Kirjoittaja Vieras » 07.04.2011 14:34
Eipä kukaan kertonut, että kasteelle ollaan menossa. Kaikessa hiljaisuudessa vaan omin päin ja ilmeisen lainvastaisesti.
Tämä on ymmärrettävää, kun "kasvu" taitaa tulla lapsista.
Aina heillä on vain se puolustelunsa: meillä on se uskonnonvapaus.
Lapsi ei voi ymmärtä tuossa iässä, mitä hänen päätöksensä tulevalle elämälleen merkitsee. Lapsi ehkä kastautuu, kun äiti on pienestä pitäen kertonut "Jehovan päivästä", jolloin kaikki muut paitstsi JT:t tuhoutvat ja äidin sanoma lapselle ei lapsen mielestä varmaankaan ole valetta. Eihän lapsi voi ymmärtää, keneltä se opetus tulee, mitä äiti kertoo.
Lapsi ei käsitä, että hänen ajatuksenvapauttaan rajoitetaan, kun ei saa uskoa kuten oikeasti haluaa, vaimoa ei voi valita normaalisti, ei voi äänestää, ei osallistua maanpuolustukseen, vaikaa joidenkin mieli ehkä tekisi, ei saa ottaa verta, jos sairastuu ja joutuu tekemään loppuikänsä pakollista lahkotyötä. Ei saa lukea tai katsoa kaikkea, mitä julkaistaan.