Kirjoittaja Vieras » 02.12.2011 14:50
Kentällä Jehovan todistajat herkästi tarraavat tapaamiinsa mielenterveyspotilaisiin, joiden sairauksista he ovat "kiinnostuneita" (helppoja omia kenttätunteja usein yksinäisten parissa). On hyvä, että lievittävät yksinäisyyttä, mutta taustalla väikkyy jonkunlainen hyväksikäytön tarve helposti johdateltavissa olevia kohtaan.
He ovat auttavinaan, mutta seurauksena saataa olla myös potilaan ahdistuminen tai joutminen suorastaan pois tolaltaan.
Mielenterveyspotilaiden lapset ovat samalla "helppoa riistaa", kun vanhemmat eivät osaa / jaksa / ymmärrä puolustautua lahkoa vastaan. Lahkosta moni on saavinaan apua, mutta tulos voi olla myös lähes katastrofaalinen pyörityksen johdosta.
Seurasin vierestä, kun silloinen JT-vaimoni johdatti erään naapurin mielenterveyspotilaan totuuteen ja kasteelle. Aina kasvokkain oltiin hyvää pataa ja kotona ja muille seurakuntalaisille ja vanhimmille negatiivista arvostelua ja Stasimaista raportointia. Eräs kierrosvalvoja myönteli, että onkin aina nähnyt lavalta tämän sisaren oudon ilmeen. Sisar kuitenkin höynäytettiin mukaan ja takanapäin puhuttiin ihan eri tavoin kuin henkilölle itselleen. Eräs sisar toi kokoukseen tuolta sisarelta saamansa pitkän vihaisen kirjeen ja esitteli sitä kaikille muille. Tutkistelujohtaja arveli, että "kohta se on tuolla uskontojen uhreissa".
Oudosti kelpasi kasteelle ja päätöstä ylistettiin, vaikka takanapäin kenelläkään ei ollut sisaresta mitään hyvää sanottavaa.