Vieras kirjoitti:Markku Meilo kirjoitti:...Luukkaan 10:4 ohjeet saarnausvarustuksesta.
Raamattu on sen verran monimuotoinen kirja, ettei mikään siihen liittyvä ole yksinkertaista tai yksiselitteistä. Parasta on tietysti se, että melkein mitä tahansa, mitä joku väittää Raamatun mukaiseksi (vaikapa se Jt omalla kotiovella) voidaan kumota jollain toisella Raamatun kohdalla, joka on aivan päinvastoin.
JK
Tässä onkin se, että Jt:t käyttävät hyväksi sitä, että ihmiset eivät tiedä raamatusta mitään, eivätkä voi siten näyttää mitään painvastaisia kohtia.
Ja jos löytyy sellainen "totuudelle" altis ihminen, joka mielellään kuuntelee auktoriteetteja, niin hän saattaa olla myös altis rakkauspommitukselle.
Rakkauspommitus tehoaa sellaisiin ihmisiin eimerkiksi, jotka ovat eläneet hyvin ahdistavan lapsuuden vaikkapa alkoholistivanhempien oksennuksien ja veristen tappelujen keskellä.
Kun ei ole saanut rakkautta lapsena tarpeeksi, on helposti altis rakkaudenosoituksille, ja siinä on toisaalta se kääntöpuolikin, että istutetaan harmagedonin pelko tällaiseen alttiiseen ihmiseen.
Ja kun harmagedonin pelko on saatu istutettua "todisteiden" ynnä muiden raamatun tekaistujen "ennustusten" kautta, niin häkki onkin valmis ja ihminen sitten siinä häkissä.
Teokraattinen häkki tulee kokoajan vahvemmaksi sitä mukaa kuin opetetaan ihmistä, että "meidän tulee ajatella kuten Jehova kaikesta ajattelee" ja "sydän on petollinen yli kaiken ja omat halu edistavät Saatanan tarkoituksia".
Mitäpä ihminen ei tekisi säilyttääkseen henkensä.
Iissä eräs psykologi sanoi että "ei tietenkään se semmoinen uskonto voi olla oikea, joka väittää että he vain pelastuvat maailmanlopusta ja kaikki muut tuhotaan.
Muistan ajatelleeni lapsena samoin kuin tuo psykologi, mutta jt-tätini sai peloteltua minut demoni jutuillaan, kuinka hän on kohdannut oikeita demonien hyökkäyksiä.
Hän on skitsofreenikko ja näkee joskus demoneja yrittämässä estää häntä lähtemästä Jehovan palvelukseen, mutta Jehovan avulla hän aina selättää demonit ja Saatanan.
Tätini on myös dominoiva, hallitseva ja käyttelee henkistä ruoskaa taitavasti.
Minä sitten uskoin häntä.
Ja ne psykologin ajatukset, joita olin itsekin ajatellut lapsena, että "uskonto joka väittää omiensa pelastuvan maailmanlopusta, ja jumalan tuhoavan kaikki muut - ei voi olla oikea", niin tämä ajatus vaimeni ja katosi.
Sellainen on jt-oppi. Se kadottaa ihmisen ja tekee ihmisestä tehokkaan koneen ja ihminen yksilönä katoaa. Jos ihminen ohittaa tietyn pisteen, pelon pisteen, niin vastarinta on turhaa.
Siinä olet häkissä, sinä perisynnin alainen kelvoton ihminen, sinä olet tästä lähin Jehovan orja.
Ja Jehova on ottanut mielesi hallintaansa, jos rimpuilet, rimpuilet turhaan.
Ainakin niin kauan kun et pysty rikkomaan mielenhallintaa, johon tehoaa vain kaiken paneminen panokseksi pöydälle, jopa oma elämä pitää panna pöydälle panokseksi, ja päättää että ei haittaa vaikka kuolen harmagedonissa. Haluan silti vapaaksi ja elää vapaana , vaikka kuolisin harmassa.
Ei haittaa , vaikka Jehova lähettäisi salaman jo aikaisemmin ja tappaisi minut, haluan silti elää edes hetken vapaana.
Se on oikeastaan identiteetti varkaus, mutta jopa fyysinen sellainen ja etenkin henkinen.
Se on hengellistä väkivaltaa.
[quote="Vieras"][quote="Markku Meilo"]...Luukkaan 10:4 ohjeet saarnausvarustuksesta.
[/quote]
Raamattu on sen verran monimuotoinen kirja, ettei mikään siihen liittyvä ole yksinkertaista tai yksiselitteistä. Parasta on tietysti se, että melkein mitä tahansa, mitä joku väittää Raamatun mukaiseksi (vaikapa se Jt omalla kotiovella) voidaan kumota jollain toisella Raamatun kohdalla, joka on aivan päinvastoin.
JK[/quote]