Kirjoittaja Punainen » 28.10.2010 19:22
RaM kirjoitti:Kun aikuistunut nuori esittää vanhemmalleen syytteen elämättömästä elämästä,
on vastauksetkin valmiina - mitä ne sitten merkitsevätkään.
Etpä ole saanut sukupuolitauteja - no eipä sitä ole saanut mitään muutakaan, kun oman käden oikeuskin demonisoidaan ja muutetaan synniksi.
Eipä sinusta ole tullut juoppoa - no ei mutta piilojuoppo.
Etpä ole ruvennut pilviveikoksi - no liekö pilvilinnoissa ja muissa harhoissa eläminen sen parempaa.
Olet oppinut hyviä käytöstapoja - no kaikesta huolimatta koulussa on jotain opittu.
Olet oppinut sujuvaksi esiintyjäksi - niin ja lipeväksi valehtelijaksi.
Joo, aloitetaan siis alusta.
En saanut sukupuolitaudin muuta kuin salaa kaikilta. Muistan vieläkin miten poljin kamalassa räntäsateessa terveyskeskukseen jonottamaan useita kertoja useita tunteja, jotta tautini saatiin hoidetuksi. Ja tämähän tietysti johtui mun siveellisestä käyttäytymisestä... Periaatteessa, jos olisin saanut ihan normaalisti seurustella teini-iässä ja nuoruudessa, niin olisi varmaan aika paljon yhden yön juttuja jäänyt väliin.Varsinkin kun muistan, että useimmat halusivat nähdä uudelleen, mut mä en tietenkään voinut, koska enhän mä VOI seurustella maailmallisen kanssa.
Alkoholi menee, pilven poltto menee, ihan mikä tahansa mistä saa tarvittaessa pään sekaisin. Ettei tarvitisi muistella miten onnellinen sitä olikaan JT:nä.
Mä opin vain pelkäämään muita ihmisiä ja häpeämään omaa uskontoani.
Nimenomaan olen oppinut kyllä hyväksi esiintyjäksi, kiitos kaksoiselämän, jota vietän tavallaan vieläkin (valhetelen vanhemmille koko ajan menoistani ja tekemisistäni). Tai pitäisikö sanoa, että minusta on kehittynyt varsin hyvä valehtelija, jolle valehtelu on osa elämää.
Jippii, mahtavaa! Nyt äkkiä takas ovet paukkuen! En tajunnutkaan mitä olen menettänyt.
[quote="RaM"]Kun aikuistunut nuori esittää vanhemmalleen syytteen elämättömästä elämästä,
on vastauksetkin valmiina - mitä ne sitten merkitsevätkään.
Etpä ole saanut sukupuolitauteja - no eipä sitä ole saanut mitään muutakaan, kun oman käden oikeuskin demonisoidaan ja muutetaan synniksi.
Eipä sinusta ole tullut juoppoa - no ei mutta piilojuoppo.
Etpä ole ruvennut pilviveikoksi - no liekö pilvilinnoissa ja muissa harhoissa eläminen sen parempaa.
Olet oppinut hyviä käytöstapoja - no kaikesta huolimatta koulussa on jotain opittu.
Olet oppinut sujuvaksi esiintyjäksi - niin ja lipeväksi valehtelijaksi.[/quote]