Kirjoittaja Vieras » 24.01.2012 16:28
Vastahan, oliko tieteen kuvalehti historia, joka kertoi että mongoli Dzhingis Kaanin valtakunta olisi oikeastaan ruvennut hajoamaan ruttoon, joka myöhemmin 1300 -luvulla levisi Eurooppaan ja vei noin 1/3 -- 1/2 väestöstä. Tuolloin ei ollut jehovantodistaja-oppeja eikä vartiotornin kirjapainoja, joten teoreettisestikaan ei olisi pystytty ruton leviämistä vastustamaan vartiotorneja kaupittelemalla.
Bakteereilla on oma elämänmallinsa, joka saa niitä muuttumaan, mutaatiot bakteerien omalta kannalta hyvää evoluutiota, kuten sairaalabakteeri on tullut vastustuskykyiseksi penisilliinille. Pysähtyykö evoluutio sitten paratiisissa ?
Biologiset tarpeet vaativat lisääntymistä, tarpeen on kuolemakin koskei tila riitä. Ihminen ei vielä ole onnistunut lajinsa lisääntymisen pysähdyttämisessä. Jos luonto tekee sen, on se markkinatempauksen paikka vartiotorniseuroille. Jos taas imisestä tulee yksilönä kuolematon, täytyy ilo lasten saamisesta poistua. sopeuduttava siihen että vanhan muistelu korvaa uuden ja ihmiselle tuntemattoman kasvamisporosessin mielenkiintoisen jännityksen.