Veljesseura.org

"Tuolla välillä kastettiin 6210 ja sillä saatiin 34 uutta todistajaa, josta tuloksesta luonnollisen poistuman jälkeen jää käteen se tosiasia, että semmonen 2-3 tuhatta todistajaa poistui riveistä elävinä."

Positiivista tuokin, se ei ole niin itsestäänselvää että riveistä pystyy poistumaan elävänä...

Kun ei ole kerrottavissa enää kokemuksia että joku saatiin käännytettyä, kelpaa kenttäkokemukseksi esim se legendaarinen nälkäisen pennittömän tienraivaajan kadulta löytämä lounasseteli. Itselläniki oli kerran rahat loppu, ja mietin että nyt ku löytäisin hangesta kympin setelin ni kävisin ostamassa sixpäkin. Noh, siinähän tuo kymppi sitten törrötti hangessa. Enkelit ohjaavat joskus aika odottamattomiakin tapahtumia? :lol:

Totta turiset!
Kaste puheet Hämeenlinnassa ovatkin nykyään kuulijoille, kun kukaan ei mene kasteelle.

Poikkeuksenkin muistan, kun eräs nuori meni kasteelle.
Jt lapsi.

[quote="Vieras"]Ongelma: Kukaan ei kiitenkaan tule mukaan.[/quote]
Käännytystyö on oman nahan pelastamista, merkittävimmän osan motiivi on saliuskottavuus sekä jonkinlainen paratiisilipusta kiinnipito. Se on havaittavissa esimerkiksi siitä kävelyvauhdista, josta usein tunnistaa käännyttäjäparin, taikka siitä että oppiin kohdistuvaan kritiikkin ei paneuduta, asia ei riittävästi kiinnosta.

[quote]Kukaan ei tunnu tajuavan tuota paradoksia!?[/quote]
Jehovantodistajan mielenhallinta auttaa todistajaa näkemään pelkkää ja jatkuvaa kasvua, vaikka tosiasiassa olisi jäsenmäärän laskua. Kun lavalta hehkutetaan kasvua, niin se riittää. Tosiasiassa Suomen jäsenmäärän nettokasvu oli 1995-2009 välillä keskimäärin kaksi uutta jehovantodistajaa vuodessa. Tuolla välillä kastettiin 6210 ja sillä saatiin 34 uutta todistajaa, josta tuloksesta luonnollisen poistuman jälkeen jää käteen se tosiasia, että semmonen 2-3 tuhatta todistajaa poistui riveistä elävinä.

Joo, paradoksi on.

Toiselta näkökannalta on kysymys innostamisesta, mukamas pääsee tulemaan haltioituneeksi kun vain käy "todistamassa". Todistamaan vain. Jos ennenpitkää joku kuitenkin...

Viime vuosina olen havainnut seuraavan dilemman:

Palveluskokouksissa hehkutetaan vastauksissa mitä hienompia kokemuksia.

Ne sisältävät aina seuraavat tekijät:
- innokkaan julistajan
- toinen kuuntelee tai annetaan muuten 'hieno' todistus

Lopputulos: Julistaja ja kaikki muut ovat haltijoissaan.

Ongelma: Kukaan ei kiitenkaan tule mukaan.

Kukaan ei tunnu tajuavan tuota paradoksia!?

Huomasitteko itse aikoinaan tuota?

Tämä käsittää nykyään jo konventtien kokemukset.

Voinhan minäkin mennä kadunkulmaan puhumaan marssilaisista.
Kyllä varmasti, joku kuuntelisi muutaman tunnin aikana = hieno kokemus :)