Veljesseura.org

Puolustusvoimien esikunta soitteli minulle pari vuotta erottamisen jälkeen, ja kyseli että vieläkö on esteitä varusmiespalvelukselle, tapahtui noin vuonna -95. Mietin hetkisen, ja sanoin että eipä kai. Suoritin sitten varusmiespalveluksen.

Ihmisiä on monenlaisia. Jos elämä ja työelämä sen sallii, näkisin varusmiespalveluksen suorittamisen mielenkiintoisena ja maksuttomana matkana suomalaisuuden ytimeen. Sekä hyvässä että pahassa.

nko kirjoitti:Mitä tapahtuu eroavalle/erotetulle asepalveluksen suhteen kun lykkäysvaihe on käynnissä? Joutuuko menemään armeijaan/sivariin, vaikka kanta sotimisen suhteen ei ole muuttunut? Mitä jos on ehtinyt aloittaa työuran jo? Vuoden keskeytys duunista kuulostaa aika rankalta urakehityksen kannalta.

Tietääkseni palveluksen voi lykätä 30-vuotiaaksi asti, jolloin joko sivari tai armeija on suoritettava. JT:lla on vapautus palveluksesta, mutta silloin joutuu kai todistamaan sen jotenkin.

Vuosikaan ei ole pitkä aika urakehityksen kannalta, jos vertaa sivariin tai JT:na oloa 30 -vuotiaaksi asti. Työnantajan on lain mukaan otettava henkilöt takaisin töihin samoilla ehdoilla kuin palvelukseen lähtiessä.

Tsemppaan, Jarkke. Noin nuo hommat menivät, ei ehkä enää. Ja lentäjillä eläkeikä on vielä alhaisempi - ei kroppa kestä.

Muuten...

Jos olisin nuorena aikuisuuden kynnyksellä ymmärtänyt, niin olisin käynyt armeijan ja suorittanut se erittäin tunnollisesti, enoni toimi niin ja hänestä tuli rajavartija, nyt hän on 50vuotias ja jäämässä eläkkeelle täysinpalvelleena ja eläke on erittäin hyvä.

Että hänellä oli jo nuorena päässään muutakin kuin sahanjauhoa, osas jo nuorena ajatella miten kannattaa toimia.
Tuo että pääsee jo noin aikasten eläkkeelle , on kyllä tosi huippua, muissa ammateissa joutuu duunaileen 65 asti, ennenkuin eläkkestä edes puhutaan.

Mun veli kerto että he olivat armeijassa olleet kauhean pitkällä polkupyöra reissulla ja aika oli tullut pitkäksi, kun se oli semmosta hiljasta menoo vaan eteenpäin tunnista toiseen.
Niin veljeni oli kysynyt siltä porukan vetäjältä (olikohan se ollu alikessu tai jokin) että , onkohan vielä pitkä matka sinne sotkuun.
Niin se alikessu oli vaan sanonu , että eihän sinne oo ku kivelä heittää, kun sen oma nimi oli kato Kivelä, niin se sano noin.

Niin ja sitten kun veli meni syömään hirveän nälkäisenä, mitä ehti 5 minuutissa kauhoa nassuun, niin alikessu tuli ja sano , että nyt lähetään, ei tänne syömään oo tultu.

Tasan tarkkaan selviää, kun osoittautuu tarpeeksi "hulluksi". Kokemuksia on vaikka kuinka hitosti.

Mä sanoisin, että jos sua ei kiinnosta niin turhaan meet tuhlaamaan puoltakaan vuotta elämästäsi valtion järjestämään epätasa-arvoiseen pakkotyöhön kituuttamaan intin päivärahoilla. Psykiatrilta lappu esikuntaan, ni homma on sillä selvä. Ymmärrän ihan hyvin että etenkin jos ikä alkaa olemaan lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, niin keskenkasvuisten räkänokkien pomputeltavaksi ei kukaan tervejärkinen halua mennä. Jos on pakotettu JT-nuoruuteen ja samalla viety mahdollisuus käydä intti silloin kun IMO sen järkevä aika on (eli 18-19-vuotiaana) niin turhaan siitä stressiä ottaa enää sitten ku tajuaa lahkon valheet ja irtaantuu siitä. Ellei sitten tosiaan itse halua, näitäkin toki on ja ei siinä mitään pahaa ole. Jos sulla on elämä ja työura mallillaan ni senku jatkat valitsemallasi tiellä, ja unohdat valtion pakkotyöt Enemmän susta on hyötyä työelämässä, itselles ja valtiollekin.

Nii ja eikös se ollu silleen että vaikka haluaisitkin selvitä puolella vuodella, ni välttämättä ei selviä ? Eli ei kai sitä ite saa valita ?

Sota-ajan jutuilla on nykyaikaan nähden hyvin näennäinen totuusarvo. Näin ollen sota-aikaan on täysin tarpeetonta ja turhaa edes viitata.

Armeija(kin) toimii paljon omien sellaisten sääntöjensä mukaan jotka muovautuvat yhteisön mukaan.
HS/kk-liitteensä kirjoitti aikanaan, no rotu ei asiaan liity mutta romaaniksi tuo sanottiin, joka sopeutui huonosti tai ei ollenkaan. Muistamatta tarkemmin niin antoi alikersantille luuviitosesta kun katsoi olleen syytä, jolloin vankilasta päästyään romaani sijoitettiin hevostalliin töihin. Alikessu meni kysymään että kannattiko lyödä, jolloin lyönti toistui. Mutta nyt papereihin kirjoitettiin että alikersantti osoitti esimiehelle sopimatonta alaisen suhtautumistaitoa, tai jotenkin noin.

Sota-ajasta tietenkään puhumattakaan. Kun sotasaalis tuli pöytäkirjata ja joutua valtiolle, niin pistooleja (nagan ja "tähtipistooli") on kaikkiaan pöytäkirjoissa, oliko runs. 200 kpl. Kun venäläisupseerilla pistooli oli ja niitä vihollisia divisioonittainkin tuhottiin, on pistooleja vähintään tuhansittain sotamuistoina. Siitähän oli kysymys että upseerille ole ensiarvoista ja melkein ainoa asia saada taistelutulosta, ja silloin olisi ollut epäviisasta kysyä sen pistoolin kohtaloa siltä "ampumaltasi ryssältä".

Yksi muistelo sisälsi että kokoontumispaikassa rintamalle lähtöä varten vielä oli riuku (WC) sahattu alapinnalta lähes poikki, siitä olisi pudonnut kuopan pohjalle sen sekaan, muistelisi että muistelija itse oli tuon huomannut eikä kukaan siten...

Tuolloin ennen sotia oli myös tavattu ase ulkona sateesta. Lähdettiin juoksemaan poispäin, pysähtyen välillä kysymykselle, kuka sen jätti. Kuinka lie käynyt, ei jaksa muistaa,

Uskovaisiksi itsensä sanovia siellä tapaa olla, arvattavasti enemmän niitä jotka ovat asiasta hiljaa. Jos vanha käytäntö on, niin rippikouluun kysytään sen käymättömiä. (Viikonloppu jossakin vailla sotilaskoulutusta).

Vieras kirjoitti:Tuo on sattumanvaraista. Riippuu olosuhteista. Ensinnä siellä voi olla varusmiehiä jotka yrittävät simputtaa ruotuun kantahenkilökunnan kannustamana, jos kuitenkin omaa leveimmät hartiat se voi onnistuakin. Mutta että olo voi olla jotain sen tapaista kuin viheliäistä jos kantahenkilöstökin käy henkiseen väkivaltaan.

Vanha vitsi. Ei onnistu nykyisin. Simputuskynnys laukeaa nopeammin kuin hiirenlitsku.

Suosittelisi vetoamaan siihen pasifistiseen asenteeseen ja pelkoon sopeutumattomuudesta kun on liikkunut vain lahkon henkisissä piireissä. jos harkinnan jälkeen päätyy poisjäämisen kannalle.

Voihan tuotakin kokeilla. Otaksuisin muhineeni noissa armeijan porukoissa siksi kauan sillä tasolla, että tiedän, mistä kirjoitan, kumppanini tuplahipsu.

Vieras kirjoitti:"" haraa heti alusta asti vastaan""

Suosittelisi vetoamaan siihen pasifistiseen asenteeseen ja pelkoon sopeutumattomuudesta kun on liikkunut vain lahkon henkisissä piireissä. jos harkinnan jälkeen päätyy poisjäämisen kannalle.

Noillakin perusteilla nykypäivänä taitaa saada vapautuksen.

"" haraa heti alusta asti vastaan""

Tuo on sattumanvaraista. Riippuu olosuhteista. Ensinnä siellä voi olla varusmiehiä jotka yrittävät simputtaa ruotuun kantahenkilökunnan kannustamana, jos kuitenkin omaa leveimmät hartiat se voi onnistuakin. Mutta että olo voi olla jotain sen tapaista kuin viheliäistä jos kantahenkilöstökin käy henkiseen väkivaltaan.

Armeijan "pärjääminen " menneeseen verrattuna ei ole mitenkään mysteeristä, ennen oli tyypillisesti puolen tusinaa lasta joiden joukosta varusmiestuvan joukkoon ei tuntunut muulta kuin tilan lisääntymiseltä, nykyinen ainoa lapsi omasta huoneestaan kotoaan vierastaa suurta läheisyyttä isossa porukassa. Toki päiväkodeista lähtien on myös seuraan voitu tottua. Samoin ennen tultiin ruumiillisista töistä eikä se armeija siten rasittanut, jos ei joskus jaksanut, tunne oli tuttu ehkä tukkimetsästä jo. (Kalle Päätalo ihmetteli muuten armeijan touhua kun kirveiden terät olivat nuljattu surkeiksi vaikka varusmiehistä oli suurin osa kirveen terottamisen taitoisia metsureita yms).

Suosittelisi vetoamaan siihen pasifistiseen asenteeseen ja pelkoon sopeutumattomuudesta kun on liikkunut vain lahkon henkisissä piireissä. jos harkinnan jälkeen päätyy poisjäämisen kannalle.

nko kirjoitti:Vuoden keskeytys duunista kuulostaa aika rankalta urakehityksen kannalta.

Vuoden! Mikä ihmeen vuoden? Kyllä se puolikaskin riittää, eikä välttämättä sitäkään tarvitse pakertaa valtion intendentuurissa. Jos joutuu lähtemään ja haraa heti alusta asti vastaan, ei siellä ketään väkisin pidetä. Ilmoittautuu vaan joka aamu vastaanotolle, ei tee mitään kuten käsketään. Toteaa vain, ettei huvituta. Tahtoo siviiliin. Sillä se suttaantuu näinä lamanmaksuaikoina.

En tosin ymmärrä mikä urakehitys on puolesta vuodesta kiinni. Minulle kun tuo urakehitys ilmeni auralla, jota hevonen veti. Kun oli kourat kiinni auran sarvissa ja ohjakset kaulalla, sopii uskoa, että uraa syntyi. Se siitä urasta.

Ch.K kirjoitti:En oo vieläkään saanut vastausta :)

Muillakin on Vt-seurasta tuttu "pian".

Minä hain silloin (helvetin kauan sitten, (olen ekoja vapautettuja)) lykkäystä presidentiltä, kun ensimmäinen lykkäys umpeutui.
En oo vieläkään saanut vastausta