Kirjoittaja Kivikko » 08.03.2011 20:46
Oliko se Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä vai missä juuri monen sivun juttu juutalaisten menestymisestä maailmanlaajuisesti, vaikka väestöstä niitä on arviolta noin 0,2% väestöstä..?
JT:t halutaan pitää tietämättöminä, koska juuri kouluttautuminen vähääkään ammattikoulua pidemmälle saa ihmisen käsittelemään asioita objektiivisesti ja tarvittaessa kriittisesti. Jo ammattikoulu ja lukiokin voivat tähän johtaa. Kuitenkin koska perustavaa koulutusta työpaikan saamiseksi ei voida kieltää, se demonisoidaan vaaralliseksi ympäristöksi, jonka ulkopuolella ei koulutovereiden seura ole lainkaan hyväksi.
"Entä koulutus? Kouluilla on voimakas ja usein huono vaikutus lapsiin, varsinkin kun on kysymyksessä moraali. " - VT 15.3.1978 Paul Petit sanoo elämänkerrassaan.
Voi, ja kun erehdyin penkomaan, niin lisää herkkua VT 1.5.1976 Lukijain kysymyksiä:
"Olisi tuskin johdonmukaista tällaisen nuoren oman valintansa perusteella harjoittaa laajoja maallisia opintoja yli sen, mitä laki ja hänen vanhempansa vaativat. 1. Timoteukselle 6:20:n mukaan olisi epäviisasta täyttää mieltään epätäydellisten ihmisten filosofialla: ”Oi Timoteus, varjele se, mikä on uskottu haltuusi, ja käänny pois tyhjistä puheista, jotka loukkaavat sitä, mikä on pyhää, ja valheellisesti ’tiedoksi’ nimitettävän vastaväitteistä.” Tästä syystä saattavat yliopisto- tai muuhun korkeampaan koulutukseen käytetyt lisävuodet olla ansoja. Inhimillinen filosofia voi ’aivopestä’ ihmisen, niin että usko Jumalaan ja Raamattuun häviää. (Kol. 2:8) Monet korkeakoulu- ja yliopistokurssit perustuvat vääriin teorioihin, kuten kehitysoppiin, jotka tukevat vanhaa asiainjärjestelmää, joka häviää pian iäksi. (1. Joh. 2:17) Monilla professoreilla ei ole uskoa Jumalaan eikä Raamattuun, ja he opettavat innokkaasti jumalankielteisiä uskomuksiaan. Sitä paitsi korkeampien oppilaitosten ilmapiirillä on usein turmeleva vaikutus moraaliin, huumausaineitten orjuuden vaara mukaan luettuna."
Sama artikkeli jatkaa:
"Kokemus osoittaa, että hartaat, vakavamieliset kristityt nuoret, jotka ovat saaneet hyvän kasvatuksen kotona ja hyvän hengellisen opetuksen Raamatun periaatteissa, voivat tavallisesti välttää pulmat. Jos he hoitavat huolellisesti omat asiansa, niin he huomaavat voivansa käydä koulua säännöllisesti suhteellisen turvallisesti. Näin on varsinkin, jos he ovat varuillaan välttääkseen vaikeuksia eivätkä sekaannu urheilu- ja muihin opintojen ulkopuolisiin ryhmätoimintoihin. "
15.10.1982 kertoo taas "eräiden" kokemuksia näin: " Eräs nuori mies kirjoittautui kotimaassaan toimivaan yliopistoon, joka tosin sijaitsi kaukana hänen kodistaan. Hän lakkasi seurustelemasta toisten kristittyjen kanssa ja lopetti Jehovan palvelemisen. Hän menetti kaiken sen, mitä hän oli oppinut ”pienokaisesta asti”, ja nyt hän jopa epäilee Raamatun opetuksia. "
15.1.1988 sanotaan taas mielenkiintoisesti jopa urheilua paheksuen: " Nuoret ovat antaneet todisteen luottamuksestaan Jehovaan vastustamalla painostusta ryhtyä harrastamaan urheilua tai valita korkeampi koulutus koulun päättymisen jälkeen."
Olen kuitenkin joillekin ihmisille siinä määrin kateellinen, että jotkut saavat jonkinlaisesta (terveestä) hengellisyydestä mielenrauhaa, oli uskonnon suunta mikä hyvänsä. Minä olen sen otepinnan menettänyt, mahdollisesti lopullisesti. Koen samalla menettäneeni luottamuksen kaikkeen maan ja taivaan väliltä, ja sen ulkopuolelta. Toivottavasti löydän mielenrauhani jostain muualta, ja löydän sen luottamuksenkin jostain sisästäni jos ei sitä ulkopuolelta löydy.