Vieras kirjoitti:Ennen vuoden 1914 jälkipuoliskoa monet kristityt odottivat, että Kristus palaisi tuolloin ja ottaisi heidät taivaaseen.
Itse en tunne yhtään uskonnollista ryhmää, joka vuoden 1914 jälkipuoliskolla odotti Jeesuksen paluuta. Sen sijaan tunne melkoisen hyvin Vt-seuran opetuksen ja raamatuntutkijoiden opetukset siltä ajalta. Vuoden 1914 jälkipuoliskolla raamatuntutkijat eivät odottaneet Jeesuksen paluuta siitä yksinkertaisesta syystä, että heille Jeesus oli palannut jo vuonna 1874.
Niinpä raamatuntutkija A. H. Macmillan sanoi 30. syyskuuta 1914 pitämässään puheessa:
”Tämä voi olla viimeinen yleinen esitelmäni, koska me menemme pian kotiin [taivaaseen].” Macmillan oli selvästikin väärässä, mutta se ei ollut ainut kerta, jolloin hän tai toiset raamatuntutkijat saivat pettyä odotuksissaan.
Joo, ei ollut ainoa kerta, mutta ei myöskään ensimmäinen. porukka odotti flygaamista jo 1881.
Raamatuntutkijat, jotka vuodesta 1931 lähtien on tunnettu Jehovan todistajina
Arkisemmin on kyse Vt-seurasta, jonka jäsenistön tuli viimeistään vuoden 1931 nimenmuutoksen jälkeen punnita jäsenyytensä. Raamatuntutkijoita toimii edelleen, mutta ei ensimmäistäkään Vt-seuran yhteydessä.
odottivat myös, että vuonna 1925 toteutuisi suurenmoisia Raamatun profetioita.
He otaksuivat, että tuolloin alkaisi maallinen ylösnousemus, joka toisi takaisin esimerkiksi sellaiset entisaikain uskon ihmiset kuin Aabrahamin, Daavidin ja Danielin.
Se oli Vt-seuran siionistisen kauden loppu, jonka voi päätellä yksin jo 1930 juutalaisvastaisuudesta.
Hiljattain oli monilla Jehovan todistajilla se ajatus, että Kristuksen tuhatvuotishallituksen alkamiseen liittyvät tapahtumat voisivat ruveta toteutumaan vuonna 1975.
Tuo ajatus ei kummunnut jehovantodistajien keskuudesta, vaan sen on masinoi Vt-seura materiaalissaan.
Heidän odotuksensa perustuivat siihen käsitykseen, että ihmisen historian seitsemäs vuosituhat alkaisi tuona vuonna.
Heidän ajatuksensa perustuivat Vt-seuran opetukseen, jota ei tullut epäillä. Opetukseen liittynyt, perimätietoon perustunut 7000-vuotinen luomispäivä, onkin nyt hylätty.
Nämä väärät näkemykset eivät merkinneet sitä, että Jumalan lupaukset olivat vääriä, että hän oli erehtynyt.
Totta, jumalan lupaukset eivät olleet vääriä, kysehän ei ollut jumalan lupauksista, vaan Vt-seuran raamattunumerologiasta sekä perimätiedosta.
Nämä erehdykset tai väärinkäsitykset, jollaisia oli syntynyt myös ensimmäisen vuosisadan kristityille, johtuivat siitä, ettei ollut noudatettu Jeesuksen varoitusta:
”Ette tiedä, milloin määräaika on.”
Tossa on vaan se ongelma, että UT:n teksti menettää merkityksensä jos Paavalin ja kavereiden odotus oli harha.
A. H. Macmillan selittikin myöhemmin:
Varsinainen selittäjä, jonka FOTM on lievästi sanoen täynnä "epätarkkuuksia".
[quote="Vieras"]Ennen vuoden 1914 jälkipuoliskoa monet kristityt odottivat, että [u]Kristus palaisi[/u] tuolloin ja ottaisi heidät taivaaseen.[/quote]
Itse en tunne yhtään uskonnollista ryhmää, joka vuoden 1914 jälkipuoliskolla odotti Jeesuksen paluuta. Sen sijaan tunne melkoisen hyvin Vt-seuran opetuksen ja raamatuntutkijoiden opetukset siltä ajalta. Vuoden 1914 jälkipuoliskolla raamatuntutkijat eivät odottaneet Jeesuksen paluuta siitä yksinkertaisesta syystä, että heille Jeesus oli palannut jo vuonna 1874.
[quote]Niinpä raamatuntutkija A. H. Macmillan sanoi 30. syyskuuta 1914 pitämässään puheessa:
”Tämä voi olla viimeinen yleinen esitelmäni, koska me menemme pian kotiin [taivaaseen].” Macmillan oli selvästikin väärässä, mutta [u]se ei ollut ainut kerta[/u], jolloin hän tai toiset raamatuntutkijat saivat pettyä odotuksissaan.[/quote]
Joo, ei ollut ainoa kerta, mutta ei myöskään ensimmäinen. porukka odotti flygaamista jo 1881.
[quote]Raamatuntutkijat, jotka vuodesta 1931 lähtien on tunnettu Jehovan todistajina[/quote]
Arkisemmin on kyse Vt-seurasta, jonka jäsenistön tuli viimeistään vuoden 1931 nimenmuutoksen jälkeen punnita jäsenyytensä. Raamatuntutkijoita toimii edelleen, mutta ei ensimmäistäkään Vt-seuran yhteydessä.
[quote]odottivat myös, että vuonna 1925 toteutuisi suurenmoisia Raamatun profetioita.
He otaksuivat, että tuolloin alkaisi [u]maallinen ylösnousemus[/u], joka toisi takaisin esimerkiksi sellaiset entisaikain uskon ihmiset kuin Aabrahamin, Daavidin ja Danielin.[/quote]
Se oli Vt-seuran siionistisen kauden loppu, jonka voi päätellä yksin jo 1930 juutalaisvastaisuudesta.
[quote]Hiljattain oli monilla Jehovan todistajilla se ajatus, että Kristuksen tuhatvuotishallituksen alkamiseen liittyvät tapahtumat voisivat ruveta [u]toteutumaan vuonna 1975[/u].[/quote]
Tuo ajatus ei kummunnut jehovantodistajien keskuudesta, vaan sen on masinoi Vt-seura materiaalissaan.
[quote] Heidän odotuksensa perustuivat siihen käsitykseen, että ihmisen historian seitsemäs vuosituhat alkaisi tuona vuonna.[/quote]
Heidän ajatuksensa perustuivat Vt-seuran opetukseen, jota ei tullut epäillä. Opetukseen liittynyt, perimätietoon perustunut 7000-vuotinen luomispäivä, onkin nyt hylätty.
[quote]Nämä väärät näkemykset eivät merkinneet sitä, että Jumalan lupaukset olivat vääriä, että hän oli erehtynyt.[/quote]
Totta, jumalan lupaukset eivät olleet vääriä, kysehän ei ollut jumalan lupauksista, vaan Vt-seuran raamattunumerologiasta sekä perimätiedosta.
[quote]Nämä erehdykset tai väärinkäsitykset, jollaisia oli syntynyt [u]myös ensimmäisen vuosisadan kristityille,[/u] johtuivat siitä, ettei ollut noudatettu Jeesuksen varoitusta:
”Ette tiedä, milloin määräaika on.”[/quote]
Tossa on vaan se ongelma, että UT:n teksti menettää merkityksensä jos Paavalin ja kavereiden odotus oli harha.
[quote]A. H. Macmillan selittikin myöhemmin:[/quote]
Varsinainen selittäjä, jonka FOTM on lievästi sanoen täynnä "epätarkkuuksia".