittäviä ihmisiä ja opin käytösnormeja, joita ei tarvinnut kirjallisuudesta tarkistaa. Sain olla oma itseni eikä ollut enää pakko käännyttää toisia jatkuvasti. Aloin viettää omia juhliani kuten joulua, pääsiäistä ja syntymäpäiviä. Kävin viemässä kukkia sukulaisteni haudoille.

Jäin kirjoittelemaan näille sivuille siksi, että jos joku harkitsee liittymistä lahkoon, hän saisi kokemusperäistä tietoa punnitessaan ratkaisunsa oikeellisuutta.

Elämäni on nykyään hyvää. Olen työssä, joka olisi JT aikoina kiellettyä. Saan harrastaa ja tavata ihmisiä, jotka ovat minulle oikesti läheisiä. Ei ole suorituspakkoa ja noloa kenttätyötä ihmisten ovilla valehtelemassa ja mahdollisesti turmelemassa jonkun henkilökohtaista elämää. En ole uskontoon täysin suivaantunut, vaan liittynyt uudelleen siihen, mihin minut on alun perin lapsena kastettu. Siitä erosin erään vanhimman vihaisen painostuksen vuoksi vaiheessa, jossa en tuntenut olevani edes valmis siihen.

Kuinka koitte eron hetket ja elämän alkutaipaleen "maailmallisena"?