Kirjoittaja Vieras » 24.09.2010 15:14
Sukututkija: "Hedge-rahastoissahan kysymys ei ole viattomasta "osakkeisiin sijoittamisesta", vaan nämä rahastot ovat niitä instrumentteja, jotka riskejä kaihtamatta pyrkivät aktiivisesti joka tilanteessa kasvattamaan pääomaansa. Keinoinaan ne käyttävät esimerkiksi vipua, lyhyeksi myyntiä, johdannaisia - ja tietysti perinteistä näkemyksen ottamista. Jos missään, niin hedge-rahastoissa markkinavoimat konkretisoituvat raadollisimmillaan."
Niinpä.
Tuossa on mielenkiintoista että toisaalta riskejä tietysti on ja että toisaalta ketä nämä vartiotorniseuran ukot, joiden teorioidensa mukaan piti ymmärtää v. 1914 tapahtumat kun niitä olivat näkemässä, käyttävät sijoitusasioidensa hoitajina. Etteivät vaan olisi saatanan vallassa olevaa lustetta, vuohia, ja mitä nimiä näille juppisijoituskeinottelijoille löytyykään vartiotorneista.
Henk.koht. käsitys olisi että noissa jutuissa yleensä ottaen aina vedetään jotain jollakin lailla nenästä. Eräänlaista riskin- ja muuta arviointia kallispalkkaisella porukalla ja sitten kaikki pitäisi kustantaa eräänlaisella vedonlyönnillä pohjautuen niihin arviointeihin. Yksi nenästävetovaihe olisi kun joku saadaan yleensä mukaan, kuten lahkollakin vastaavasti, mutta nyt ei riitä rakkauspommitusalttius, vaan tulee olla lompakko jota tosiaan kelpaa vähän rokottaakin.
Suomessahan sattumalta meni juuri korkeimpaan oikeuteen tanssaamisen kouluttajan "sijoitusjuttu". Yksi nenästävetovaihe onkin kun antaa juristinsa lopulta voittaa lopullisen tappion asiakkaalle itselleen.