Kirjoittaja Vieras » 07.09.2011 21:23
Virallisen ilmmoituksen jälkeen alkoi sitten se karttaminen. Ihmettelin sitä silloin ja ihmettelen edelleenkin, että virallinen ilmoitus on se kohta kun aletaan karttaa. Luulisi että olisin ollut huonoa seuraa jo sitä ennenkin.[/quote]
Näin se vain menee todistajilla. Syykin on yllättävän ilmeinen, ettei sitä välttämättä edes huomaa...
Säännöt ovat tehty silmän palvomista varten, ei sydämmen asioiksi.
Todisteena mainitsemasi asia.
Todistajat alkavat karttamaan heti, kun asia on "virallinen" ja ilmoitettu lavalta -> tästä vasta alkaa srk:n jäsenien toistensa kyylääminen, ettei kukaan ole erotetun kanssa.
Ennen "virallista" ilmoitusta asian päälle ei ole vielä lyöty virallista kumileimasinta, mikä tarkoittaa että srk:n sekopäisimmät eivät vielä ole aloittaneet kyyläämistä. Ja vielä kerkeää moikkaamaan "turvallisesti" vanhaa veikkoa ;)
Omalla tavallaan kyse on siis kahdesta asiasta:
1. Sääntö sovelletaan silmän palvonnan tasolla, kuten 99% muitakin sääntöjä. Toisten ystävien miellyttämistä / tyynnyttelyä henkisellä tasolla.
2. Vasta asiat, jotka sanotaan lavalta tai seuran kirjoituksissa/kirjeissä, mielletään peruuttamattomasti oikeiksi, puhdasoppisesti ;)
Itsekkin olen syyllistynyt nro 1:een ja 2:een + kaverin moikkaamiseen vielä kun kerkeää.
Asia vain sai minut ajattelemaan asiaa pitkälle samoin, kuin itsekkin. Ihmettelin, että hei, mites tuo toiminta/ajattelumalli nyt oli tuollainen, aika veikeä.
Kyseessä on vain siis alitajuntainen sivuoireyhtymä seuran sepustuksien soveltamisessa ;)
Rippeli! Tuo tupakaksi heitto vaati aika paljon "Cojones" =)