Kirjoittaja Johanneksen poika » 08.06.2011 23:57
Vieras kirjoitti:Mikähän lie motiivi poistaa ? Eikö olisi voitu ajatella niiden lukittuina säilyttämistä vaikkapa veljesseuran hakemiston kautta löydettävissä.
Omasta puolestani voin sanoa, että en tosiaankaan ole poistanut kaikkea sivustoltani. Poistin tosin suuren osan, mm. myllynkivisivut, jotka jo täyttivät tehtävänsä. Moni ei jaksa enää lukea tarinaani. Olen kyllä saanut paljonkin palautetta, missä on suorastaan vaadittu koko aineiston palauttamista. Kerran jo tein sen, mutta sain eräältä Jehovan todistajalta sen verran paksua törkypostia (oikeastaan törkykuvan) etten viitsi kovin korkeaa profiilia pitää. Kyllä olen vuosien kuluessa paljon saanut kestää uhkailuja ja muuta vastaavaa, mutta nyt olen hiukan ottanut etäisyyttä koko asiaan. Kyllä minuunkin sattuu, kun oikein lyödään.
Jos joku ei ole vielä testannut nykyisiä muutettuja ja karsittuja sivujani, tässä sen voi tehdä:
http://koti.mbnet.fi/jpoika/
Jos saatte aikaiseksi todella paljon nimiä adressiin, missä halutaan sivut takaisin kaikessa laajuudessaan, voin toki harkita sitä, mutta näillä näkymin en usko, että riittävää määrää nimiä löytyy. Kiitokset kuitenkin tuesta.
Tiedoksi kaikille: minulla on toki omalla koneellani tallessa kaikki materiaali, mikä oli julkisesti netissä. Jos jollakin on tarvetta jotain nimenomaista tekstiä tai äänitettä saada, voin sen toki lähettää sähköpostissa, kunhan pyyntö tulee ja sen asialliseksi katson.
[quote="Vieras"]Mikähän lie motiivi poistaa ? Eikö olisi voitu ajatella niiden lukittuina säilyttämistä vaikkapa veljesseuran hakemiston kautta löydettävissä.[/quote]