Kirjoittaja Vieras » 10.08.2007 10:43
Ketjun pikasilmäilyn jälkeen
"Haaste heitetty Kotimaalle"
Kotimaa -lehden toimittajat arvaisin erittäin tavallisiksi jopa tavallisuuden ennätyksen tavoittelijoiksi, elikkä heillä ei ole paljoakaan tietoa lahkosta, etenkään sen teologiasta eikä aikaa eikä halua ruvetaa laatimaan kirjoituksia mielipidesodan osana.
Näkisin, että kiinnostuneelle veljesseuralaiselle olisi oiva tilaisuus puolestaan laatia Kotimaahan kirjoitus viitaten myös nimenomaisesti siihen Leinonenko se nyt oli,
ottaisin kirjoitukseen ehkä teologiasta pari olennaisuutta, Raamatun väärennös, 1914 laskuoppi (mistä ei kuitenkaan saisi pitkää kirjoitusta tulla ja hankaluutena että sen tulisi selittää asiaa maallikolle kädestä pitäen), ym, sitten lahkokurin ja ajattelurikosten ym monotettujen kohtelun, vielä ehkä lahkon lainvastaisesta toiminnasta tai ohjeista pari mainintaa,
noin suunnilleen.
Aloituskirjoituskirjoituskin voisi olla vieläkin fiksumpi hyvin onnistuneena, asiallinen viittaus siihen leinosen kommenttiin ja että koska kirjoittaja on perillä (mahdollisesti myös lahkon jäsenenä olleena) ja että lahkon toiminta on luonut tilauksen tällaiselle net-kotisivulle, jossa siis tavataan ja josta kuka hyvänsä saa tietoa, siis www...
Tässähän rupeaa jo lämpenemään vaikka pintaa tuskin raapaisee. No suunnilleen tuollaisen idean...