Kirjoittaja Ohikulkija » 17.11.2011 16:44
Itse olen syntymästä asti ollut vanhoillislestadiolainen ja aikuisena irrottautunut lahkosta. Mielenkiinnolla luen myös kokemuksia tältä palstalta ja kyllä löytää paljon yhteneväisyyksiä JT:stä lähteneiden kanssa.
"Uskon uhri" ei mielestäni ole vielä sitä, että syntyy johonkin tiettyyn lahkoon tai uskontoon, uskonto/lahko on altis maaperä, jossa tulee uhreja toiminnan kautta.
Uhriutuminen johtuu lähes poikkeuksetta siitä, että epäoikeudenmukaisuus ja epätasavertaisuus kohdistuu johonkin henkilöön. Vertauksena esim. vanhoillislestadiolaisuuden hoitokokoukset, joissa rehotti hengellinen väkivalta ja syytökset tekemättömistä synneistä ja julkiripistä(nöyryyttämisestä).Varmasti vastaavia ilmiöitä koetaan JT:n seurakunnassakin.
Uhri syntyy syistä, että joutuu syytetyksi ja/tai tuomituksi/erotetuksi asioista,
- joita ei ole tehnyt
- jotka kuuluvat jokaisen ihmisen perusoikeuksiin
- jotka pohjaavat vain johonkin tapakulttuuri-ilmentymään
- jotka ovat jokaisen itsemäärämisoikeuteen perustuvia asioita
- jotka eivät Raamatun mukaan ole syntiä tai toimimista J:tä vastaan (J=jumala/jahve)
-
- listaa voi jatkaa...
Erottaminen näistä eksuliivisen opin lahkoista tarkoittaa armottomasti saatanan haltuun heittämistä, VL:ssä maailmallinen tie vie helvettiin ja erotetut JT:t tuhoaa jahve harmagedonissa. Eli se uhri syntyy siitä, koska väärin perustein ja hengellisen väkivallan kautta ihmiseltä viedään "Taivaspaikka" ihmisen tuomitsemana. Jokainen Raamattua tunteva kuitenkin tietää, että kenelläkään ihmisellä tai järjestöllä ei ole minkäänlaista tuomiovaltaa toiseen ihmiseen iankakkisuuskysymyksissä. Uhriin kohdistuu siis Raamatun sanan vastainen toisten ihmisten mielivalta erehtymättömän seurakunnan ja uskon varjolla.