Kirjoittaja AchanBeroean » 15.08.2007 00:16
JohnTheRevelator kirjoitti: Vanhimmaksi nimitettiin tosi nuorena niinkuin ainakin silloin oli tapana. En ollut koskaan esim. mikään superinnokas kenttäilijä, enemänkin päinvastoin. Inhosin koko hommaa. Siihen aikaan vanhimmaksi pääsi kaikenlaisia jauhopäitä(minä mukaan lukien), johtuen selvästikin yleisen kiinnostuksen puutteesta. En usko, että tilanne on parantunut. Nuoria vanhimpia ja työn jatkajia lahkon on varmasti vaikea löytää, kun nykyiset jättävät hommansa.
Lahkoyhteisö on heimo ja aina heimovanhimmistoon on tulijoita, ainoa kysymys on, ovatko ko. henkilöt lahkon kannalta hyvää johtoainesta eli ovatko he riittävän aivopestyjä ja tekevätkö he ahkerasti lahkotyötä. Lahko ei hyödy vanhimmista, joilla on varaumia Vartiotorni-seuran oppeihin tai toimintatapoihin tai jotka eivät ole ahkeria lahkotyössä, sillä moisilla ei lahkoheimoa saada tuottavaan työhön.
Jos jotkut miehet välttelevät avustavan palvelijan tai vanhimman virkaa, vaikka jatkavat lahkossa, ovat he syystä tai toisesta jättäytyneet takapenkkiläisiksi. Helpon selitys moiseen passiivisuuteen on, että he ovat nähneet lävitse lahkosysteemin, jossa asema porkkanana miehiä usutetaan lahkotyöhön - ja todenneet, etteivät itse moiseen lähde. Tai he eivät koe olevansa heimon alfa-uroksia.
Kun itse olin innokas lahkolainen, pidin avustavan palvelijan tehtävää arvossa. Mikäli lahko olisi saanut minut jäämään lahkoon odottelemaan vanhimmaksi nimittämisen palkintoa, niin saattaisin yhä olla jonossa tehden lahkotyötä.
[quote="JohnTheRevelator"] Vanhimmaksi nimitettiin tosi nuorena niinkuin ainakin silloin oli tapana. En ollut koskaan esim. mikään superinnokas kenttäilijä, enemänkin päinvastoin. Inhosin koko hommaa. Siihen aikaan vanhimmaksi pääsi kaikenlaisia jauhopäitä(minä mukaan lukien), johtuen selvästikin yleisen kiinnostuksen puutteesta. En usko, että tilanne on parantunut. Nuoria vanhimpia ja työn jatkajia lahkon on varmasti vaikea löytää, kun nykyiset jättävät hommansa. [/quote]